Eteerisyydeen Syleilyssä – Päivä Kanssani

Rakkaat Blogilukijani,

haluan jakaa kanssanne muuan ainutlaatuisen päiväni, jonka uskon kiinnostavan kaikissa sen pienissä, vaikkakin arkisyyteen vivahtavissa (älkää antako tämän haitata) mutta silti niin aistikkaissa sävyissä ja joka taatusti kiinnostaa jok’ikistä Teistä, parhaimmat lukijani.

Heräsin pakkasaamuun. Oli joulukuu. Puin ylleni lämmittävän kerrosasun ja lähdin uhmaamaan kylmää ja koleaa. En tuntenut enää väsymystä, en nälkää, en edes pientä vilua, joka oli hiipinyt iholleni jätettyäni lämpöisän peiton rennosti sitä sen kummemmin edes petaamatta. Toistanko vielä, jätin viltin keveästi petaamatta. Ahah, henkäisin ja sipaisin hiukseni kevyelle poninhännälle. Muutama itsepintainen suortuva pyrki kuitenkin muistuttamaan sallitusta epäjärjestyksestä.

Huoneessa viipyili eteerinen tunnelma, jonka voisi löytää mistä tahansa vastaavasta Punavuoren urbaanin diversiteetin kaupunkilaskehdosta, jossa kahvi on aina isoissa mukeissa kuumaa.

Lenkin jälkeen aloitin päiväni tutulla omegashotilla. Tunsin, kuinka rasvapaukku hieroi kuivan kurkkuni valmiiksi ottamaan päivän ensimmäisen pyhän bodyaterian. Spontaanisti olin kiskaissut ylleni jo likapyykkiä odottavan Niiskuneiti-yöpaidan. Voi minua hupsua Niiskuneitiä. Minkä voin spontaaniudelleni?

Silmäilin samalla ensi kevään sisustuskuvastoa. Kananmunakennoista voisi saada luonnollista materiaalia hönkivän pirttimäisen tunnelman tai vaikka kyhättyä niistä takan olohuoneen nurkkaan.

Rai, rai, raejuustoa. Olin jo edellisiltana sekoittanut kevyesti kanelin, kardemumman ja mikä tärkeintä, aromikkaan, harmaan, raffinoimattoman, karkean merisuolan marjojen, soijalesitiinin ja raejuuston, siis rasvattoman raejuuston, joukkoon antamaan makua. Tämä suolaisen ja makean täydellinen kombinaatio antoi minulle hetkeksi säikähdyksen kielletystä herkusta. Maistoin kuitenkin ensimmäisen sallitun suupalan ja tiesin jo heti olevani jälleen askeleen, tai pikemminkin haukkaisun, lähempänä tavoitettani – menestystä. Ultimaattista menestystä.

Heiluttelin hetken ilmavasti annosta antaen sen sekoittaa vielä viimeisimmätkin makuatominsa sulavaksi sovuksi, nuuhkaisin ja maistoin. Täydellistä. Mitä muuta olisin voinut odottaakaan?

Annoin ruoan viipyillä hetken mahalaukussani ennen kuin lähdin tekemään sitä, joka tuottaa minulle suurinta nautintoa ja antaa tyydytyksen elämälleni. Neuroottiselle ja ahdistuneelle, elämässään vääriä ratkaisuja tehneelle, epävarmalle ja suuntaa vailla olevalle kaltaiselleni nuorelle sali on onneksi paikka, jossa arki saa jälleen merkityksensä ja elämän hatarat tukipilarit pysyvät edes hetken kasassa. Ohikiitävän hetken.

Katselin puolialastonta vartaloani kameran kuvaruudun kautta. Kehoni: kuka minä olen?

Hyvä treeni. Olin onnistunut ja hetken taas parempi ihminen. Tuokion jälleen perässäni seurannut seesteisyyden ilmapiiri tahtoi kuitenkin kärsiä luvattoman sotkuisesta pukuhuoneesta. Miksei kaikki voinut olla kaunista ja herkkää? Kaija Koon hieman modifioiduin sanoin, kuka keksi rumuuden? (En nyt puhu itsestäni.)

Onnistuneen harjoituksen jälkeen tällainen ehtojen ja sääntöjen tiheässä verkossa uiva varhaisaikuinen saattoi antaa luvan vihdoinkin palautumiselle. Uunissa pitkään rakkaudella kypsyttämäni laatikko henki huumaavia kaali-seiti-riisihöyryjään, jotka toivat mieleen taannoisen päivällishetkeni muuan itämaisia kulttuureja sekoittavassa nepalilaisravintolassa. Ripottelin hopealusikalla kanelia tähänkin päälle, ja joulu oli jälleen tullut taloon Sylvian joululaulun kaikuessa vienosti taustalla. Vanilja-inkiväärituoksukynttilä antoi ainoan valonlähteensä.

Sertifioiduilla luomutiloilla tuotettu, käsinpoimittu ja pähkinäisissä mäntytynnyreissä hellävaraisesti kuivatettu, kumariiniton ceylonkaneli antoi sallittua makeutta.

Illan hiipiessä tunsin jäsenissäni tervettä kolotusta. Kolotusta, joka muistutti ahkerasta, perillemenneestä harjoituksesta. Venyttelin nautinnollisesti saunan lämmössä. Puin kylvyn jälkeen kylpytakkini päälle ja kurkistin ikkunasta. Oli hiljaista. Lumihiutaleet laskeutuivat lempeästi puiden oksille.

Iltapalan tähteet muistuttivat kasvoillani siitä, että pieni sottapyttyys on viehättävää.

Huomenna pääsisin jälleen lumitöihin.

Olin onnellinen.
minna

11 vastausta artikkeliin “Eteerisyydeen Syleilyssä – Päivä Kanssani”

  1. Hauska postaus 🙂 Pitäisi itsekin saada normirutiinit päälle viime viikkojen juhlimisten ja tenttiinlukemisten jäljiltä (ts. liiallisen isumisen). Selkä huutaa ainakin liikettä ja pylly myös.

    Mulle tuli mieleen tuosta sun edellisestä postauksesta, kun etsit suuntaa, niin mites tuo copywriterin homma? Saisi peuhata rauhassa sanojen kanssa koneella 🙂 Viittaan vaan siihen ku sanoit itseäsi introvertiksi.

  2. Olen ollut koukussa tähän blogiin ja kohta vuoden verran. Mahtavaa lukea taitavasti ja mielenkiintoisesti kirjoitettua fitnessblogia, muut vastaavat kun tuppaavat liian usein olemaan tyyliä ”Tosi hyvin meni treenit tänään 🙂 Kävin sitten koiran kanssa lenkillä 😀 ja sitten tein ruokaa ja katsoin Salkkarit 😉 :)….”

  3. Anonyymi: Rutiinit ovat yliarvostettuja 😀 Mulla ainakin juuri tuo liikkeelle lähtö auttaa, saa heti ihan uuden puhdin kaikkeen muuhunkin tekemiseen. Peukut tenttimenestykselle, nyt luvan kanssa treenien pariin! 🙂

    Copywriterin hommaa olen kieltämättä joskus pohdiskellut, pelottaa vaan, saako tuolta mainosalalta mitenkä hommia, kun tuntuu nykyisin aika pinnalla olevan… Löytyykö sieltä joitakuita tekstisuunnittelijoita, joilla olisi kertoa kokemuksia? Nimenomaan, peuhata koneella näppiksen kanssa, sitähän tässä päivät bodauksen lisäksi harrastetaan 😀

    Anonyymi: Olen kyllä pitänyt itseäni enemmän suurena performanssitaiteilijana, joka yhdistää sekä kehollisen että sielullisen ilmaisun toisiinsa… Ehkä lausun kevään fitnesskisoissa muutaman kaappirunoni kaikkien iloksi? 😀

    Anonyymi: Muilla on todennäköisesti sen verran paljon muutakin elämää läppärin ulkopuolella, ettei yksinkertaisesti jää aikaa töherrellä sanakoukeroita. Näinhän se on, kun muuta ei tapahdu, niin tehdään sitten vaikka tikusta taidolla asiaa 😀

  4. Luen blogianne usein ja se on todella hyvä! Tsemppiä Anu projektiin – mutta pakko nyt ihmetellä, että mihin sun rinnat on hävinneet…?? 8| Pelkkää lihastako jäljellä? Ja dieetti kuitenkin vasta alussa? Se on kohta Viron reissua buukattava 😛

  5. Anonyymi: Laitoin pukille jo toivomuslistaan isolla: TISSIT 😀 No joo, mua ei ole koskaan suotu kovin runsaalla rintavarustuksella, joten veikkaan, että keväällä löytyy kaksi kuoppaa rintakehästä. Lihaksista en nyt vielä kuitenkaan puhuisi liikoja…

    Nyt Hymy ja kumppanit, hoi! Olen jo lupautunut nakuilemaan tisseineni kuvissa, jos joku ryhtyisi silikonisponsoriksi 😀

  6. Heippa Anu! Todella hyvin on pattia, paaaaaaljon enemmän kuin monella muulla! Ja älä rinnoista välitä, ne saa biksuihin! Tsemppiä rojektiin, toivottaapi vanha kisailija! Olet fantsu 🙂

  7. Vitsi näitä on aina ihan parasta lukea aamulla treenin jälkeen ennen kuin alottaa opiskelun parissa tohottamisen! Todella taidokkaasti kirjoitettu, melkeenpä sanoisin että saisit taatusti töitä vaikka toimittajana jossain lehdessä. Aihevalinnoista iso kiitos myöskin teille molemmille! On ihana lukea fitness-blogia, joka sisältää elämän syvällisempääkin pohdintaa, jotenkin tää on myös hurjan kannustavaa luettavaa.

    Rauhallista ja mieltä virkistävää joulua Anu ja Minna, ja tsemppiä treeneihin!

    T.Neea

  8. Anonyymi: Vanhalle kisailijalle terkut! Laitoin joskus alakoulussa (ok, ok, lukiossa) vessapaperia rintsikoihin. Mulla ois tuolla pari vessapaperirullapakettia, riittäiskö kevään skaboihin?

    Neea: ”Syvällisyys” on koettu vaan tunkea, ettei meidän oikea pinnallisuus ihan heti paistaisi läpi 😀 Seiskalle on laitettu useaan otteeseen viestiä, joko nakukuviin tai sitten seurapiiritoimittajaksi. Tai molempiin, multilahjakkuuksia kun ollaan.

    Parasta joulua lukijoille! Syökää kuivaa kanaa!

  9. Olen pähkäillyt asiaa koko ikäni, ja erinäinen kasaamani todistusaineisto puoltaa enemmän XY-kromosomiparin puoleen. Tosin jätän tämän ko. todistusaineiston sen enempää avaamatta…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta