Fitnessmimmikin on luotu liikkumaan

Sillä aikaa, kun valtakunnan koreimmat ja komeimmat pullistelivat kilpaa lihaskimppujaan, Lohjalla nostettiin armotta painoja. Kaikki kunnia Fitness Expon tähdille ja suuret onnittelut jokaikiselle osallistujalle, mutta keskityttäköön hetki painonnostoon. Ja minuun, siis Anuun.

Yksi tavoite tuli kuitenkin saavutettua, vaikken fitnesskisoihin syksyllä osallistunutkaan: päästä keikistelemään melkein bikineissä (kai tuo uikkarista menee).

Kun lähdin fitnessharrastukseen, tavoitteena oli puhtaasti lihasmassan kasvatus ja se kliseinen täydellinen kroppa. Veivasin, veivasin ja veivasin, mutta tuntui, ettei kehitystä oikein tullut, intensiteettiä ei saanut kasvatettua, treenasi joko liikaa tai liian vähän, paikat olivat jumissa, ei huvittanut, ihmeelliset ruokahimot jylläsivät mielessä ja muutenkin koko touhu alkoi menettämään makua. Ehkä syy oli ylikuormittumisessa kaiken ryhmäliikunnan ohjaamisen ja muun päälle, ehkä lepoa ei tullut riittävästi ja ehkä kroppa vain tottui iänikuisiin failure-sarjoihin, jotka eivät sitten kuitenkaan ollut oikein sitä failurea.

Painonnosto vaatii rohkeutta mennä tangon alle. Kaltaiselleni arkajalalle uskaltaminen on antanut paljon.

Haluankin antaa suuren suuren kiitoksen valmentajalleni Jyrkille ja koko Äänekosken Huiman mahtavalle poppoolle, jotka innostavat omalla tekemisellään. Ja saivat alun alkujaankin lähtemään tähän hienoon, tosin minulle aiemmin aivan tuntemattomaan lajiin. Fitnessurheilija on mielestäni urheilija siinä missä minkä tahansa muunkin lajin edustaja. On melko typerää juntata vain samaa iänikuista sarja-, toisto- ja liikejakoa vuodesta toiseen. Kuinka urheilijat jakavat harjoitteluaan? Aivan, he eivät tee jatkuvasti samaa. Aloittavan saliharrastajan toki kannattaa aloittaa perusteista ja rakentaa sitä kuuluisaa pohjaa (jep, se ei tule hetkessä) ennen kuin lähteä monijakoisiin hifistelyohjelmiin (tämä fakta onkin tullut vastaan usein monissa meitä asiantuntevimmissa lähteissä). Yleensä pohjaa luovan tekemisen junttaaminen on melko raakaa työtä, mutta hei – kuka sanoi minkään tulevan helpolla? Miksi on totuttu siihen, että fitness- tai kehonrakennusharrastaja viettää ainoastaan 24/7 aikansa salilla treenaamassa, muuten löhöää pattia kasvatellen sohvalla ja tekee tarkalleen 45 min kolmena aamuna viikossa maagista aamuaerobista? Kyllä, muitakin lajeja on suotava harrastaa, eivätkä painonnoston lisäksi esimerkiksi (teline)voimistelu, paini, crossfit tai vaikka kahvakuulailu ole taatusti kovin kaukana fitnessmaailmasta.

Painonnosto on antanut minulle parissa kuukaudessa paljon enemmän kuin eristetyt saliliikkeet. Olen oppinut kyykkäämään syvään, vetämään rinnalle, työntämään, kyykkäämään tanko pään päällä ja tietenkin tempaisemaan. Usko pois, tämän jälkeen prässit tuntuvat melko helpoilta laitteilta. Tarkoitus ei ole olla ylimielinen vaan pikemminkin päinvastoin: olen joutunut nöyrtymään ja huomaamaan selkeitä puutteita fysiikassani ja suorituskyvyssäni. Into kehittyä on kuitenkin vähintään samaa tahtia kasvanut. Erityisen tärkeänä seikkana pidän myös liikkuvuutta: siihen tulisi kiinnittää kaikessa harjoittelussa huomiota ja tehdä saliliikkeetkin laajalla liikeradalla. Painonnosto jos mikä vaatii liikkuvuutta. Koetapa kyykätä tanko suorilla käsillä kyykkyyn ja kävellä kyykyssä. Helppoa? Ei taatusti.

Ekan noston jälkeen heitin painot äänekkästi lähes katsomoon asti. Ei kuulemma niin.

Kilpailin siis parin kuukauden painonnostoharjoittelun jälkeen ensimmäiset kilpailuni Lohjalla Etelä-Suomen aluemestaruuskilpailuissa. Puntari näytti pikkuisen liikaa omaan makuuni, ja kilpailin kovassa 69 kg:n sarjassa, jonka voittajalle Anni Vuohijoelle muuten mahdottoman isot onnittelut. Kova mimmi! Tempaisin 43 kg ja työnsin 55 kg, eli tulokset eivät ole hääppöiset. Tärkeintä minulle oli kuitenkin osallistua, voittaa kliseisesti itseni ja saada tärkeää kokemusta.

Kolmen osallistujan sarjassa pronssimitali on ehkä urheilu-urani kovin saavutus.

En halua sulkea fitneksen vuoksi muuta liikuntaa vaan uskon, että voin tulevaisuudessa harrastaa molempia (katsokaa vaikka mielettömän vahvaa Anna Karrilaa, joka on oikea voimanainen!) ja kilpaillakin kummassakin lajissa. Pohdin jo jopa lähteväni kevään 2013 body fitness -kilpailuihin painonnoston SM-kilpailujen lisäksi. Pidän asettaa haaveita ja tavoitteita. Se vaatii kuitenkin kovaa tekemistä ja sitoutumista. Haluan antaa parhaani.

P.S. Ai niin, tasapuolisuuden nimissä koetamme saada taas Minnaakin kehiin. Ja sitä fitnesstä 😉

minna

13 vastausta artikkeliin “Fitnessmimmikin on luotu liikkumaan”

  1. Hahha, ei se mikään salaisuus ole, mutta pakko tunnustaa, etten todellakaan tiedä 😀 Ainakin näin oman käden manuaalisella pihtimittauksella taatusti sen verran, ettei kukaan muu varmaan kehtaisi tituleerata itseään fitnessharrastajaksi. Uskoisin sen olevan taatusti reilusti päälle 20 prosenttia. Nyt (jälleen) koetan toteuttaa surullisenkuuluisaa dieettiä. Ja kyllähän rasvaprosentin usein silmälläkin harjaantunut bodari nopeasti näkee. Minna muisteli kisakunnossa olleensa jotain 7 prosentin luokkaa (In Body -mittaus?).

    -Anu

  2. Höpsis, tyhmiä kysymyksiä ei olekaan, ainoastaan vastauksemme voi jättää omaan arvoonsa 😀 Rasvaprosenttiasian voisi tosiaan hiljalleen selvittääkin, mutta tieto lisää tuskaa…

  3. Onnea itsensä voittamisesta ja mitalista. Siitä se lähtee..

    Haaveet ja tavoitteet kantaa, jaksaa kulkemaan arjen harmaudessa tai nyt vuodenaika mielessä pitäen, niin pimeydessä ja kohta siinä niin ihanassa loskassa.

  4. Taikamaha: Lämmin kiitos onnitteluista! 🙂

    Näinhän se on, että vaikka tavoite olisi kuinka pikkuinen, se kannattaa asettaa. Minna tuossa viisaasti tokaisikin joskus, että ihminen tarvitsee joka päivä pienen annoksen motivaatiota. Ja se jos mikä motivoi, kun pääsee välitavoitteisiin. Laitetaan vielä loppuun jotain niin kliseistä kuin lausahdus ”pienistä puroista syntyy suuri virta”.

    Virtaa sinullekin syksyyn!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta