Mennään bussilla

Pahoittelemme muille matkustajille aiheuttamaamme matkan viihtyvyyden heikentämistä.

Niin mikä treeniblogi? No, treenaamiseen ympärillehän voi liittää kaiken siihen kuuluvan, koska elämämmehän on pelkkää tyylipuhdasta fitnesstä 24/7. Tästä aasinsiltana siis viime lauantain Lahden spektaakkelimaiseen Nicole Wilkinsin treenileiriin ja itse päämäärää tärkeämpään eli matkaan.

Minna pysyy coolina tilanteessa kuin tilanteessa. Kylmäkallet matkassa, satoi tai paistoi.

Anu vie jenkkivahvistus Nicolelle triathlonin ilosanomaa.

Aamusta bussi starttaa Matkakeskukselta klo 7.45. Eläkeläisten kanssa etupenkillä matka taittuu rattoisasti (kuskilla vähemmän kälätysduon pulpattaessa vieressä). Kesäistä lauantaiaamua vauhdittaa valtaisa Seiska-pino ja sivistyksen vuoksi yksi Apu-lehti, josta silmiimme osuu heti uusi, potentiaalinen laji: sumopaini. Tiedämme massan kasvatuksen olevan totista urheilua, joten kaikki rispekti sumopainijoille. Sumossa vallitsee artikkelin mukaan tarkka hierarkia. Saamme tutustua virolaisen Kaido Höövelsonin arkeen kurinalaisessa yhteisössä, jossa nuoremmat ja heikommat painijat passaavat vanhempia ja parempia: keittävät ruoan, siivoavat ja sytyttävät tupakat. Alkuaan Höövelsonin eri teiden kautta sumoon johdatti judo, jossa hän voitti Virossa nuorten sarjassa pronssia ja hopeaa. Suostuttelujen jälkeen hän osallistui Viron amatöörikisoihin ja pian olikin jo sumon Euroopan mestari. Japanin sumoliitto noteerasi heti lahjakkaan urheilijan, ja sen jälkeen Höövelson onkin noussut Japanissa sumorankingissa eli banzuksessa suurmestarista seuraavaksi. Mitä sumopaini sitten vaatii? Kaido Höövelsonin mukaan – sietokykyä. Välillä kuumuus on kova, hyttyset vaivaavat, treeni on kurinalaista ja kovaa ja hierarkiassa ei jousteta. Miehen mukaan kuitenkin kaikkeen tottuu. Jos kiinnostaa, lukaise Apu-lehden sama, hieman lyhennelty nettiartikkeli lehtijutusta: http://www.apu.fi/artikkeli/viron-paras-sumopainija

Sumopainijoiden pehmeä massa suojaa kovilta iskuilta ja sitä paitsi – the bigger the better, isompi on näyttävämpää.

Höövelson ojentaa nuorempia kokelassinttejä. Sumoyhteisössä kunnioitetaan kokeneempia.

Vajaan kolmen tunnin istumalihaksia kiristäneen bussimatkan (joskin mukavaa vaihtelua tuoneen tyypillisen Valtion Rautateiden logistiikkakonsernin tarjoaman junamatkan sijasta) astumme Lahteen. Minna muistelee joskus jollain festareilla tai millä lie olleensa Lahdessa, Anulla taas tulee mieleen räppärit ja hyppyrimäet. Lahden juna-asemalla oletamme kaikkien tietävän, keitä olemme ja minne olemme menossa (luonnollisesti) ja kysäisemme kahviosta ohjeita, miten pääsee fitnessleirille kuntosalille. Kahvilamyyjä katsoo meitä hetken. ”Siis öö, fitnessleiri? Kuntosali? Niitä saleja on kyllä täällä aika monta…” Minna alkaa kaivelemaan monesta hädästä pelastanutta kännykkäänsä. Osoitteen tsekkaus ja kysely uudestaan. Jo vain, puolisentoista kilsaa eteenpäin ja Iskun kohdalta oikealle. Lomps matkaan. Ensiksi pysähdymme ihailemaan Lahden kaupungin style-putiikkeja ja auringosta nauttivaa kesäkansaa.

Kahvilamyyjä ei ymmärtänyt, vaikka annoimme tarkemmat koordinaatit: ”No se KooPeen sali.” Minna lainaa ystävällisesti rahkaputelin, ja katabolia on kukistettu. Tosin kitsas ja pihi Anu ei lainaa koskaan mitään kellekään. Varsinkaan, kun kyse on ruoasta.

Kirkon edessä makaa kaksi rentoa lomalaista. Hiljentymisharjoitus, kenties?

Lahden boutique-myymälöistä saattaa löytää jopa näköis-T-paitoja.

Lidl on hintatietoisen bodarin ykkösvalinta. Harrastuksenaan Lidlin tarjousten perässä juokseva Anu lupaa tehdä vielä tärppipostauksen Liiterin parhaista bodypaloista. Ainakin maitorahka, etulliset hetelmät ja muut rehut, pähkinät ja pakastelihat kannattaa laittaa korvan taakse tai mieluummin suusta alas.

Vai että puolitoista kilsaa… Teräksenlujaksi hiottu aerobinen kuntomme ei yleensä valehtele, mutta nyt matka leirisalille vain venyy, venyy ja venyy kuin aamulenkki dieetillä. Aurinko porottaa niskaan, rahkat sulavat askel askeleelta syvälle laukun pohjalle (edes Minnan kylmäkalle ei pysty sentään ihmeisiin), maisema edessä alkaa väräjää… Kunnes Iskun maamerkki osuu näkökenttäämme. Suit sait sukkelaan käännös oikealle – sali löytyy heti tien vasemmalta puolelta. Ourama toivottaa tervetulleeksi.

Nicole on säkenöivä ilmestys. Voit lukea parin aiemman postauksen alta lisää IFBB Figure Olympia -naisesta. Kiitos, Nicolelle, jos hän ikinä sattuisi vaikka lukemaan (ja ymmärtämään): olet meille esikuva!(And same in English.)

Nicole vetää ammattimaisella otteella leiripäivän läpi ja jakelee treenivinkkejä monipuolisesti kaikista eri lihasryhmien liikkeistä.

Nicole kaappaa savolaisvahvistukset kainaloonsa. Fitnesskaunottarella on kuulemma suomalaisia sukujuuriakin.

Kotimatkalla uni painaa silmää; fitnessinfoähky painaa luomia kiinni. Minna esittelee Massilta saamiaan lisäravinteita, omega-kolmosia ja monivitaminiinitabletteja. Roheiinia napaan ja nappeja huuleen, jaksaa pinkoa vaikka vastatuuleen!

Nicole puhuu päivän aikana omegoiden ja välttämättömien rasvahappojen tärkeydestä. Minna onkin aina huolehtinut hyvin vitamiinin saannistaan.

Valtaisa mustelma. No pain no gain.

Leiristä sisuuntuneena Anu päättää elää kuukauden porkkanakuurin. Tai ainakin bussimatkan ajan.

Metka matka. Sama syksyllä uusiksi.

minna

4 vastausta artikkeliin “Mennään bussilla”

  1. Woho pakko sanoa, että teidän blogi on treeniblogien aatelia.

    Ei (ärsyttäviä, ihqu illuusio naistenlehtimäisiä) inspiraatiokuvia. Vaan totista tekemistä huumorilla maustettuna sen lisäksi, mitä voisi olla sen parempaa? Pari viikkoa sitten kun silmiin osui teidän bloginne luin kaikki postit kerralla läpi 😀

    Lidlin best of lista olisi kyllä toivottua tekstiä. Oma suosikki on kreikkalainen ah, niin kermainen jugurtti.

  2. Vaasalainen opiskelija: Terkut Vaasaan! Saattapi olla, että jo tänään kamera lähtee matkaan Lidlin perinteikkäälle perjantaikauppareissulle. Lidlin kreikkalainen jogurtti on kyllä hyvää, parempaa jopa kuin perinteinen ”Partis”. Tosin tästä aiheesta syntyy usein melkoinen kädenvääntö 😀

    Blogiamme voisi verrata Michelin-ravintola-annokseen ja mummon lihapulliin: Michelin-annos näyttää hyvältä, maistuu taatusti kulinaristiselta, mutta loppujen lopuksi kynnen kokoinen annos jättää valjuksi ja jää kaipaamaan lisää sisältöä. Mummon lihapallerot sen sijaan saattavat olla repaleisia, eri kokoisia, vähän kärähtäneitäkin, mutta maku on reipas ja rehti, annoskokoa saa aina santsata lisää eikä kaloreissa tarvitse säästellä!

    Heleppoa heinäkuuta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta