Miehekästä Vuotta 2013

Vuosi vaihtuu, sinkkuna edelleen? Joku hurja pyysi meitä avautumaan miesasioista, ja luonnollisena jatkumona jo käsiteltyihin kauneus-, kateus- ja pyllyjuttuihin kuvailemme myös tietenkin, millaisen bodykarjun kelpuutamme vierellemme. Vai kelpaako meille nyt ylipäänsä kukaan. Rima on nostettu, olkaa hyvä.

Minna:

Minä rakastan miehiä, lihaksikkaita, pitkiä ja rasvattuja. Miehen kuuluu olla perheenpää, perinteinen alfauros.

Tykkään olla vietävissä. Miehen pitää olla minun yläpuolella ja sanoa, missä kaappi seisoo. Suhteessa naisen pitää saada olla nainen ja miehen mies. Haastetta pitää olla sekä älyllisesti että fyysisesti. Myös sosiaalisuus, suvaitsevaisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus ovat piirteitä, joita arvostan.

Ulkonäöllä ei ole ehkä niin suuri merkitys kuin ensimmäinen lause antaa ymmärtää. Fyysinen voimakkuus ja vahvuus kuitenkin kiehtovat minua, eli lihakset täytyy löytyä. Lajilla ja rasvaprosentilla ei ole niin väliä, mutta urheilullinen täytyy olla. Liian hoikka mies (kynäniska) ei kiehdo. Ja jos vaatteet ovat päästä varpaisiin Gaspia, niin vaihtoon lähtee.

Bodylajia voi ja saa unelmien mies harrastaa, jos tekee sitä hyvällä mielellä. Myös muuta on päässä hyvä liikkua, ja esim. yhteisillä ulkomaanmatkoilla on pystyttävä olemaan vaikka pari päivää ilman kuntosalia. Täytyy pystyä puhumaan kaikesta, muitakin puheenaiheita on oltava kuin treenaaminen. Myös minä tarvitsen huomiota. Minua kiehtovat myös miehet, joilla on ns. perinteisiä harrastuksia niin kuin metsätys ja kalastus. Tykkään hoitaa kotia, joten jos mies osaa pienet pintaremontit, en pistä pahakseni.

Jos itse päätän lähteä kisaamaan, vaadin ymmärrystä kisadieettini aikana ja kumppanin on ymmärrettävä lajini vaatimukset. Arvostan myös suuresti muiden tavoitteellista urheilua ja tuen kaikkia läheisiäni siinä parhaalla mahdollisella tavalla.
 
Anu:

Tein montakymmentä erilaista aloitusta, mietin, mitä haluaisin parisuhteelta, millainen se The Mies sitten oikein pitäisikään olla, mutta tulin siihen tulokseen, etten jaksa listata mitään kriteerejä. Enkä osaa kertoa, kuinka bodaus ja rakkauselämä kulkisivat. Toinen varmaan voisi varmistaa, kun toinen tekee sarjat ja huikkailla ”rakas, vielä viimeiset toistot niin mä tuun” tai jotakin sellaista.

Vaatimukset? Kriteerit? Rinnanympärys 150 cm? Mikä minä olen määräämään, millainen toisen pitäisi olla? Kyllä sen tietää, kun osuu kohdalle. Joskus näin on tuntunut käyvän, pieneksi hetkeksi. Tuntuu, että sen toisen olisi tuntenut jo ties kuinka kauan, ymmärtäminen on vaivatonta, juttu luistaa, olo on luonnollinen. Ei tarvitse esittää, ja toinen miellyttää ilman teennäistä miellyttämistä.

Annan virran viedä, olen utelias elämälle ja uusille ihmissuhteille. Minun on hyvä olla myös yksin, mutta uskon elämän tarjoavan enemmän, kun sen jakaa toisen kanssa. En halua kiirehtiä.

Vahvat naeset haluavat toivottaa kaikille massiivisempaa ensi vuotta 2013. Paukkujen kanssa lasit päässä ja silleensä, ja alkomahooli on viisasten juoma, eli se ei sovi siis bodareille. Olkaa ihmisiksi ja antakaa meidän muiden nukkua.

Bodari Häissä

29.12.2012, kuulaana, valkoisena, joulukuisena lauantaipäivänä ystäväni vihittiin avioliittoon. Häät olivat tällaiselle karskille bodarille melkein liiankin herkkää ja muistuttivat yhdestä elämän kauneimmasta tarkoituksesta, rakkaudesta (kunhan nyt jotan syvällistä suollan). Ja hei, olin neljä päivää poissa koneelta. Teki äärettömän hyvää. Ja näin muutakin elämää kuin salin seinät ja vaakapuntarin. Kipeätä tekee myöntää, mutta varmaan sekin teki ihan hyvää. Mutta rajansa kaikella, nyt taas normihöyry päällä, heh.

Juhlissa parasta ovat öö… Vieraat? No ei. Seisovat pöydät.

Olin saanut siis jonkun ihmeen ja kumman vuoksi, vaikka bodyerakko olenkin enkä ketään koskaan tapaa ja vaikka puhun aina vaan itsestäni ja maailmaa pyörittävästä fitnessprojektistani, kaason vastuullisen tehtävän ja juontaa, siis apua, juontaa hääjuhlaa. No, sössin melkein koko homman, vaikka olin etukäteen lupaillut, etten jännitä ketään enkä mitään, mutta siltikin – huhhuh, sitä mikin tärinää ja vapisevia polvia. Onneksi kaikki olivat (ilmeisesti) ihan tyytyväisiä eikä kukaan karannut kesken juhlista tai pommittanut millään eloperäisellä aineksella.

Tilaisuudessa kukkien tilalla toimivat kynttilät. Nappiratkaisu!

Hääpaikka oli juuri passeli ja todella kauniisti laitettu, vaikken sisustamisesta välitä pätkääkään enkä estetiikasta ymmärrä muuten kuin itsestäni puhuttaessa. Valkoinen, harmaa ja musta olivat häiden väriteema, joka sopi nappiin arvokkaassa tilassa. Ruoka oli varmasti parempaa kuin omat sörsselini, jotka kävin nurkan takana kiskaisemassa, vaan eipä se sen kummemmin haitannut. Valintoja, valintoja.

Tältä minullakin näyttää usein kotona, kun käyn syömään.

Reissu laittoi hyvässä mielessä miettimään elämän arvoja ja näkemään, mistä onnellisuus syntyy. Vaikka olemme ystävieni kanssa hyvinkin erilaisia, rikkaalla tavalla, on hyvä nähdä ja ymmärtää toisiamme ja iloita erilaisista elämäntilanteistamme. Mitä, eikö fitness pyöritäkään koko maailmaa?

Kauniin morsiamen herkkä sormus. Onnea hääparille!

Jotta ette pitäisi minua ihan satutätinä, rehellisesti sanottuna äksyilin tietty tuttuun teinitapaani etenkin porukoideni (ja muiden kaasojen, sori kamut!) parissa. Kaikki oli tietenkin taas kataboliaa, unta ei tullut riittävästi, paikalliselta rupusalilta ei löytynyt sitä, tätä eikä tuota, korkkareilla seisominen oli lihaskatoa pahimmillaan, sänky oli liian pehmeä, kukaan ei taaskaan ymmärtänyt minua. Tietenkin noissa väittämissä piilee pieni (okei, siis suuri) totuuden siemen, mutta näin se on, bodytoverit hyvät: ystävien häitä ei tule nyt niin monta kertaa elämässä, etteikö pieni joustaminen myös tältäkin suunnalta joskus olisi paikallaan. Onneksi reenit ja ruoat tulivat kuitenkin tehtyä melko lailla nappiin ja tietenkin – itse häähumusta nautittua.

Yritin pitää kovasti yhtenä ohjelmanumerona bodausshown, mutta minut passitettiin pullistelemaan vessaan.

Nyt takaisin arkeen. Salille huomenna, lompsis, ennen kuin herkistely ottaa vallan.