Yökylässä

Kissatappeluita, kolmiodraamaa, selän takana puhumista, juonittelua, salamyhkäisyyttä  – tätä kaikkea on odotettavissa, kun fitnesskaksikko on muuttanut hetkeksi saman katon alle.

Minna on kutsunut Anun luoksensa yökylään. Ensimmäinen aamu starttaa juoruiluntäyteisen yön, Minnan aamuseiskan reippailulenkin ja Anun pitkäksi venyneiden massayöunien jälkeen tuhdilla bodyaamiaisella. Kodinhengetär-Minna laittaa kaurahiutaleet pataan porisemaan.

Äidillinen Minna huolehtii lämmöllä vieraistaan keittämällä luomuhiutaleista haudutettua kaurapuuroa.

Aamuaerobisen jälkeen Minna mittaa tarkasti hiutaleet kattilaan. Sekaan lentää raejuustoa ja marjoja, punnittuna tottakai. Aamiainen syödään paria tuntia ennen päivän selkätreeniä, jotta ruoka ehtii vajota Ahmonsaaren kutistuneeseen vatsalaukkuun. Lehtoranta on tottunut syömään käytännössä jatkuvasti, joten hänelle on aivan sama, vaikka pöperöt lentäisivät alas 5 min ennen treeniä. Kuten usein lentävätkin.

Kaurahiutaleet ovat säilyneet dieetin viimeisille viikoille asti. Proteiiniksi raejuusto ja vitamiinit marjoista.

Minna on kohteliaisuuttaan ja vailla käsityskykyä Anun pohjattomasta mahalaukusta luvannut Anun saada vapaasti syödä jääkaapista, mitä mieli tekee. Dieetti-Minnan ruokamäärät huomioon ottaen Anu on varustautunut kuitenkin muutamalla omalla vierasvaralla: X-tran halpisrahkapurkki (500 grammaa), puolikas tuore ananas, palkkapäivän kunniaksi ostettu Van Houtenin snobi-kaakaojauhepaketti (125 grammaa), Prismasta raahattu äklömakeutettu ”eksoottiset hedelmät” -heraproteiinipussukka, oma juomapullo (ei sisällä testosteronipitoisuutta laskevaa muovia) ja oma lempilusikka. Muuten hyvä, mutta Minnan astiasto on Anun annoksille aivan liian pienikokoista mallistoa.

Minnalta löytyi näppärä ananaksen kuorimaveitsi. Muuten eväät kulkevat taas Anulle tuttuun tapaan omissa pusseissaan ja purnukoissaan sellaisenaan.

Minna on huomaavaisesti varautunut yövieraisiin. Viihtyisästä kämpästä löytyy bodylehtiä luettavaksi, nopea nettiyhteys, iso sänky, puhtaat lakanat, pyyhkeitä, pientä ja suurta purtavaa, tiski- ja pyykkikone vieraan sotkuille, pesuaineita, lemmikkejä, parveke, komeat näköalat kaupungin kattojen ylle – ja alusvaatteita. Pitsi-Minna on löytänyt joltakin reissultaan alennuksesta pikkupikkupöksyjä. Vieras saa omakseen yhden paketeista. Näin bodysiskokset auttavat toisiaan hädässä.

Pyöreille pakaroille ei saa olla liian tiukkia naruja. Minna on realistisesti huomioinut vieraalle oikean koon. Size L.

Talonvartijat Puntus ja Päivi nuuhkivat innoissaan uutta asukasta. Kämppä alkaa olla varsinainen neljän kissan muodostama kommuuni. Jykevä Puntus jättäytyy kuitenkin naisten höpinöistä sivummalle eikä meinaa millään suostua kuvattavaksi. Huono naamapäivä?

Puntus on veistoksellisen komea tiikerikolli.

Hoikka Päivi alkaa olla dieetin edetessä Minnan kanssa samoissa mitoissa. Päivi naukuu ja mouruaa jopa Anunkin kainaloon, joten kyseessä on poikkeuksellisen ihmisrakas otus.

Päivin smaragdinvihreät silmät sulattavat paatuneimmankin kyynikon.

Puntuksella on tapana hiiviskellä kerrostalon rappukäytävässä.

Kuokkavieras tallustelee ympäri kämppää yöpuvussaan. Hiilaripöhnä ei ole vielä laskenut yön aikana, kun taas Minna pirteänä peipposena järjestelee vaatekasoja siistiksi.

Minna on kehottanut olemaan kuin kotonaan. Anu kuin kotonaan, ehkei ihan. Joku roti sentään.

Minna ja Anu päättävät ryhtyä pieneen kisailuun. Leuanvetoja, kumpi saakaan enemmän? Pyykinkuivaustelineenä toimiva tanko saa hetkeksi kyytiä, kun Minna tarttuu tukevalla vastaotteella kiinni raudasta.

Minnan joutsenkaula antaa tukkiniska Anuun verrattuna selkeää etua: kaulaa kurottamalla Minna saa leukansa tangon yli huomattavasti helpommin.

Ken tankoon kurkottaa, se kattoon kapsahtaa.

Aamupalan vajotessa mahaan ja Anun ryhdyttyä aamupäivän toiselle tankkausaterialle Minna nappaa Dubain matkaesitteen matkaan. Kulttuureista kiinnostunut Minna on suunnitellut sopivaa kohdemaata pakomatkalle: vakuutuspetoksen tehtyään, rahat kavallettuaan ja muutaman pakokuukauden Tansaniassa bushmannien seassa vietettyään Bombshell-Ahmonsaari on suunnitellut todennäköisimpänä pakopaikkana Venice Beachia. Uudeksi ristimänimeksi Minnie Wolverine’s Island.

Pinkkipää piiloutuu matkaopasesitteen taakse. Suostuisiko Anu petokselle alibiksi?

Jo aamusta vesiselvä Anu suostuu tajuamattaan mihin vaan.

Minna alkaa valmistautua latausjuomalla aamupäivän treeniin. Puntus tarkkailee pesukoneen päältä tarkasti emäntänsä toimia.

Kolli saattaa eksyä välillä astianpesukoneeseen. Kissa puhtaaksi?

Finnmaxin L-glutamiinia latari-Shockin sekaan. Kroppa tarvitsee glutamiinia harjoituksen jälkeen lihasten palautumiseen.

Ennen lähtöä Fitnesszilla saa päähänsä ruveta siivoamaan. Mitä pidemmälle dieetti käy, sitä siistimmäksi kämppä tuunautuu. Vaan katabolinen sotku tahtoo välillä repiä hermosolut (piip-sana)päreiksi.

”Nyt saa talvitakit muuten kyytiä. Siis %¤#& tätä sotkua kestä kukaan!!! Kumma juttu, kun tuo savun haju lähti vasta kolmannella pesukerralla.”

Asunto on sisustettu viimeisen päälle ja asukkaan harrastuksia kunnioittaen. Seinillä näkyy niin taidetta Afrikasta kuin myös muistoja fitnessmaailmasta. Hyllyllä komeilee komea pokaalirivi.

Saadanko huhtikuussa joukon jatkoksi kenties 1. palkinto? Nyt kokoelmasta löytyy hopeapokaali.

Kämpän pirunkarkottaja häätää pahimmat henget pois. Koristeeksensa naurava naama on saanut Minnan Lontoosta hankkiman vartalokorun.

Anu samaistuu kohtalotoveriinsa Massa-Puntukseen. Puntuksella on roteva ja jämäkkä ruumiinrakenne, joka pääsee oikeuksiinsa koko pituudeltaan.

Lukijoille vinkkiä oikean elämänasenteen löytämiseen.

Ja mitäpä vielä löytyykään: Anun Minnalle joululahjaksi väsäämä bikinifitness-pipari. Onko Minna nakertanut dieettihimoissaan kädet ja jalat pois?

Anu ei osannut tarkkaan hahmottaa Minnan mittoja, joten hän joutui valitettavasti turvautumaan omiin senttimittoihinsa ja pienentämään ne oikeassa suhteessa piparimuottikaavalle. Vyötärö tosin turposi hieman liikaa uunissa, mutta muuten teos vastaa aika lailla tekijäänsä.

Edellisiltaa ei todellakaan kulutettu Sinkkunaisia tai muuta yhtä tyhjänpäiväistä hömppää katsomalla, vaan kaksikkomme ahmi aimo kasan bodylehtiä. Minnan kriittinen rasvaprosenttisilmä mittaili tarkasti lajitovereiden vatsanseutuja.

Tiukan kehonrakennuslehtien miesseulamme läpäisi Ronnie Coleman. Siinä alkaa olla jo sitä, mitä normi-mieheltä vaaditaan.

Minna pähkäili vielä päivän asun kanssa. Jos joillekin naisille musta on varma valinta, tälle böönalle se on pinkki. Aina.
minna

5 vastausta artikkeliin “Yökylässä”

  1. Teidän bloginne on ihan omaa laatuaan! Jatkakaa ihmeessä aina innolla odotellaan uusia julkaisuja.
    Päivän piriste ruiske nro.1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta