Iloisen elämäntavan kääntöpuoli.

Silloin, kun löysin elämääni fitneksen, tuntui, kuin olisin saanut uuden elämän: jaksoin paremmin, näytin paremmalle, treeni maistui hyvältä, uudet ystävät, joita olin lajin parista saanut, olivat parasta, mitä olin elämääni pitkään aikaan saanut. Entiset syömishäiriöt (bulimia, ahmiminen, syömättömyys) tuntuivat kaukaisilta asioilta menneisyydestä, ja uusi säännöllinen ruokavalio tuntui toimivan ja auttavan sekä jaksamiseen että kropan toimintaan. Minua ei häirinnyt se, että jatkuvasti kieltäydyin ihmisten juhla- ja illallistarjouksista. Minulla oli muuta, parempaa, tekemistä.

Kilpailin ensimmäisen kerran. Se tuntui heti oikealle ratkaisulle. Ensimmäinen vuoteni menikin kaikin puolin hyvin. Kisoista jäi hyvä maku, ja olin saavuttanut senkin, minkä halusin: päästä SM- kisoihin, saada pokaalin kotiin ja saada kokemusta. Kokemusta kertyikin yhteensä kolmesta eri kisasta. Nälkä kasvoi, ja halusin kilpailla uudestaan pian. Vuoden treenasin ja söin tarkasti.  Piiskasin itseäni treenillä ja itsesyytöksillä, jos olin ylittänyt ruokavalion grammoilla puhdasta ruokaa. Vielä enemmän jos se oli jotakin muuta. Sillon havaitsin ensimmäiseiset oireet siitä, että iloa tuottanut elämäntapani alkoi tehdä minulle myös suunnattoman paineen, jota ei tietenkään voinut näyttää ulospäin.

Vuosi kului ja oli kisojen aika. Ensimmäinen kotikilpailuni Jyväskylässä jännitti kovasti. Paineet kasvoivat, ja onnistumisen haluni oli valtava. Hävisin kuitenkin kotiyleisöni edessä kuntoni ollessa huono ja nesteinen. Ei kuin eteenpäin, sanoi mummo lumessa, ja mentiin Oulun kautta Lappeenrantaan ja siitä vielä Helsinkiin. Menestystä ei tullut. Lihasmassaa ei ollut tarpeeksi, esiintyminen takkusi jne. Matka jatkui, ja syytin itseäni huonosta kisamenetyksestä, vaikka olikin selvää, ettei vuodessa olisi pystynyt tekemään ihmeitä fysiikkaan.

Talvella tunsin tyhjyyttä, koska tavoitteet puuttuivat. Kisaaminen oli kuitenkin muodostunut minulle intohimoksi. Päätin lähteä bikini-sarjaan keväällä. Dieetti oli rankka. Kisat menivät mielestäni huonosti, vaikka sain kuin sainkin dieetin vietyä loppuun. Dieetillä ollessani uhosin, että rauhoitan tahtiani heti, kun kilpailut ovat ohi. Toisin kävi ja tiukensin taas tahtia. Olin jossain vauheessa aivan loppu. Olin ylikuormittanut itseni kaikilla elämän osa-alueilla. Treenien lisäksi oli tietenkin hoidettava työ ja muut velvollisuudet, joissa on omat paineensa.

En ollut kuunnellut itseäni pitkään aikaan. En ollut nukkunut kunnolla enkä nähnyt unia yli vuoteen. Aloin oksentaa. Grammojen tarkkailu ja tiukka treenaaminen olivat muodostuneet häiriöksi. Ne alkoivat voimakkaasti haitata elämääni. Kerrytin painoa lyhyessä ajassa paljon. Oksentelu oli saanut kehoni sekaisin ja otti tietenkin hyvin vastaan kaiken ylimääräisen. En voinut enää hallita syömistäni. Purin väsymykseni ja ahdistukseni taas kerran ruokaan. Joitakin asioita elämässä ei kuitenkaan voi paeta, ja minulle paras tapa selättää syömishäiriöni on ollut fitness. Suoritin sitäkin liikaa ja liian lyhyessä ajassa. Tässä on tulos. Haluan enemmän kuin mitään muuta löytää takaisin sen ilon, mitä koin aloittaessani.

Olen kuitenkin oppinut myös paljon tämäänkin taipaleen aikana. Kokemusta on kertynyt kolmesta kisadietistä.  Tiedän taas hiukan paremmin mikä sopii minulle ja mikä ei. 

Nyt minun on aika kuunnella kerrankin itseäni kunnolla. Tiedän, että liikunta on minulle tärkein voimavara ystävien lisäksi. Nyt joudun jättämään kilpailuhaaveet siihen saakka, kunnes olen kunnossa. Toivon kuitenkin paljon, että kilpailen joku päivä. Sarja on body fitness, ja minun onneksi lajiin on tullut myös uusi pituus luokka +168.

Tässä haluan viestittää, että liian paljon liian nopeassa ajassa ei tuota hyvää tulosta. Tavoitteet pitää asettaa oikeisiin mittasuhteisiin ja miettiä, mikä on omalle keholle parasta! Tuloksia saa yllättävän nopeassa ajassa, mutta pää ei pysy mukana eikä ehdi sisäistämään kaikkea muutosta.

Nyt harrastan liikuntaa tuntuman mukaan ja annan kehoni oikeasti palautua. Näen asian ystäväni sanoin niin, että olen urheilijana kaatunut mutta nousen vielä ja jatkan, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Saan valtavasti tällä hetkellä voimaa muiden tsemppaamisesta ja ohjaamisesta. Keskityn nyt niihin ja PT-koulun loppuun suorittamiseen. Tämä postaus voi tulla monelle järkytyksenä, älkää järkyttykö.

Kiitos, että olette elämässäni.

Minna

Lisää kuvateksti
minna

22 vastausta artikkeliin “Iloisen elämäntavan kääntöpuoli.”

  1. Todella hyvä kirjoitus Minna! Teillä on uskomattoman hyvä ja tervehenkinen blogi. Tämä todisti, että sinäkin olet vain ihminen, kuten me kaikki. Itselleen on oltava armollinen. 🙂 Nyt nauti liikunnasta ja opinnoista, hyvästä ruoasta ja elämästä.

  2. Rehellisyys omaa itseään kohtaan, on jotain mihin kovin monikaan ihminen pysty. Ihana Minna, että sinä olet rehellinen itsellesi, ja toivon mukaan annat itsellesi aikaa toipua, jotta pääset taas jaloillesi entistä ehompana.

  3. Fitness on syömishäiriön hyväksytty muoto.
    Tsemppiä, nouset varmasti vielä. Joskus tarvii kolahtaa kovaakin, että tajuaa pysähtyä ja kuunnella itseään.

  4. Kiitos kaikille kommenteista! On totta, että välillä kun takapakkia tulee ja lujaa, tajuaa, mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja kuinka itselleen voi välillä olla se pahin vihollinen. Armollisuus on hyve, jota tulee oppia – sekä muita että itseä kohtaan.

    Niin, mikä määritellään häiriöksi? Itse näen häiriön silloin, kun se haittaa selkeästi elämää ja heikentää elämänlaatua. Fitness on ollut minulle voimaa antava, mutta kun sekin kääntyy äärimmilleen itsensä loputtomaan piiskaamiseen, ei se tuota enää hyvää oloa. Mutta myönnän, että fitneksen pariin ajautuu paljon sekä entisiä että nykyisiä syömishäiriöisiä.

  5. Kiitos tämänkinkaltaisesta kirjoituksesta.
    Itselläni on ollut ylikunto muutamaan otteeseen, sillä mulla treenailu lähtee helposti lapasesta. Kun innostuu, ja kulkee hyvin tulee helposti ahmittua liikaa liian lyhyessä ajassa ja sittenhän kroppa ei pysy mukana. Nyt olenkin alkanut pakottamaan itseäni välillä myös lepoon, sillä levossahan sitä kehittyy.
    Tämäkin näkökulma on hyvä avata lukijoille, kiitos siis siitä ja tsemppiä PT opintoihin! 🙂

    terv. Laura/ http://onthemoveblog.blogspot.fi

  6. <3 On ihanaa nähdä, kuinka maan pinnalla olet, niinkuin Anukin. Tällä hetkellä kun nämä kaikki fitnesslajit on ihan kamalassa suosiossa ja nousussa, tulee nähtyä ja kuultua kaikenlaista. Ihmiset lähtevät suorittamaan asioita, jotka tuntuvat ehkä jo alkumetreiltä saakka pakkopullalta ja on kaukana siitä "liikunnan ilosta" ja "ruoasta nauttimisesta". Tämä teksti tuli todella hyvään saumaan myös itselleni, sillä samoja ajatuksia pyörii myös minun päässäni. En ole onnistunut ottamaan stressiä syömisistä ja treeneistä, mutta kun mieli tahtoi lähteä ulkomaille viettämään taas välivuotta Au pairin hommien merkeissä, tunsin jostain syystä huonoa omaa tuntoa sillä tiesin, että auppariksi lähtiessä tämä elämäntyyli varmasti lähtisi helposti näpeistä. Onneksi havahduin siihen että nyt ei ole kaikki ihan oikein prioisoitu.

    Tajusin, että nyt jos joskus minun on elettävä ja nähtävä lisää maailmaa. Ne on niitä asioita jotka priorisoin todellisuudessa ykköseksi. Eläminen ja matkustelu. Tajusin myös, että ihan yhtälailla voin Amsterdamissa ollessani treenata kovasti ja elää terveellisesti, kuitenkin antaen itselleni vähän enemmän siimaa nauttia myös niistä Hollannin perinneruoista ja temmeltää lasten kanssa ilman, että tarvitsee joka sekuntti vahtia kelloa että koska täytyy olla syömässä. En kuole, jos ateriaväli venähtää kolmesta tunnista neljään tuntiin. 🙂 Minulla on aikaa Suomeen palatessani taas jatkaa tiukemmalla ruokavaliolla porskuttamista vaikka koko elämä!

    Oli hienoa oivaltaa todella se että tämä on MINUN elämä ja saan itse elää sitä niinkuin haluan. Vuoteni Damissa aijon nauttia liikunnasta, treenata hurjasti, pyöräillä pitkin Hollannin tasaisia maanteitä ja olla onnellinen. 🙂

    Kiitos Minna tästä todella asiallisesta tekstistä ja tsemppiä sinulle kovasti kaikkeen tekemiseesi. Nauti! <3

    Janina

  7. Hyvä kirjoitus. On vaikea myöntää itselleen (saati muille) ettei pystykään siihen mitä alunperin lähti hakemaan jopa kiihkomielisesti.On tärkeää ymmärtää ettei ole kone, vaan ihminen jolla on lupa tuntea ja kuunnella itseään. Se että tavoite siirtyy tai muuttuu ei maailmaa kaada, meillä on onneksi vapaus valita. Ja sinulla, Minna, rohkeus valita. Tsemppiä eteenpäin, ota rennosti ja nauti siitä mihin nyt olet jo matkallasi päässyt!

  8. Laura: Lepääminen vaatii uskallusta. Ainakin itse tunnistan sen joko-tai-asenteen, joko tehdään tai sitten ei ollenkaan, ja siinä ehdottomuudessahan sitä itsensä uuvuttaa. Uskalla siis levätä 🙂 Kiitos tsempistä!

    Janina: Lähde ihmeessä au pairiksi, mikä mahtava mahdollisuus! Niin kuin itsekin sanoit, elämä on elämistä varten, tässä hetkessä. Nauti vuodestasi uudessa kulttuurissa. Saat taatusti löydettyä mukavan salin, jossa treenata, vaikka haistella paikallista salikulttuuria, ties mikä bodari sinusta siellä tuleekaan! On ihan totta, että fitnesstouhu on nyt jostain saanut sellaista rummutusta, että koko kuva lajista on tullut todella kapea-alaiseksi. Useimmille meistä ja jopa maailman huipuille fitness on kuitenkin yksi asia muiden joukossa. Myös perhe, sukulaiset ja ystävät merkitsevät paljon ja tuovat elämään suunnatonta iloa. Ole onnellinen ja tee sitä, mikä hyvältä tuntuu! <3

    Anu: Kiitos kauniista sanoista. On todella helpottavaa, kun ymmärtää, ettei elämässä mikään ole pakkoa. Pakko kääntyy aina jossain vaiheessa itseään vastaan, eikä mistään osaa silloin enää nauttia. Nyt on aika hiljentyä ja kerätä voimia.

  9. Hellitä hetkeksi: pysähdy ja kuuntele itseäsi, läheisiä ja elämää ympärilläsi. Hymyile – elämänilo hoitaa ja kantaa!
    Nauti elämästä ja voi hyvin!

  10. Tsemmpiä Minna! On hienoa, kun rohkenette kirjoittaa noin avoimesti omista tuntemuksista ja noinkin henkilökohtaisista asioista. Jotenkin voin kuvitella tilanteesi. Itse pudotin aikoinaan nopeasti painoa, hurahdin urheiluun, söin mukamas terveellisesti, rääkkäsin itseäni herkuttelun vuoksi. Tulin itselleni liian ankaraksi, enkä itse edes sitä tajunnut. Ihmiset ympärilläni yrittivät toppuutella ja rauhoitella. Mielestäni tilanne oli hallinnassa, eikä ollut mitään hätää. Kunnes eräänä päivänä monen stressitekijän ansiosta tajusin olevani ihan loppu. Elämme vain kerran, miksi ihmeessa olin ollut niin pirun kriittinen ja ankara itselleni. Elämästä pitäi nauttia ja iloita. Sitä huomaa näin jälkeen päin kuinka nopeasti sitä upputuu niin syvälle johonkin joka vie mennessään. Sokaistuu tilanteelleen, eikä ymmärrä enää missä mennään. Onneksi mieheni ja ystäväni olivat tuolloin tukena ja sain itseni jälleen järkiin. Nyt muutama terve kilo on tullut takaisin, annan itselleni luvan herkutella silloin tällöiN ja muistan levätä vaikka se vaikeaa onkin. Nautin kovista treeneistä ja aamulenkeistä, mutta enää en piiskaa itseni rääkillä.

    Toivon, että saat levättyä ja annat kehosi palautua.

    Aurinkoa tuleviin päiviin 🙂

  11. Kiitos, upeasta ja rohkeasta kirjoituksesta. Näistä vaikeita asioista vaietaan liikaa urheilumaailmassa. Kun kukaan ei uskalla puhua, kaikki jäävät yksin ongelmiensa kanssa. Usein kuitenkin asioiden jakaminen helpottaa tai ainakin pehmittää iskuja.
    Itse urheilen hieman toisenlaisessa lajissa, mutta ajatuksesi saavuttamisesta, palautumisesta, itsensä kuuntelusta jne olivat kuin suoraan omasta mielestäni.
    Kiitos vielä kerran tästä rohkeasta tekstistä!
    Uskoa, luottamusta, voimia!

  12. Entisenä (?) bulimikkona minua vähän hirvittää koko saliharrastus, kilpailemiseen en edes uskaltaisi tähdätä.

  13. Kiitos jälleen kaikille yhteisesti! Uskon, että näistäkin ikävemmistä asioista tulee puhua rehellisesti. Hävetään, piilotellaan, syyllistetään, paetaan pahaa oloa, esitetään vahvaa, kun avoimuus voisi tehdä olon helpommaksi ja paranemisprosessin helpommin lähestyttäväksi.

    Vaikka kehonrakennuksessa ja fitneksessä paino ja sen tarkkailu onkin niin keskeinen osa lajia, kimmoke syömishäiriöihin voi syntyä aivan mistä muusta tahasta urheilulajista, jossa kroppaa ja psyykettä piiskataan äärimmilleen. Onkin hyvä kyseenalaistaa, missä menee oma raja ja milloin on aika jarruttaa. Olette fiksuja, lukijat, toivotan kaikille viisautta antaa keholle aikaa levätä ja mielelle mahdollisuuden oppia armolliseksi.

  14. Ensinnäkin, iso kiitos ihan loistavasta blogista! Ongelmat syömisen/liikunnan kanssa ovat itsellekin vähän liian tuttuja, mutta teidän blogistanne oon kuitenkin saanut paljon voimaa ja uskallusta rikkoa omia rajojaan ja uskoa omaan (terveeseen) toimintaansa. Tsemppiä!
    -Saara

  15. Tämä laji vie nopeasti mukanaan ja on vaikeaa myöntää että haluaa hypätä pois junasta. Se on kuitenkin kaikista rohkeinta! Kroppa tarvitsee lepoa, mutta niin tarvitsee pääkin. Löydät varmasti sen saman ilon ja onnen kun saat elää itseäsi kuunnellen ilman mitään pakkohan ja sääntöjä! Olet mielettömän rohkea!

    -Sanna

  16. Niinhän se Lasse Virénkin kaatu – mutta lopulta toi Suomeen olympiakultaa! Vastoinkäymisillä on aina kääntöpuolensa: niistä oppii aina jotain!:)

    Toivottavasti jatkatte kirjoittelua, oon tykännyt varsinkin Massa-Anun ja -Minnan kirjoituksista!

    -fani

  17. Kaikilta taas niin hienoja ajatuksia ja tsemppauksia että voi sentään! Toivottavasti moni saisi tästä rohkaisua pysähtymiseen ja hiljentymiseen, jos on ollut jo pitkään ongelmia syömisten ja kropan kanssa. Massakirjoituksia tulee jatkossakin huumorilla höystettynä. On hyvä muistaa, että huumori on parasta lääkettä kaikkeen. =) Itselleen pitää osata nauraa!

  18. Upea kirjoitus Anu ja Minna, kiitos siitä. Nousen lavalle syksyllä, mutta mielessäni samankaltaisia ajatuksia kuten sinulla Minna…elämässä on niin kamalasti muutakin, mistä nauttia…ajattelin itsekin ”hiljentyä” ja kisojen jälkeen kokeilla ihan muita juttuja 🙂 Kiitos blogista, teillä persoonallinen ja hauska tapa kirjoittaa, ja kuvat rikastuttavat tekstiä hienosti! Tsemppiä niin Minnalle kuin massa- Anullekin, toivottavasti kirjottelette blogia edelleen myös jatkossa:)

  19. Anonyymi: Helposti tosiaan unohtaa kaiken muun elämän ympäriltään, joten kuulostaa hyvältä tuo kisojen jälkeen ihan muiden asioiden tekeminen. Vaikka kroppa saattaisikin jaksaa, päänuppi kaipaa yleensä muutakin viihdykettä kuin jatkuvien sarjapainojen kyttäämisen ja jokaisen suupalan punnitsemisen. Kiitos sinulle ja paljon onnea syksyn kisoihin! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta