Päivä urheilijana

https://www.youtube.com/watch?v=Hj3GjWwjtDE

Suomalaisten olympiatoivo lienee jo Tuuleen heitetty, eikä Lontoosta satele enää kultamitaleita pullamössökulttuurin muovaamille ”parhaani yritän, katsotaan, mihin se riittää vai riittääkö mihinkään” -urheilijoille samaan tahtiin kuin kultaisina takavuosina. Vaan ken arvaisi, että Keski-Suomen syvistä metsistä, raakojen talvien muovaamista pakkasista, helteisten kesien paahtavista peltotöistä ja varhaisten syysaamujen ankeasta harmaudesta on muovautunut periksiantamaton urheilijanuorukainen, Suomen seuraava Paavo Nurmen kaltainen atleetti, joka ei pelkää tuulta tai tuiskua, verta, hikeä tai kyyneleitä, mustelmia, revähdyksiä tai loukkaantumisia, nälkää, janoa tai väsymystä vaan janoaa ainoastaan silkkaa menestystä, ykkössijoja ja isänmaallista ylpeyttä?

Aamun varhaisina tunteina lintujen visertäessä ja posteljoonin jakaessa urheilija aloittaa jo askeettisen ja kurinalaisen päivänsä. Arki alkaa aamulenkillä. Silloin, kun muut tuhisevat vielä peittojen alla, urheilija vetää Suomi-verkkarit päälle ja ryntää alkusyksyn koleaan aamuun. Muutama siili ja rusakko ihmettelevät juoksijan menoa: spurttia, puuskutusta, spurttia, puuskutusta… Lihakset lämpiävät ja heräävät varsinaiseen päivän treeniin. Ajatukset ja mietteet juoksevat askelten kanssa samaan tahtiin tulevan päivän haasteissa. Keskittyminen virittyy urheilutaajuudelle. Mitä paikkaa kolottaa, kulkevatko tänään maksimiennätykset, ehtiikö ottaa harjoitusten välillä päiväunet, mitä energialähteitä pakkaa eväsreppuun?

Miltä tuntuu olla urheilija? Ei miltään. Tai no, tuntuu. Urheilu on kovaa, karua, raastavaa ja kipeää. Paljon treeniä, vähän onnistumisia ja ehkä vähän enemmän epäonnistumisia. Itsensä kokoamista aina uudestaan ja uudestaan tappion jälkeen. Voitettua voittoa ei jäädä louskuttamaan, vaan siirrytään uusiin tavoitteisiin. Urheilijan tavoite on aina olla parempi, paras kaikista. Kilpailuvietti on kova.

Aamuherättelyiden, ravitsevan aamiaisen ja hetken levon jälkeen päivän kulku etenee kohti ensimmäisiä harjoituksia. Voimailusalissa treeni alkaa huolellisella keskivartalo- ja tankojumpalla. Kuulostellaan tuntemuksia, suunnataan täydellinen keskittyminen vain ja ainoastaan treeniin. Magnesiumia kämmeniin, ote tangosta ja muutama rento suoritus alkuun. Urheilija muistaa taas hetkeksi, miksi hän tekee tätä. Itselleen näyttäminen, minä pystyn siihen, minä voin olla parempi – ne tunteet palkitsevat, aina uudestaan ja uudestaan.

Mieli tyhjentyy, salin hälinä ei enää kuulu nostajan korviin, keskittyminen on ainoastaan itse suorituksessa.

Tanko lähtee rivakasti rinnalle tuhansien ja tuhansien liikeratatoistojen myötä.

Hapet pysyvät edelleen. Voimakas ponnistus jaloilla.

Ylöstyönnössä urheilja luottaa jalkoihin. Voimakas potku, saksaus ja tanko on pään päällä.

Urheilija ei tyydy ainoastaan oman lajinsa raameihin, vaan hakee maksimaalista kehittymistä muistakin lajeista. Kuntonyrkkeily ja paini toimivat päivän oheisharjoitteina. Atleetti fokusoituu etusuoran hiottuun liikerataan. Taempi käsi nyrkissä posken korkeudelle, etummainen käsi hivenen ylemmäs. Etusuora lähtee jaloista asti, keskivartalo pysyy tiukkana ja käsi ojentuu lähes suoraksi. Säkkiin teräviä suoria, yläkoukkuja, etu-taka- ja taka-etu-vaihtoja, suoria pistehanskoihin… Mielikuvitus ei lopu, kun on kyse treeniliikkeistä.

Kaksi kovaa vastakkain. Ninni on pelannut lapsuudesta lähtien koripalloa ja treenannut esimerkillisen kovaa Äänekosken Huimassa. Kahden lapsen äiti treenaa edelleen kuin urheilija, lenkkeilee, nyrkkeilee, pyöräilee ja käy kuntosalilla, vaikka vaatimattomana tituleeraa itseään vain ”kuntoilijaksi”. Monelle tosiatleetille oppia siis hänestä.

Treenien välissä tankataan terveellisesti rahkaa, lihaa, leipää, pottua, maitoa, piimää, pähkinöitä ja rehuja. Energivarastot ladataan täyteen illan treeniin. Luvassa painia. Urheilija ei pelkää astumista oman lajinsa ulkopuolelle tässäkään tilanteessa, vaan nappaa jalkapallon taitavasti haltuunsa. Muutama taktinen väistö ja rento maali. Joukkuekin koostuu vahvoista yksilöistä, ja kaikki pelaavat voiton puolesta saumattomasti yhteen.

Niin ylimielinen ei saa olla, etteikö voisi ottaa liikkua yli omien lajirajojen. Nöyryys kaikkeen tekemiseen onkin jokaisen urheilijan hyve.

Painimolskilla haastavien alkulämmittelyiden jälkeen atleettinuorukaiset jatkavat harjoituksella, jossa yritetään saada kädet kiedottua toisen ympärille kainaloiden alta. Väistelyä, hyökkäystä, taktisia kuvioita, pelisilmää, nopeutta, ketteryyttä, kestävyyttä. Tuttu puna hiipii urheilijan kasvoille, ja puuskutus rytmittää treeniä, mutta väsymyksen ei anneta näkyä vastustajalle. Ei tietenkään. Valmentaja jakaa taustalla kurillisena ohjeita. Kaikkea ei voi soveltaa tavan liikkujille, mutta urheilumaailma on asia erikseen. Siellä valmentajien on lupa vaatia ja valmennettavien on syytä tehdä parhaansa. Laiskottelua ei katsota pitkään.

Mari on liki ammattimaisesti pelannut koripalloa, ja se näkyy. Liikkeet ovat salamannopeita, ja vastustajan liikkeiden lukeminen on ilmiömäistä.

Kova treeni palkitsee tänäänkin. Urheilija oppii vuosien kovan koulun myötä sietämään kipua. Venytykset ääriasentoihin ovat tuskallisia. Nivuset ovat tuhansien harjoitustuntien myötä vähintään jumissa. Keho on urheilijan työkalu, siksi siitä halutaan pitää mahdollisimman hyvää huolta. Sekunnit matelevat hitaasti. Vähitellen jalat laskeutuvat sentti sentiltä, milli milliltä alemmas. Liikkuvuus on tärkeää jokaikisessä lajissa, eikä sen merkitystä sovi väheksyä yhtään sen enempää kuin minkään muunkaan ominaisuuden. Kun ikää tulee lisää, kehonhuollon ja liikkuvuuden ylläpitäminen, saati kehittäminen, korostuu. Urhelija ei tuudittaudu täydellisyyden tunteeseen, vaan näkee itsensä vajavaisena, kehityskelpoisena tässäkin asiassa.

Painonnosto vaatii vähintäänkin kelpoa liikkuvuutta. Jos vielä epäilet painonnostajia möhömahaisiksi kömpelyksiksi, nappaapa alkuun keppi tai tanko hartioita leveämpään otteeseen ja laskeudu niin syvälle kyykkyyn kuin pääset. Helppoako? Jos on, kävele kääpiöaskelin alhaalla tanko pään päällä. Helppoako? Ei varmasti.

Urheilija on jälleen kerran saanut uusia onnistumisen kokemuksia, nautinnollisia endorfiiniannoksia, liiketuntoaistin oivalluksia, muutamia tekniikkaheikkouksia jatkossa kehitettäviksi, ehtymätöntä hikeä, jomottavaa kolotusta – ja kyltymätöntä janoa jatkaa treeniä entistä kovempana jälleen huomenna.

Atleetti pyyhältää köyden kevyesti päästä päähän. Tai ainakin melkein.

Ota mallia lasten liikkumisesta. Iita kiipeää kuin marakatti köyteen ja ketterästi keinuu puolelta toiselle. Perusliikuntataidot opitaan jo lapsuudessa, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikuntaa.
minna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta