Kun ei jaksa, ei huvita, ei viitsi – Mistä kiikastaa?

Edelliset tekstit ovat jo enteilleet, ettei superimminkaan supernaisen tai -miehen kapasiteetti riitä aina ihan kaikkeen. Treenejä on väännetty koko pitkä talvi ja kevät enemmän ja vähemmän, yleensä toivottavasti enemmän, tosissaan, hinkattu satoja tunteja pyörän päällä polkien ja syöty välillä tarkemmin, välillä rennommin (90 % rennosti, 10 % tarkasti, toim. huom.).

Minna on sinnitellyt läpi armottomien kisadieettien monet, monet kerrat ja suhannut valittamatta hyisissä talvipakkasissa aamulenkkejä paksuine talvitakkeineen, painanut pitkää päivää töissä ja vielä sivussa suorittanut PT-opintojakin. Nyt sentään on kesä, valoisaa, lämmintä – ja Anu valittaa aamuaerobisista. Askel takkuaa, mieli vetää peiton alle, kärpäset surisevat lenkillä musakuulokkeiden sijaan korvissa, ulkona näkee lumen alta paljastuneita kikkarekasoja. Mälsää, tylsää, ankeaa. Ruokaakaan ei saa syödä, mitä mieli tekee. Ei enää ananas-kaakao-rahkavälipaloja, rasvassa tiriseviä lohifileitä, pohjattomia pähkinä-rusina-kulhoja, isoa riisipuurolautasta voisilmällä… Mistä motivaatiota?

Syinä repsahduksiin voi olla paitsi laiskuus myös väsymys. Pää on se, joka ensimmäiseksi pettää. Anu ei ole juurikaan huilannut ja on pitänyt korkeintaan yhden lepopäivän viikossa. Hän pitää ryhmäliikuntatuntien ohjaamisesta ja on kahminut niitä välillä liiankin kanssa. Siksi monina viikkoina totaalilepopäivän pitäminen on jäänyt välistä, ja ajatuksena on ollut ”jos mä vaan ihan kevyesti käyn ohjaamassa”. Tunnilla fiilis on kuitenkin vienyt mennessään, ja sykkeet ovat olleet korkealla. Sykemittaria Anu ei käytä eikä muutenkaan kirjaa mitään harjoituksiaan minnekään ylös. Kirjanpito on aivan retuperällä. Kun tätä rumbaa on jatkettu riittävän pitkään, jossain vaiheessa mieli on ankea, motivaatiota salille ei löydy, ihmeelliset ruokahimot alkavat vallata järjenjuoksun ja ajatukset koko lajin lopettamisesta liikkuvat päällimmäisinä kopassa. Dieetillä kaikenlaiset tuntemukset muuttuvat potenssiin kymmenen ja herkistävät mielen. Vielä kun tulisi pitää huolta tarkoista ruokailuajoista ja -määristä, soppa on valmis. Alkudieetistä Anu myös epäili vauhdittavansa dieettiä jättämällä kaurahiutaleista vähän pois, karsimalla rasvoja vähän sieltä ja täältä, pienentämällä pottujen määrää ja syömään enemmän vihreää lehtivihannesta tilalla. Järjetöntä ja tyhmää. Nyt ruokahimot vaanivat alati piruna olkapäällä, ja varsinkin rasvan selkeä karsiminen on saanut suunnattomia pähkinä-avokado-lohi-himoja.

Suhteellisuudentaju omiin treenimääriin on hämärtynyt. Paljonko muut treenaavat? Milloin kroppa on oikeasti väsynyt, eikä vain puhdas laiskuus aja jäämään sohvan nurkkaan? Paljonko lepoa tarvitsen suhteessa treenimääriin? Treenaanko riittävän tehokkaasti? Esimerkiksi dieetin aikana Minna on huolehtinut säännöllisestä hierojalla käynnistä ja kehonhuollosta, mutta Anu on käynyt eläessään ainoastaan viitisen vuotta sitten pari kertaa fysioterapeutilla näyttämässä selkäjumejaan. Nyt selkä naksuu, paukkuu ja kiristää. Pitäisikö jotain tehdä eikä vain ylpeillä asialla?

Vaikka tekstissä voi olla selittelyn makua lipsumisiin ja motivaation pettämiseen, Anu on pyrkinyt analysoimaan, mistä negatiiviset tuntemukset ovat lähtöisin. Ruokia ei ole koskaan etukäteen punnittu ja pakattu, arjen ajankäyttö karkaa välillä aivan turhiin asioihin, yöunet jäävät liian lyhyiksi, säännöllinen arkirytmi puuttuu ja lepäämiselle ja kehonhuollolle ei ole annettu lainkaan tilaa. Dieetti on positiivisessa mielessä herättänyt siihen, että kokonaisvaltaisen muutoksen on tapahduttava suhtautumisessa treeniin, lepoon ja ruokailuun. Kroppa ei olekaan ”ihmekroppa”, joka kestää kaikkea.

Minna ja Anu starttaavat yhteistreenit jälleen huomisesta torstaista, ja Anu toivoo, ettei hän valituksillaan ole Minnalle riesaksi ja pyrkii pakertamaan nauttien kohti syksyn kisoja. Mieli hitusen maassa lusmuilusta, painon jojoilusta ja ylimääräisestä valittamisesta Anu laittaa alle viikonloppuna treenien jälkeen otettuja epävirallisia kuntokuvia vähän kehnohkossa vaatetuksessa. Toivottavasti koko dieetti ei ole vielä aivan menetetty, vaikka ensimmäinen kuukausi on mennyt valehtelematta huonosti. Ja niin, lupaamme palata tasapuolisuuden nimissä Minnaankin, joka on saapunut nyt jo mystiseltä katoamisreissultaan. Missä tummaverikkömme oikein piileksi? Se selvinnee pian!

Alokas Lehtoranta, ryhti kuin armeijassa.

Peiliposet, ihkuu.

Pötsi alkaa vähitellen laskeutua, kun kolmen kilon parsakaalimuhennoksesta ollaan laskeuduttu hiljalleen kahteen, sitten yhteen kiloon. Nyt liikutaan hyvinä päivinä jo sallitussa puolen kilon vihersatsissa. Ok, joskus menee vielä yli sen kilonkin.

Anu kääräisee hiukan luottopöksyjään ja paljastaa säikeiset reidet.

Muista iloinen ilme lavalla. Tuomareihin tulee tehdä kokonaisvaltainen vaikutus, ja ruma irvistys ei ainakaan pelasta ylväintäkään fysiikkaa (ei mitään kuittailua sitten Jari tässä…).

Sovitaan, että  hieronta-aika varataan toukokuun loppuun mennessä ja käydään säännöllisesti koko kesän ajan hierottavana. Varsinkin selkä on pahasti jumissa. Julkiseen paineen luulisi laittavan tytön vihdoinkin huoltamaan kehoaan!

Ja vielä sivupose. Poseerausta tullaan harjoittelemaan T-kävelyä myöten koko pitkä kesä. Pitkä ja ankea dieettikesä, huoh. STOP! Nyt moiset ajatukset romukoppaan ja tarmolla aamulenkeille! Minna lupaa pitää huolen, ettei lipsumisia sallita.

Nyt blogi lupaa jättää valitukset, itkuvirret, säälin kerjäämiset, myötätunnon anelemisen ja turhan diipin psykoanalyysin jorpakkoon ja keskittyä tarkkaan dieettitekemiseen. Jokaiselle on taatusti tuttua, että kun ensimmäinen repsahdus sattuu, se masentaa mieltä. Masentuneella mielialalla on helppo vaipua uudestaan epätoivoon, lipsahtaa toisen, kolmennen, neljännen, viidennen kerran ja sitten lopulta ajatella, että homma oli nyt tässä. Joku on sanonut, että pitää tehdä kaikki virheet ennen kuin osaa tehdä oikein. Eiköhän tässä ole nyt siis erheet erehdytty ja suunnataan katse tulevaan. Tuetaan toinen toisiamme ja kannustetaan yhdessä kohti tavoitteita!

minna

6 vastausta artikkeliin “Kun ei jaksa, ei huvita, ei viitsi – Mistä kiikastaa?”

  1. Anonyymit: Silikonisponsorin hankintaprosessi on vielä käynnissä. Otamme mielellämme kilpailukykyisiä tarjouksia vastaan. Lupaamme, että jos ja kun aihe tulee ajankohtaiseksi, blogimme pitää huolen, että näkyvyys on taattu.

  2. Anonyymi: Minna kiittää 🙂 Arvostamme luonnollisuutta, eikä silikonien hankinta ole akuuttina listalla – ainakaan toistaiseksi 😀

    Polenka: Kiitos! 🙂 Ylikunto on siitä kavala, että se hiipii hitaasti ja huomaamatta ja sitten kun se on jo pahasti päällä – whumps, toipuminen onkin pahimmillaan tuskallisen hidasta. Mutta on hyvä, että asian tiedostaa ja osaa havahtua muuttamaan tarvittaessa treenimääriä ja/tai -intensiteettiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta