Dieetti-testamenttini Suomen kansalle

Kaikkien Suomen kansalaisten ja erityisesti sen alati urheilua seuraavien silmäparien alla riisun itseni henkisesti alastomaksi ja totean:
 
Minusta ei ole kisaamaan syksyllä 2012.
Silloin kun kaikki oli vielä hyvin. Ei huolta huomisesta, ainoastaan vilpitön usko onnistumiseen.
Päätös oli oikeastaan helpottava. Koko kunnianhimoisen body fitness -urani ensimmäisen dieetin neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä jaksoin kärvistellä lataus-Shockin ja kofeiinin yliannostuksen voimalla. Jos niilläkään.
Ensimmäinen puraisu bodyparatiisin kiellettyä hedelmää. Paholainen houkutteli lankeemuksen tielle.
 
Sitten tuli pysähdys. Totaalinen romahdus. Uuvuin. Väsyin henkisesti.
Opiskelijabudjetin huvennuttua yhä kalliimpiin dieettilisäravinteisiin jouduin turvautumaan äärimmäisiin keinoihin. Päivä kerjäläisenä WFC:llä tuotti tulosta: kerjuupalkkana sain kokoon vajaat kaksi euroa Rainbown säilyketonnikalapurkkiin. Veteen säilöttynä, tietysti. Jaksoin taas pari päivää.
Vihervihannesten ollessa ainoa kosketukseni kasvismaailmaan silmissäni alkoi näkyä enää kaalia. Parsakaalia, lehtikaalia, kukkakaalia, kyssäkaalia, punakaalia, valkokaalia, kurttukaalia, hapankaalia, keräkaalia. Kaalihan siinä petti. Lopullisesti.
Aloin näkemään parsatkin kahtena.
Ja se ensimmäinen repsahdus. Se oli niin nöyryyttävä, infernaalisen tuskainen, että hetken luulin, etten nousisi sieltä omin avuin ylös. Enkä noussutkaan. Repsahdusta seurasi toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes… Kunnes seitsemäntenä lankeemuksen päivänä olin toteuttanut jo kaikki kuolemansyntini. En uskonut niitä koskaan voivani sovittaa.
Danten Jumalaisen näytelmän, La divina commedian, mukaan ylensyöntiä pahempi kuolemansynti on ainoastaan himo. Kuinka käy, jos harjoittaa yhtä aikaa molempia syntejä? ”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.” -Dante, La divina commedia
Kunnes enteilevästi kesäkuun kuudentenä päivänä, 6.6. klo 6 aamulla, näin kirkkaan valon. Valon, joka kertoi minulle, että minun olisi kuunneltava sydämeni ääntä. Pumppuni hakkasi lujaa. Hiljennyin. Hengitin syvään ja raskaasti.
Demonit alkoivat ruumillistua jo annoksissa.
Pysähtyminen oli oikea päätös. En voi panostaa koko sataprosenttista kapasiteettiani kilpailemiseen tänä vuonna. Vielä ei ole aikani. Katson tulevaisuuteen, en pidä kiirettä. Nautin nyt tästä hetkestä.
Hengellisesti janoiset, jano on puutteen ja tarpeen tuntoa, tyhjyyden tuntoa, halua sammuttaa kyltymätön kuivuus. Joka uskoo dieettiin sillä tavalla kuin valmentaja neuvoo, hänessä on juokseva elämän loppumaton lähde. Näinhän meille uskotellaan.
Rakkaat lukijani, tehkää päätöksiä sydämellänne, rauhassa, hiljentyen. Älkää välittäkö ympäristön paineista, kulkekaa omaa polkuanne omassa tahdissanne. Teidän aikanne koittaa vielä.
Ananas, kiellettyjen listalla. Tunsin huonoa omatuntoa, mutta tunnustan – söin silti.
Arvostettua suomalaista kulttuurivaikuttajaa lainatakseni: Voimia elämään. Ja salille.
Anu
minna

36 vastausta artikkeliin “Dieetti-testamenttini Suomen kansalle”

  1. Ehkä ihan hyvä päätös ja luulenpa että ei ole kohdallasi kyse siitä ettei motivaatiota ja itsekuria olisi riittävissä määrin. (Jolloin voisi potkiakin itsensä jatkamaan jos tietäisi vain löysäilevän.)

    Se kapea kuva joka blogista on tullut kertoo nimittäin äärimmäisen tiukasta suhtautumisesta kuitenkin treenaamiseen ja syömiseen… Onneksi myös tuntuu siltä että siellä on sitä tervettä järkeäkin/rentoutta ja itsetuntemusta mukana. Paha sanoa tietenkään mitään mistään näin lukijana mutta tsemppiä, itselleni ei tullut tätä lukiessa fiilis että ”ää, luuseri, et lopeta!”, ei, vaan lähinnä ”ohoh, ehkä hyvä näin”.

    On vähän karun oloista tuo sääntöviidakko ollut omaan silmääni. Ananaksen syömisestä huonoa omatuntoa… Tai ylimääräisestä parsakaalista… Hieman ahdistavaa. 🙁

    Jotkut henkilöt voivat kuitenkin toimia elämässään tuolla tavalla voiden henkisesti hyvin. Itse en pystyisi. Toivottavasti sinäkin löydät hyvän olon psyykkisesti ja fyysisesti, siten ettei elämä olisi epäonnistumisen mörköä täynnä. Ehkä se nyt helpotti. Toivon kaikkea hyvää sinulle.

  2. Varmasti hyvä ja järkevä päätös. Muista Anu että oot aivan huikea ihminen ja mainio tyyppi tämänkin päätöksen tehtyäsi. Hiljaa hyvää tulee ja sinullahan on suunta aivan oikeaan. Meillä on vain yksi elämä ja se tulee käyttää huolella; kehoaan ja sydntään kuunnellen. Kai tämä blogi jää yhä eloon? 🙂

  3. voi Anu, oot super! Fiksu päätös,tota hommaa ei voi tehdä ku täysillä. Ja aikaa sulla on vaikka kuinka, nyt vaan ei ollut se oikee hetki tohon rumbaan!

    Pilvi

  4. Voi Anu!! Oot vahva, rohkea ja sulla on vielä paljon edessä. Mun mielestä sun päätös on enemmän arvostettava kuin se, että olisit jatkanut jättäen kroppasi äänet huomioimatta ja ajanut itsesi johonkin mustaan aukkoon. Tässä vaiheessa pelin poikki viheltäminen ei varmasti ole mikään helppo päätös, respect.

    Jostain luopuminen tuo aina mukanaan jotain uutta ja ihanaa. 🙂

    Haleja sinne!

    -Janina

  5. Hyvä Anu! Pää kuntoon ennen kisaamista. Tällä viittaan siis syömishäiriötaustaan. Terveisin ääripäästä toiseen sinkoileva sekopää, jolla ei ole puoliakaan sellaisia tuloksia (eli lihaksia ja kuntoa ja ammattitaitoa) kuin sulla.

    Vaikka tulisi paskaa niskaan esim valmennukselta päätöksen johdosta, älä välitä. Vain sä tiiät mikä on sun pääkopalle paras ratkaisu. Kuten kommenteista voit lukea, monet on varmaan toivoneet tätä koska olet vaikuttanut niin väsyneeltä. Nyt lepää, treenaa ja syö! 🙂 Sulla ei ole tosiaankaan kiire.

  6. Hyvä päätös! Vielä tulee se sinun hetkesi! Oli todella rohkeaa kuunnella sitä omaa fiilistä, eikä painaa eteenpäin siksi, että sinun odotetaan tekevän niin!

    On aika hurjaa yhdistää dieetti ja kova treeni ryhmäliikunnanohjausten ja opintojen kanssa. Paremmalla ajalla sitten!

    Nauti kesästä, ananaksesta, mansikoista ja rennosta treenistä! Olet kilpailijaksi hirmuisen nuori, tässä ei ole vielä hätä eikä mikään! 🙂

  7. Anu! Rohkea päätös on lähteä kisaamaan ja dietille, mutta vielä rohkeampaa on tehdä päätös siitä että vielä ei ole minun hetkeni. Päätös oli varmasti oikea, jos olo oli sellainen. Tätä hommaa ei kannata tehdä henkisen ja fyysisen uupumisen uhalla.

    Sun hetkesi tulee vielä, ja silloin olet valmiimpi kuin koskaan! 🙂 Katotaan vaan, miten mun kypärä kolisee lokakuusta eteenpäin kun dietti alkaa, siinä sivussa on hoidettava koulu, työt, parisuhde ja koira! Tsemppiä, ja voimia tuleviin haasteisiin! <3

    Ps. Olet mahtava muija!! 🙂

  8. Joskus vain on tehtävä päätöksiä ja ajateltava omaa jaksamista. Siun aika ei ollu vielä, myöhemmin sitten! Rohkea olet! Tsemppiä tulevaan, mitä se ikinä sitten onkin 🙂 ja hei, nauti nyt ruuasta hyvällä omalla tunnolla 🙂

  9. Ensinnäkin: ISO kiitos kaikille yhteisesti mielettömästä tuesta! Täällähän ihan liikuttuu… Olette äärimmäisen fiksuja ja uskon, että jokaiselta kommenteista välittyvä terve suhtautuminen syömiseen ja liikuntaan saa jollain tapaa ymmärtämään, että fitnesstouhuilu on melko äärimmäisyyksiin vietyä ja siksi ei sovikaan kaikille.

    Anonyymi: Sääntöviidakko on juurikin ehkä se, joka saa itsensä tuntemaan jatkuvasti huonoksi ihmiseksi. Syöt dieetillä porkkanaa = pahasta. Juot dieetillä rasvatonta maitoa = pahasta. Käytät kevytmargariinia soijalesitiiinin sijasta = pahasta. En ollut tosiaan dieetille lähtiessä ymmärtänyt sen vaatimaa kurinalaisuutta, mutta niin kuin sanot, osa sen oppii ja elää hyvin sen kanssa. Kiitos viestisi kauniista sanoista, kaikkea hyvää sullekin! 🙂

    Anonyymi: Blogi jää ehdottomasti eloon! Minnan kanssa jatkamme porkuttamista entistä LIHAISEMPANA. 😀 Aivan totta turiset, elämässä ei kannata hötkyillä. Lihasmassan rakentaminen vaatii aikaa, mutta vaatii tällaisen elämäntavan omaksuminen. Kannattaa kuitenkin kokeilla, ehkä erehtyäkin, palata taaksepäin ja kokeilla uudestaan!

    Sanna: Joutaahan tuota! Kyllä mä sitten ens maanantaina palaan ruotuun… 😀 Jumpalla nähdään! 🙂

    Pilvi: Kiitos tuesta! 🙂 Sä oot aina ollut ehkä se järkevin ulkopuolinen suhtautuja tähän hommaan, kun jo alusta ihmettelit, ettei tuossa kyllä hirveästi päätä palella 😀 Ihan olet oikeassa, 100 % tähän pitää kuitenkin panostaa ja päättää, onko kisaaminen oma juttu. Toivon kuitenkin, että kilpaileminen olisi sitä mulle – ainakin joskus.

    Janina: Luopuminen tuo mukanaan jättiläismäiset rahka-ananas-kaakaojauhekombot! 😀 Kiitos Janina mieltä lämmittävästä kommentista 🙂 Jos olisin tosiaan jatkanut puolivaloilla menemistä, kisaamisesta syksyllä ei taatusti olisi jäänyt mitään käteen. Haleja sullekin! 🙂

    Anonyymi: Huomaan kyllä syömishäiriötaustan kummittelevan taustalla ja uskon suhtautumiseni syömiseen olevan edelleenkin melko monimutkainen asia, joka kietoutuu tunteisiin, ahdistukseen, ehkä palkitsemiseen ja rankaisemiseenkin. Kaikkien, jotka harkitsevat kilpailemista, tulisi mielestäni tarkastuttaa suhtautumisensa syömiseen. Ruoalla kikkailu vaatii konemaista suhtautumista syömiseen, vaikka toki siitä pystyy dieetilläkin nauttimaan. Vaikka itse en pitänyt itseäni kovin väsyneenä, huolestuin kuitenkin, jos se on välittynyt blogista. Ehkä siksikin hyvä, että peli vihellettiin nyt poikki. Niin, ja valmennus suhtautui asiaan järkevästi: ei ole mieltä kisata, jos pääkoppa ei ole kunnossa vaan rauhoittua ja opetella ensin 🙂

    Anonyymi: Ehkä vain itse odotin nyt kisaamisen olevan oikea hetki, ympärilläni lähipiiri lähinnä toppuutteli. Dieetti varmasti onnistuu yhdistää monenlaisen eri elämäntilanteen kanssa, mutta se vaatii suunnitelmallisuutta ja ajankäytön hallintaa, jossa olen valehtelmatta kehno. Niihin tulee panostaa jatkossa. Nautinnollisia kesäpäiviä sullekin! 🙂

    Mariliisa: Lupaan kannustaa ja tukea, jos näyttää (mitä en kyllä usko :D) että pää muka humisisi dieetillä! Toisaalta tietyt velvollisuudet rytmittävät dieetillä, ja Minnan mukaan työ antaa aikaa ajatusten olla välillä ihan jossain muualla kuin ruokien punnitsemisessa ja aamuaerobisissa. Älä anna tämän olla pelottelupostaus, tulet takuulla menestymään! Sinäkin olet mahtava! 🙂

    Äää, lopetetaan nyt synkissä vesissä kahlaaminen ja kaikki nauttimaan nyt kesäkeleistä, aurinkoisista treeneistä, uimarannoista, jäätelöstä, mansikoista ja valoisista illoista! Ja dieettiläiset, dieetillä saa oikeasti hirmu hyviä herkkujakin, kun näkee vain pikkuisen vaivaa (rahka ja marjat varma herkku!).

  10. Nuuna: Kiitos paljon! 🙂 Sepä se ehkä onkin hankalinta, kun periaatteessa valmentajan ohjeilla mennään ja siinä välillä sokaistuu kuuntelemaan, mitä oma kroppa viestittää. Jokainen kun on meistä yksilö ja etenee omaa tahtiaan. Silloin täytyy vain sulkea muu ympäristö ulkopuoleltaan ja tehdä se, mikä tuntuu parhaimmalta. Nautitaan yhdessä kesäherkuista! 🙂

  11. Totta Anu! Voin sitte teidän seuraavalla Mansen reissulla ostaa tämän asian kunniaksi sulle 5 purkkia rahkaa ja tehdä niistä ja kymmenestä muusta ainesosasta jonkun rahka-jäätelö sörsselin. 😀

    -Jansku

  12. Hei Anu! Halusin vaan kommentoida, että bloginne on ihan huippu! Ja toivottavasti et lopeta kirjoittamista any time soon. 🙂 Varmasti oli oikea päätös minkä olit tehnyt, mutta varmasti myös se oikea aika koittaa.

    Itsekkin olen bodailusta erittäin kiinnostunut tyttö ja kyllä tuo kurinalaisuus on hurjaa mitä kehonrakennukseen tulee! Vedin yhden dieetin viime vuonna ja pudotin 10kg kolmessa kuukaudessa, ihan testaus mielessä.. Ja kyllä koetteli voiomia. Niitä henkisiä. Joka helvetin aamuiset aamulenkit oli sää mikä tahansa ja ne kaalit.. parsakaali, kukkakaali. Hyi stna. Tosin pudotuksen jälkeen oli kevyt olo, fyysisesti! 😀 Mutta mutta.. Elämä on valintoja täynnä, jokanen tiedetään mikä tie on itselle sopivin. Tsemppiä, ja pysyn kuulolla! 😉

    -Elli

  13. Jansku: Hahah, kiitos 😀 Yritän tosi nyt opetella punnitsemaan off-kauden ruoat valmentajan lapun mukaan. Tää päivä mennyt jo hyvin, kun saa syödä paljon verrattuna dieettiin! On tää melkosta psykologiaa.. Mutta ei kai pieni repsahdus mene kuin lihaksi 😉

    Elli: Kiitos, eiköhän myö pidetä blogiröörit auki tulevaisuudessakin. Dieettisi kuulostaa ainakin edenneen, hui! Rispekt! 😀 Mutta riittävällä tahdolla saa ihmeitä aikaan, sulla ainakin löytyy sitä 🙂 Valinnoista ja siitä, mitä haluaa elämältään, on suurimmaksi osaksi tosiaan kyse. Nyt dieetti ei ollut ajankohtainen 🙂

  14. Varmasti järkevä ja ainut oikea ratkaisu, Anu!!! En osaa oikein ilmaista itseäni, mutta taustasi tietäen haluaisin halata ja rutistaa sua niin parhaasta päätöksestä! 🙂

    Oot menneisyydessä riuduttanut itseäsi jo tarpeeksi – nyt on aika nauttia elämästä! Lisäksi riski uudelleen sairastumiseen olisi ankarasti diettaamalla varmasti aika suuri…

    Itsekin vakavan syömishäiriön läpikäyneenä olen oikeasti todella huojentunut päätöksestäsi! Hyvä Anu, respect! 🙂

  15. Anonyymi: Iso rutistus takaisin 🙂 Taidan ymmärtää, mitä tarkoitat. En usko, että suhtautuminen ruokaan ja syömiseen koskaan palaa ihan neutraaliksi ja siksi etenkin dieetillä ruokaan on helppo purkaa kaikki olotilat ja paeta sääntöviidakkoon, jopa liian syvälle. Lisäksi vasta nyt on tuntunut, että kroppa on alkanut toimia kunnolla monien vuosien kituuttamisen jälkeen hormonitoimintaa myöten, joten dieetti tuntui heti jotenkin paluulta vanhaan ja totuttuun, jota en enää kaivannut. Toivon, että kaikki entiset syömishäiriöiset miettisivät muutamaan kertaan dieetille lähtöä. Ruoan kanssa ei pidä leikkiä pätee tässäkin asiassa, koska niin kuin sanoit, riski uudelleen sairastumiseen on suurempi. Mahtavaa, että olet itse selvinnyt syömishäiriöstäsi! 🙂

  16. Hei! Olen lukenut blogianne jo jonkin aikaa ja nyt oli aivan pakko kommentoida. Teit Anu varmasti oikean päätöksen! Dietti, treenit jne vaativat paljon enemmän kuin mitä moni uskookaan. Silloin on hyvä miettiä asiaa uudestaan kun tämä ”fitnesselämä” antaa enemmän kuin mitä se ottaa 🙂 Itsellä tähtäimessä ensi vuoden kisat ja alle 23-vuotiaana pääsen vielä junioreihin 🙂 Aivan mielettömän hauska blogi, teidän juttuja lukiessa aina muistaa että ei kaikkea tarvitse aina ottaa niin vakavasti 🙂

    -Sanna

  17. Mä en voi sanoa, kuin että HIENOA ANU! Koska kuuntelit sydäntäsi! Turha lähteä kisalavoille puolikuntoisena. Jos mieli ei ole täysin vielä mukana hommassa, niin sitten kannattaa antaa aikaa ajatuksille!
    Sun treenimotivaatiossa ei todellakaan ole mitään valittamista. Oot muutenkin kovin motivoitunut jne.
    Olet varmasti monen ’idoli’ tämän jälkeen, koska olit rohkea!!
    Moni varmastikin olisi mennyt massan mukana ja ajatellut, että ei voi enää perääntyä!
    Bloginne on muutenkin mitä mainioin!! Seuraan innolla jatkossakin…
    Fitness on elämäntapa, ei sitä aina kannatakaan tähdätä pelkästään lavoille. Se on kuitenkin aika pieni osa koko touhua…..

  18. Sanna: Nimenomaan. Monesti kuulee ja näkee tapauksia, joissa fitnesselämää ihannoidaan ja nähdään ainoastaan se olemus, missä sitten lavalla hetki sädehditään. Itsekään en alkuun edes tajunnut, että tämä vaatii oikeasti urheiljamaista sitoutumista, nöyryyttä ja tarkkuuta, jotta haluttuun lopputulokseen päästään. Mutta se, että asettaa tavoitteita ja niihin pääsee, palkitsee enemmän kuin mikään. Kuulostaa, että olet motivoitunut ja sitoutunut tavoitteellisesti kohti kisoja. Paljon menestystä, Sanna, nauti, kun pääset vielä junioreihin kisaamaan ja siitä ura vasta aukeaa 😉 Onnea taipaleelle!

    Anonyymi: Kiitos, vaikka en osaa suhtautua tähän(kään) lopettamispäätökseen kovin vakavasti 😀 Kakku ja pulla vetivät tällä kertaa pidmemän korren.. Ei vaiskaan, suosittelen lämpimästi menemään kisoihin, mutta sinne tulee tosiaankin mennä TÄYSILLÄ. Kisakunnon saavuttaminen vaatii 100 % panostamista ja se pieni hetki, mikä lavalla vietetään vaatii paljon työtä etukäteen. Aina voi kuitenkin mielestäni perääntyä, siinä ei ole mitään noloa. Tai sitten on, en vaan osaa hävetä 😀

  19. Moikka!
    Pakko nyt minunkin kommentoida ja kiitellä mahtavaa blogianne, olette ihania ja kirjoituksianne on ah niiin viihdyttävä lukea!!

    Tahdon onnitella sinua, Anu! Itsekin pitkän syömishäiriötaustan omaavana nuorena, nyt parempaan päin ja toivottavasti fitness-lavoille suuntaavana, tiedän että terveellisen ruoan ja järkevän sekä kehittävän liikunnan yhteen ynnääminen ei ole aina helppoa. Voi kun kaikki menisi niin kuin elokuvissa!

    Kuten sanoit, myös minun kohdallani monet ruokaan liittyvät asiat, tunteet ja fiilikset tulevat jostain niin selkäytimestä, että välillä itsekin ihmettelee. Välillä on todella hyviä kausia, mutta esimerkiksi ongelma (tai kuviteltu sellainen :D) ihmissuhteissa voi laukaista kauden, jolloin syöminen on täysin retuperällä ja voisi vain käpertyä sikiöasennossa sohvannurkkaan. But the only way is up!

    Hirveästi tsemppiä sinne, meidän aikamme vielä koittaa!!!

    <3 Aino

  20. Hei Anu.
    Ensiksi haluan kertoa, että olen seurannut tätä blogia jonkin aikaa ja että minusta on rehellisesti sanottuna vaikea löytää mistään muualta näin rennosti asiallista, hauskaa ja mukavaa luettavaa. Kiitokset siis siitä ja toivottavasti jatkat(te) kirjoittamista!

    Toiseksi haluaisin Anu, sinut tavanneena, kertoa, että olet hirmu lahjakas nainen. Jyväskylässä opiskellessamme yhdessä olit ehdottomasti yksi ryhmämme liikunnallisesti taitavimmista (mikä on ihan jees, kun muistaa, että kyseessä on Suomen liikunnallisesti taitavimmat opiskelijat 🙂 ). Olet todella vahva, olet ketterä ja rytmillisesti lahjakas ja kestävyytesi ei ole tästä maailmasta.

    Ihailin/kadehdin tuolloin fysiikkaasi ja opittuani tuntemaan sinut, huomasin että olet myös todella fiksu. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita tätä kielellistä lahjakkuutta, jota niin monet lukijasi täällä blogikommenttipalstalla ylistävät.

    No niin, nyt tulee jo kehuja niin paljon, että kuka tahansa suomalainen ahdistuisi 😀
    Mutta totta ne on!

    Pointtini on, että sinä voit tehdä ihan mitä haluat ja vielä olla siinä pirun hyvä. Kun nyt vielä osoitit, miten hemmetin (anteeksi ilmaisu) paljon henkistä kanttia sulla on, kun uskallat kuunnella sydäntäsi ja toimia tässä tilanteessa näin, niin nostan hattua.

    Sä menet Anu vielä pitkälle, oli se sitten Fitnessissä tai vaikkapa triathlonissa 😉

    Ihanaa kesää sulle!

    Terkuin, Emilia (joka pääsi liikunnalle opiskelemaan mutta kuunteli sydäntään ja palasi kotiin eikä ole katunut päätöstään)

  21. Hui apua, eihän tämä niin vakavaa ole 😀 Kisoja tulee ja menee! Mutta hienoa, että aihe on herättänyt syvemminkin keskustelua siitä, mitä kilpaileminen oikeasti vaatii. Ja että kyllä, taustojen tulee olla kunnossa.

    Aino: 🙂 Haluan uskoa, että löydämme molemmat tasapainon harrastaa ja kilpailla lajissa. Luulen, että juuri tämän lajin sisälle ajautuu muutenkin paljon syömishäiriötaustaisia, ehkä juuri siksikin, että ruoka on niin merkittävä osa koko kehonrakennuksessa. Tunteet on pyrittävä kanavoimaan jonnekin muualle kuin ruokaan. Neuvoni sinulle: jos sinulla ei ole vielä valmentajaa, hanki sellainen ja keskustele avoimesti taustastasi. Kun lähelläsi on ulkopuolisen apu, jos vaikea paikka yllättää, ruokavalion ja oikeanlaisen syömisen, järkevistä liikuntamääristä puhumattakaan, auttaa pysymään kartalla. Onnea ja menestystä Aino sulle jatkoon, ehkä joskus nähdään kisoissa 😉

    Emilia: Voi miten mukava kuulla susta! 🙂 Olen silloin tällöin aina facesta seuraillut elämääsi, miten nyt menee? Teit rohkean päätöksen opintojen suhteen, olen ylpeä siitä, vaikka tiedän, että tänne jäi varmasti ihaniakin ihmisiä ja loistotyöpaikka 😉 Kiitos imartelevista kehuista (joista vähintään puolet ”pientä” ylimaalailua :D), olet itse kyllä MELKOINEN kuntotykki! Kattelen aina niitä jättiläismäisiä pyöräilijän pohkeitasi ja mietin edelleen niitä pumppipainojasi… 😀 Nöyränä eteenpäin täytyy jatkaa, ei tässä lajissa voi koskaan olla liian hyvä, ja tässä ollaan niin alussa vielä 🙂 Kuule, jos joskus sinne huudeille satun, niin pitää moikata!

    Juha: Pyydän anteeksi shown varastamista ja oman egon pönkittämistä jatkuvalla vuodatuksella, Minnasta tullaan ehdottomasti kertomaan vastavuoroisesti enemmän jatkossa! Minna porskuttaa treeneissä enemmän kuin hyvin, ja intensiteetti sen kuin kasvaa. Terkkuja Minnalle laitan menemään! Supertreenejä sullekin! 🙂

  22. Emilia: Kun nyt satuit samaan viestiketjuun, niin älyttömän paljon terveisiä sinulle täältä Jyväskylästä! Täällä on Anun tavoin yksi jumppatyttö, johon varmasti teit lähtemättömän vaikutuksen. Kukaan ei todellakaan voi unohtaa niitä urheilusuorituksiasi ja pirteää asennettasi elämään. Ikävä on ollut kova.

    Mutta oikein hyvää jatkoa Sinulle, mitä ikinä elämässäsi teetkin.

    Suski

  23. Suski: Ihanaa, vaatimaton kommenttiboksimme kerää yhteen ystävät maakuntarajojen takaa! Täällä Jykylässä muistetaan aina mahtavat persoonat. Suski, olen kanssasi samaa mieltä, Emilia piristää edelleenkin lukemattomien treenaajien elämää 🙂

  24. Anu: Niinpä! Vuosien kurinalainen elämä ja sen yhden hetken olet siinä kunnossa jonka eteen olet joka päivä tehnyt töitä. Sitä ei moni ymmärrä! Uskon että ei ole yhtä raskasta lajia henkisesti että fyysisesti kuin mitä tämä on! Jokainen epäilijä voi itse kokeilla 🙂 Ja kiitos, nauti myös sinä tästä hetkestä täysillä! 🙂

    -Sanna

  25. Ajattele Anu sitä anabolian määrää kun voit nyt huoletta harrastaa niitä 800g:n lohi -iltapaloja 😉

    Sen mitä tekee pitää tuntua hyvältä ja oikealta. Jos myöhemmin päätät lähteä kisaamaan niin tuut varmasti menestymään.

    -Neea

  26. Kiitos Anu ja Suski! Sattukaahan näille hoodeiille joskus, niin lähdetään jumppaamaan oksat pois! Ja nauttikaahan kesän auringosta ja mansikoista! 🙂

    Emilia

  27. Anonyymi: On totta, että on hyvä osata tunnistaa, milloin on aika jättää kesken. Toivottavasti jokainen uskaltaa luottaa omaan vaistoonsa ja tulkita kroppansa ja koppansa signaaleja oikein. Sekin on viisautta.

    Sanna: Ei varmasti ole tämä helpoimmasta päästä, vaikka itse lavatekeminen voi näyttää helpolta. Epäilijät kokeilkoot! 😀

    Neea: Hehe, tänään juuri himoitsin Mestarin Herkun kakskytkiloista merivillilohta, katsotaan, josko budjetti antaisi periksi… 😀 Mutta eikös massakaudella pidäkin syödä…

    Emilia: Näinpä tehdään! 🙂

  28. Ihan hyvä ratkaisu ettet noussut lavalle. On surullista katsottavaa kun liian lihaksittomat epäonnistuvat dietissään ja nousevat siltikin nolaamaan itsensä. Usein ne, jotka eivät pidä suurta haloota treeneistään ja vouhota diettaamisellaan saati vingu siitä, ovat ne, jotka pärjäävät kisoissa.

  29. Anonyymi: Olen täysin samaa mieltä, että ratkaisu kilpailun perumisesta oli oikea ja että tarvitsen runsaasti aikaa kasvattaa lihasmassaa ja opetella treenaamaan ja syömään oikein. Täällä blogissa ”tapporankoista” treeneistä vouhottaminen ja dieettioloista vuodattaminen on koetettu tehdä tarkoituksella suuremmaksi ja ”viihteellisemmäksi” kuin mitä se todellisuudessa on, mutta taidan ymmärtää, mitä tarkoitat. Itsekin arvostan ja pidän tosivoittajina niitä tyyppejä, jotka pakertavat hiljaa ja nöyrästi pitämättä sen kummempaa ääntä itsestään. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten, vai miten se menikään…

  30. Kiitos Erica! Kävin kurkkaamassa blogiasi ja vähintään samat sanat, olet hienosti edennyt tavoitteissasi! Sinulla taitaa olla jonkun verran salihistoriaa takanasi, selkä varsinkin on mallikas! Lavalle tosiaan ehtii vielä, mutta nyt on mukava nauttia vain treenaamisesta. Poltteleeko sinullakin kilpailut mielessä? Ainakin kirjoitus bikini fitneksestä enteilisi pientä kisakipinää 😉

    Lämpimiä kesätreenejä! 🙂

  31. Se yks selkäkuva oli se ikivanha 🙁 Uudemmissa on patti lähtenyt ja tullut läskiä tilalle :/ Mutta joo, oon joskus ennenkin treenannut 😀 Nyt koitan lasten jälkeen saada kiinni takas mun syvimmästä olemuksesta joka on ehdottomasti punttimimmi. Yritin tainnuttaa sitä muutaman vuoden Aino-jäätelöillä mutta ei auta ei. Veri vetää fitnesslajeihin ja kuumeisesti mietin jo mikä se ois, millon, kenen hoivissa jne.?! I’m lost!!! Toivottavasti kaikki selkenee ajallaan 🙂

    Mukavia treenejä myös teille 🙂 Ihan vahingossa oon myös ilmoittaunut fitness-liiton lokakuun leirille… Ehkä joskus tavataan 🙂

  32. Jos veri vetää, silloin ei kannata sammuttaa innostusta, vaan ehdottomasti ottaa haaste vastaan. Kokemuksesta uskallamme luvata, että asioilla on tapana järjestyä ja huomaamatta fitnesspallo lähtee vyörymään eteenpäin 😉 Toivottavasti tavataan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta