Oli Synkkä ja Myrskyinen Aamuyö

Kelmeä aamuyö toivottaa vakavalla hartaudellaan kevääseen valmistautuvan fitnesskilpailijan tervetulleeksi. On pimeää, niin pimeää, että katulamppujen loisteessa ainoastaan lehdet kuultavat märkinä ja limaisina. Tie on tyhjä, ja talojen ikkunat ovat vielä tyystin vailla lämmöstä ja inhimillisyydestä muistuttavia elonmerkkejä. Joka askel tallautuu mudasta, liukkaista vaahteranlehdistä, kastemadoista ja kotiloista. Jokainen rapsahdus kuulostaa siltä, kuin joku seuraisi kannoilla. Vaan eihän tähän aikaan voi olla ketään muuta liikkeellä, eihän?

 

Askelta toisen eteen. Sekunnit kuluvat kuitenkin hitaasti, minuutit matelevat, ja pää koettaa raksuttaa ”60 minuutin päästä olet kotona lämpimässä, 60 minuutin päästä olet kotona lämpimässä” -mantraa. Yhtäkkiä suunnitelma vanhasta, turvallisesta reitistä peruuntuukin. Kuin taikaiskusta kotikadun tielle on ilmestynyt valtava monttu ja kyltti, joka kehottaa käyttämään kiertotietä. Kuinka ihmeessä…

Reittisuunnitelma vaihtuukin tyystin toiseksi. Ainut vaihtoehto on kiertää teollisuusalueen takaisen metsän kautta. Vanha metsä on paikka, josta liikkuu outoja huhuja. Tiedätkö, sellaisia hömppähouruiluja, että valkeaan kaapuun pukeutunut vanha nainen lipuu suon yllä tai lammelta kuuluu lapsen itkua? Sellaisten juttujen levittäjillä täytyy viirata päässä ja pahasti. Ihan alkaa naurattaa.

Metsää reunustaa verkkoaita. Aita on niin korkea, ettei sen yli voi kuin kiivetä – tai hetkinen, päästä läpi. Aivan sattumalta näkökenttään ilmestyy ihmisen mentävä aukko. Kumma sattuma, suorastaan merkillinen…

Metsä on varsinaista rämeikköä. Risut osuvat arvaamattomasti kasvoille, ja maapohja upottaa sammalmatollaan. Käsiä joutuu pitämään kasvojen suojana varoen repiviä, veitsenteräviä oksia. Vaistomaisesti askeleet alkavat kiihtyä. Outo tunne valtaa koko kehon. Miksi kukaan olisi metsässä, miksi kukaan seuraisi? On pakko mennä lujempaa, ihan vain varmuuden vuoksi.

Juuri kun epätoivo alkaa valtaamaan mielen, häikäisevän kirkas valo osuu sokaisten silmään. Jalat menevät jo melko kovaa juoksua, vaikka edelleen mieli koettaa muistuttaa kyseessä olevan tasavauhtisen aamulenkin. Tällä hetkellä mikään ei ole kuitenkaan tasaista, eivät varsinkaan ajatukset.

Keskeltä metsää paljastuu patsas. Vai kenties outo toteemipaalu? Patsas naulitsee katseen, suorastaan hypnotisoi. Tuntuu, että siihen voisi upota, upota ja upota… Vaipua syvälle ajatuksiin. Metsä unohtuu, pimeys ympäriltä katoaa, aika menettää merkityksen. Kuusikymmentä minuuttia, kuusikymmentä minuuttia… Sitten kaikki pimenee.

Silmät aukenevat, mutta näkökenttä on edelleen sumea. Metsä on jäänyt, ja erotan juuri ja juuri asutuksesta muistuttavan sähköverkon. Pupillit kirkastuvat. Katson kelloa: kuusikymmentä minuuttia on kulunut. Pinkaisen korttelin verran ja olen kotona. Lämpimässä kotona.

Katson vielä kotikadulla perääni. Yhä on hiljaista, yhä on pimeää. Tie näyttää tutulle, pelottavan tutulle. Hetkinen… Missä on hetki sitten ollut monttu? Hiekkakuoppa? Ei, katson uudelleen. Ei. 

Sitä ei enää ole.

minna

9 vastausta artikkeliin “Oli Synkkä ja Myrskyinen Aamuyö”

  1. Heh heh!! Aivan mahtava postaus! 😀 Tässä kulminoituu perinteinen syksyinen aamulenkki. Mitä me emme kroppamme eteen tekisi, jopa henkemme uhalla 😀

  2. Heidi: Hehe, ei ollu tarkoitus säikyttää 😀

    Anonyymi: Ihan kävellen, melko reippaasti kuitenkin. Aikaa on mennyt suunnilleen se tunti, eli kilometrejä en ole laskenut, vaan katsonut ainoastaan kellosta. Teen myös muutaman kerran viikossa korkeasykkeisempiä treenejä, tällöin kesto on lyhyempi.

  3. Alkusyksystä, kun oli vielä valoisampaa, saatoin ponkaista jo neljän aikaan aamusta, mutta nyt olen myöhäistänyt siihen aamuviiteen lähtöä. Viikonloppuisin on saattanut kyllä tulla laiskoteltua ja lähdettyä vasta aamuseiskalta 😀 Mutta varmaan kannattaa mennä ihan silloin, kun vaan omaan rytmiin parhaiten sopii.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta