Tyytyväinen tässä ja nyt

Vähän blogilinjasta poiketen haluan kertoa dieettituntemuksista. Ei, ei ole ollut helppoa. Olen varmaan koko ikäni uhonnut olevani määrätietoinen, kurinalainen, ehdoton tyyppi ja ehkä olenkin sitä joissain asioissa. Nyt dieetillä olen kuitenkin kyseenalaistanut kaiken. Jaksanko tosiaan mittailla millilitroja ja grammoja orjallisesti? Mitä väliä on, syödäänkö suolaa päivässä 7 vai 8 grammaa? Kenen mieltä lämmittää 24 tuuman farkkureidet ja pystypeppu?

Olen tutkiskellut, mistä lähtökohdista olen edes halunnut aloittaa fitnesstouhun. Elämänhallinnan tunteesta? Siitä, että joku sanoo minulle, kuinka minun tulee syödä ja liikkua? Luet vain ohjeesta ja humps – läski lätisee ja lihas kasvaa? Helppoa, eikö? Entäs sitten? Sittenkö on elämä reilassa ja kroppaakin on niin mukava ihastella ja esitellä?

Olen tyytyväinen tähän tilanteeseen enkä suoraan sanottuna nyt kaipaa säikeistä takalistoa tai suonikkaita olkapäitä. Haluan voida hyvin, jaksaa liikkua, olla vahva, energinen. Dieetillä en ole kokenut minkäänlaista euforiaa eikä minua kannusta ajatukset läskin lätisemisestä. Olen mieltynyt muutenkin pehmeämpään ulkomuotoon. Taidan olla tulossa vanhaksi, laiskaksi ja lepsuksi.

Olen pitkään temppuillut syömisten kanssa, kärvistellyt alhaisissa painoissa ja viimeinkin löytänyt tasapainon ja tyytyväisyyden lihavampaankin olomuotoon. Minua ei haittaa muutama selluliittikimpale reisissä tai ylimääräinen mahamakkara, jos muuten koen voivani olevani fyysisesti (tähän voisi lisätä myös henkisesti) kunnossa. En ole kilpailunhaluinen, minulla ei ole tarve olla muita parempi. Rimani on asetettu ainoastaan niin korkeaan kohtaan, jossa itse hyväksyn itseni. Se rima on laskenut paljon viime vuosina, mikä on ainoastaan tervettä. Hyvä niin.

Olen oikeastaan kulinaristinen nautiskelija. Tykkään syödä terveellisesti, kehon hyvinvointia kunnioittaen ja siitä huolehtien, liikkua, rasittaa lihaksia, levätä, ottaa rennommin kun siltä tuntuu, olla tuijottamatta lappuja ja kuunnella kroppani signaaleja. Jos onnistuisin tasapainoilemaan kehonrakennuksen toisinaan luonnottomassa maailmassa ja sitten taas luonnollisessa, ihmiskehon pyrkimässä olotilassa, olisin tyytyväinen.

Taidankin olla bodypiireissä jonkinlainen hippi-, paleo-, luomu-, mikä-se-oikea-termi-olisi?-intoilija. Joo, täydellinen kroppa olisi kiva saada mutta oikeasti – ketä loppujen lopuksi kiinnostaa täydellisyys? Ei kukaan edes voi olla täydellinen. Välillä huvitun näistä vakavamielisistä motivaatiokuvista noenkatkuisine kellarisaleineen, tiukkoine naisamatsooneineen ja jylhine kuvateksteineen. Tavoitteita toki saa ja pitääkin olla elämässä, mutta minua PT-Timo Haikaraisen failure-treenipostaus (lukaise, tuhti tietopaketti!) puhutteli kokonaisvaltaisesti siinäkin mielessä, tuleeko kaiken olla aina niin pitkälle vietyä. Tietenkään voittajia ei leivota pullamössöajatuksista, mutta jos ehdottomuus, tinkimättömyys ja pakonomaisuus kääntyy itseä vastaan ja itsensä rääkkäämiseen, ollaan väärillä vesillä. Toivon, ettei kellään niin dieetillä kuin dieetin jälkeenkään kävisi niin.

Laitan tämänkin jäsentämättömän ajatusnöyhdän dieetin piikkiin. Ajatukset vetävät nytkin liikaa hedelmien ja pähkinäkulhon ääreen, mutta hei – koetan kärvistellä syksyyn salaatin ja valkuaisten voimin. Ja minut tuntien, huomenna julistan taas olevani Voima-Anu.

minna

11 vastausta artikkeliin “Tyytyväinen tässä ja nyt”

  1. Ihana teksti ja ihanan rehellisesti kirjoitettu! 🙂 Mä olen vasta aloittamassa Fitfarmin kisavalmennuksessa, joten dieetit siitää vasta hamassa tulevaisuudessa, mutta pystyn välistä jo nyt samaistumaan noihin sun pohdintoihin.

    Varmasti dieetti laittaa vielä monta kertaa miettimään omia arvoja ja periaatteita, sen lisäks että peilikuva on jatkuvan muutoksen alla, mutta eiköhän se sitten lavalle päästessä ole omalla tavallaan kaikki sen arvoista!

    Keep it up, girl! 🙂

  2. Kirjoituksesi oli kuin omasta suustani (tai päästäni). Itse en ole dieetillä, mutta pyrin noudattamaan tiukahkoa ruokavaliota ja tietynlaista treeniohjelmaa.

    Olen itsekin viime aikoina ajatellut hirvittävän paljon juuri noita asioita, mitä on täydellisyys ja miksi siihen pitää pyrkiä. Olenko sitten onnellisempi, kun saavutan jotain, tai olen lähempänä sitä ”unelmakroppaa” (mikä ikinä se onkaan)? Entäs ne oikeasti tärkeät asiat maailmassa?

    No, kaikenlaista myllerrystä tässä kolmekymppiä lähestyttäessä tulee koettua. Se lienee ihan normaalia. Ja uskon, että jos ei näitä asioita miettisi (varsinkaan sinä dieetillä ollessasi), silloin jotain olisi pielessä.

    Olen itse päätynyt siihen, että jos saan mielihyvää siitä, että kerran viikossa voin syödä hieman herkkuja ja muuten pysyn terveellisessä ruokavaliossa, ei se voi olla väärin. Välillä (useinkin) ihannoin BF/ym.-kilpailijoita ja heidän itsekuriaan. Toisaalta itse en siihen kykenisi. En ainakaan tällä hetkellä.

    Jaksamista sinulle dieettiisi! Tärkeintä on se, että koet olevasi onnellinen ja tyytyväinen elämääsi!

  3. Ihana kun sää tännekkin pystyt avoimesti kertomaan mikä fiilis on. Niinhän se on että asioissa mitkä viedään tavallaan äärimmäisyyksiin on kyllä oma tahtotila supertärkeä!Mutta on ihan luonnollista että tunteet heittelee laidasta laitaan, varsinkin kun kroppa on tiukan dietin alla koetuksella!Ite en ymmärrä tätä fitness touhua, ihan jo siks että se on kropalle ihan turhaa rääkkiä kun painon kanssa seilataan laidasta lataan. Anyway tän ei oo tarkotus olla mikään tulevan terveydenhoitajan saarna 🙂 Mutta minusta on ihan ok olla osallistumatta mihinkään kisoihin ja lopettaa koko homma vaikka samantien!Tietty järkevää ois koittaa jaksaa kisoihin asti ja kattoo sit oliko tää homma se oma juttu vai ei, mutta jos siltä tuntuu ettei oo, niin sitten antaa olla!meillä kaikilla on vaan yks elämä ja musta tällasten asioiden kanssa ei vaan kannattas leikkiä!

    Kivaa vkoloppua kaikesta huolimatta! 🙂

  4. Todella hyvä kirjoitus! Seuraan mielenkiinnolla body- ja kehonrakennusskeneä, mutta välillä huvittaa se orjallisuus, joilla pitää tiettyä elämäntapaa/ruokavaliota/valmentajan ohjeita noudattaa. Itse olen mieluummin hieman rasvainen (mutta en läski kuitenkaan), kuin että joutuisin punnitsemaan kaiken syömäni, en saisi syödä vaikkapa hedelmää ruuan jälkeen koska joku auktoriteetti sen kieltää, tai menisin sukujuhliin mukanani parsakaalia ja broileria, koska en voi mitenkään syödä juhlatarjoamisia. Pidän terveellisestä ruuasta ja rakastan treenaamista, mutta ainakin omalla kohdallani pilkun tarkat, kiveen kirjoitetut ohjeet tappavat kaiken ilon sekä ruokailusta että harjoittelusta. Hatunnosto siis kisaajille, minusta ei siihen olisi. Otan mieluummin ravintolaillallisen kuin kympin rasvat.

  5. Linda: Toivottavasti en sammuttanut intoasi 😀 Onnea kuitenkin paljon kisaprojektiin! Uskon, että kun olet jo nyt pohdiskellut niitä syvällisempiäkin asioita, sulla on realistinen kuva ja motivaatio kohdallaan sitten, kun dieetin aika koittaa 🙂 Ja Fitfarm pitää huolen, että tsemppitiimi tukee taustalla!

    Anonyymi: Musta kuulostaa, että sulla on juuri oikea asenne. Ehkä elämänvaihe vaikuttaa myös siinäkin mielessä, että yksinkertaisesti välillä muut asiat ovat tärkeämpinä, jolloin oma suhtautuminen kroppaan muuttuu eikä sitä ja sen muokkaamista koe enää päällimmäisenä tärkeysjärjestyksessä. Kiitos sinulle piristävästä kommentista! Jos joskus innostut vielä fitnesstouhuista, tervetuloa rohkeasti mukaan! 🙂

    Anonyymi: Ihan totta, ymmärrän täysin, ettei tämä touhu ole ehkä sieltä järkevimmästä päästä. Oon usein miettinyt, kuinka varsinkin pitkään kisanneilla hormonitasapainot heittelevät jatkuvian painonvaihteluiden ja ruokavaliokikkailujen aikana. Kaikki äärimmäisyys ei missään nimessä ole kropalle optimaalisinta, oli kyse mistä tahansa. Ja kyllä, se tahtotila ja sen puute välillä… Se on haastavaa. Kiitos rohkaisusta oman jutun löytämiseen! Onneksi on aikaa vielä kuulostella ja etsiä, onko tämä se, mitä haluaa.

    Polenka: Aivan totta, kyllähän tämä rajoittaa aika paljon elämää ja sukulaisilla aina hirveä selittely (varsinkin mummolassa :D), kun ei voi syödä sitä, tätä eikä tuota. Toki off-seasonilla voi syödä vapaammin, mutta välillä tuntuu, niin kuin kirjoitit, että juurikin se orjallisuus tappaa dieetillä kaiken ilon syömisestä. Osa ehkä sitten kaipaa tiukkoja ohjeita, onhan se niin turvallista, mutta uskon, että tasapainon ruokailuun löytää rennommallakin tavalla. Sulla on hyvät periaatteet, jotka itsekin allekirjoitan täysin. Paljon treeni-intoa ja sopivan rentoa otetta syömiseen! 🙂

  6. Hyvä ja aito kirjoitus,Anu. Aiemman itseesi liittyvät tarinasi lukeneena, oletko tullut ajatelleeksi, että myös ihmiset; Minna ja muut,jotka olet saanut ympärillesi, ovat ehkä tehneet kamppailun ruoka-asioiden,treenin ja ulkonäköasioiden kanssa helpommaksi. Kun asioista saa jakaa aidoissa ihmissuhteissa (blogilukemisten, pakkotoiston selailun tms. sijaan), on ”vertaistuki” ihan mielettömän hieno juttu. Lepopäivän pitäminen helpottuu, kun näkee ja tietää jonkun muunkin kovasti treenaavaan välillä huilivan, tankkauspäivien pitämisen kohdalla sama juttu.
    Joka tapauksessa mahtavaa että olet löytänyt ”sisäisen Anun”. 🙂 Teillä on hauska ja hyvä blogi, kiitos siitä. Ja tsemppiä treeniin ja dieettiin!

  7. Anonyymi: Olet oikeassa. Olen ollut varsinkin aiemmin taipuvainen erakoitumaan, pyörittelemään ja vatvomaan asioita yksin (jolloin ne ovat saaneet paljon todellisuutta suuremmat mittasuhteet), lukemaan netistä ”kuinka kaikki treenaavat niin kovaa joka päivä ja eivät syö herkkuja koskaan” ja vertaamaan sitten omia treenejä ja syömisiä muualta luettuun ja kuultuun. Päähän siinä sekoaa. Se, että saa keskustella aidosti muiden kanssa, niin kuin kirjoitit, on avartanut, että elämään on tervettä kuulua muutakin kuin liikkumisen ja syömisen pakonomainen tarkkailu. Ja yksinkertaisesti ihmissuhteet vievät positiivisessa mielessä aikaa siltä ajalta, jonka muuten käyttäisi yksin kotona syötyjen kaloreiden, juostujen kilometrien ja kaventuneiden senttimetrien tarkkailuun. Kiitos kommentista, koetamme pitää blogin pääasiassa hauskana! 😀

  8. Hei Anu!

    Itsekin tällä kisadietillä pohdin alkuviikkoina hyvinkin paljon, haluanko todella lähteä uudestaan siihen ruokien punnitsemiseen ja painon tarkkailuun puoleksi vuodeksi. Ajattelin kuitenkin, että olen nyt dietillä, koska
    a) elämäntilanteeni on kaikista optimaalisin kisoissa menestymiseen
    b) haluan kesäkuntoon (en ole ollut kiinnostunut diettaamaan ’huvin vuoksi’)
    c) kisat eivät ole itse päämäärä, matka on tärkein
    d) olen vapaaehtoisesti dietillä ja voin lopettaa sen kesken milloin vain.

    Kun olen antanut itselleni luvan höllentää tarkkuuttani (esim. ostan omenan ja merkitsen exceliin sen painavan 200g, painoi se todellisuudessa yli tai alle. En siis katso paljonko se painoi, tiedän suunnilleen minkäkökoinen haluttu omena on), olen oppinut nauttimaan treenaamisesta ja aamulenkeistä ihan eri tavalla. Teen tätä tosiaan ensimmäistä kertaa itseni vuoksi!

    Ja joka kerta, jos mietin ettei huvittaisi treenata/lenkkeillä tms., annan itselleni luvan lopettaa dietin kesken. (En ole vielä kuitenkaan lopettanut). Huomaan, että haluan tätä kuitenkin.

    Tosiaan, itsekin olen verrannut omaa kroppaa/treenitapaani muihin ja metsään on menty, harmaita hiuksia. Treenaan just sillä tavalla niin kuin sopii mulle, on se sitten toisten mielestä kuinka löysää/lepsuilua tahansa.

    Tsemppiä ja iloa diettiin!

  9. Moi Jonna! Mietin noita listaamisiasi syitä ja jokainen niistä kuulostaa tosi hyvältä perustelulta itsellenikin. Varsinkin kohta d, vapaaehtoisuus. Kun mitään ei tee pakon edessä, homma heti kummasti muuttuu mielekkäämmäksi. Kuulisin muutenkin mielläni lisää aikaisemmin kisanneilta (olet ilmeisesti ennenkin kisannut?). Kuinka rutiinilla dieetti etenee? Mikä pitää rungon kasassa? Miten tiukkaa ja tarkkaa loppupeleissä punnitsemisen ja syömisen kanssa tuleekaan olla?

    Olen ihan samaa mieltä, että jokaisen tulisi etsiä itselleen sopivin metodi toteuttaa dieettiä. Osalle se on juuri grammantarkka, osalle vähän suuripiirteisempi. Varmasti kummallakin tavalla pääsee kuntoon.

    Huomasin muuten tänään saman: vaikka mietin, että homman voisi jättää kesken, joku tahto ajaa toteuttamaan dieetin. Oikeastaan nyt jo huvittaa tuo postausteksti, taisin olla aika turhautunut repsahteluuni ja löysäilyyni ja toisaalta siihen, että joku auktoriteetti sanelee minulle, kuinka pitää tehdä, vaikka itse muka tiedän paremmin.

    Mahtavaa nimenomaan matkaa sullekin dieetin aikana! Liian usein tähtää vain siihen h-hetkeen, vaikka oikeastaan dieetillä jokainen päivä antaa onnistumisen elämyksiä 🙂 Toivotan sulle ja muille dieettiläisille menestystä kisalavoille!

  10. Tärkeintä on mielestäni tiedostaa, miksi hommaan on ryhtynyt? Onko joku kenties sanonut, että sulla on hyvä rakenne/voit menestyä, onko kaveri ehdottanut miksi et lähtisi kokeilemaan ja mikäli joku em. kaltaisista ehdotuksista on saanut kipinän kisaamaan, oletko itse päätöksesi takana? Haluatko itse kisaamaan vai täytätkö jonkun toisen odotuksia?

    Näitä olen itse pohtinut ja ymmärtänyt, miksi kahdet kisadietit ovat maistuneet puulta (kisannut kolmesti). Tosin kuntoon (sijoitukseen) kohdallani ’puunmaku’ ei ole näkynyt.

    Grammantarkka olen aiemmin aina ollut, viilannut pilkkua ja ollut paniikinomaisen tarkka. Kultaisen keskitien olen vasta nyt löytänyt ja optimaalisen tarkkuuden löytää mielestäni silloin, kun voi olla itselleen rehellinen. En siis osta isompaa (200g sijaan 300g) omenaa, vaikka en sitä punnitsekaan, koska silloin huijaisin itseäni, en valmentajaa/jotain Muuta.

    Omalla kohdallani rungon pitää kasassa mielekkyys. Vaihtelen ruoka-aineita, syön edelleen ruisleipää (viime dietillä vatsa ei kestänyt), käytän hyvin vähän makeutusaineita/limua (aiemmin vetänyt kaksin käsin).

    Jotkut osaa vetää ekasta dietistä lähtien homman mielekkäästi ja innolla, toisilla kestää kauemmin ennen kuin löytää oman tapansa.

    Monella tapaa pääsee kuntoon. Toisen oikea on toisen ’väärä’. Keskittyminen omaan tapaan ja uskominen itseen, sillä pääsee jo pitkälle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta