Miehekästä Vuotta 2013

Vuosi vaihtuu, sinkkuna edelleen? Joku hurja pyysi meitä avautumaan miesasioista, ja luonnollisena jatkumona jo käsiteltyihin kauneus-, kateus- ja pyllyjuttuihin kuvailemme myös tietenkin, millaisen bodykarjun kelpuutamme vierellemme. Vai kelpaako meille nyt ylipäänsä kukaan. Rima on nostettu, olkaa hyvä.

Minna:

Minä rakastan miehiä, lihaksikkaita, pitkiä ja rasvattuja. Miehen kuuluu olla perheenpää, perinteinen alfauros.

Tykkään olla vietävissä. Miehen pitää olla minun yläpuolella ja sanoa, missä kaappi seisoo. Suhteessa naisen pitää saada olla nainen ja miehen mies. Haastetta pitää olla sekä älyllisesti että fyysisesti. Myös sosiaalisuus, suvaitsevaisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus ovat piirteitä, joita arvostan.

Ulkonäöllä ei ole ehkä niin suuri merkitys kuin ensimmäinen lause antaa ymmärtää. Fyysinen voimakkuus ja vahvuus kuitenkin kiehtovat minua, eli lihakset täytyy löytyä. Lajilla ja rasvaprosentilla ei ole niin väliä, mutta urheilullinen täytyy olla. Liian hoikka mies (kynäniska) ei kiehdo. Ja jos vaatteet ovat päästä varpaisiin Gaspia, niin vaihtoon lähtee.

Bodylajia voi ja saa unelmien mies harrastaa, jos tekee sitä hyvällä mielellä. Myös muuta on päässä hyvä liikkua, ja esim. yhteisillä ulkomaanmatkoilla on pystyttävä olemaan vaikka pari päivää ilman kuntosalia. Täytyy pystyä puhumaan kaikesta, muitakin puheenaiheita on oltava kuin treenaaminen. Myös minä tarvitsen huomiota. Minua kiehtovat myös miehet, joilla on ns. perinteisiä harrastuksia niin kuin metsätys ja kalastus. Tykkään hoitaa kotia, joten jos mies osaa pienet pintaremontit, en pistä pahakseni.

Jos itse päätän lähteä kisaamaan, vaadin ymmärrystä kisadieettini aikana ja kumppanin on ymmärrettävä lajini vaatimukset. Arvostan myös suuresti muiden tavoitteellista urheilua ja tuen kaikkia läheisiäni siinä parhaalla mahdollisella tavalla.
 
Anu:

Tein montakymmentä erilaista aloitusta, mietin, mitä haluaisin parisuhteelta, millainen se The Mies sitten oikein pitäisikään olla, mutta tulin siihen tulokseen, etten jaksa listata mitään kriteerejä. Enkä osaa kertoa, kuinka bodaus ja rakkauselämä kulkisivat. Toinen varmaan voisi varmistaa, kun toinen tekee sarjat ja huikkailla ”rakas, vielä viimeiset toistot niin mä tuun” tai jotakin sellaista.

Vaatimukset? Kriteerit? Rinnanympärys 150 cm? Mikä minä olen määräämään, millainen toisen pitäisi olla? Kyllä sen tietää, kun osuu kohdalle. Joskus näin on tuntunut käyvän, pieneksi hetkeksi. Tuntuu, että sen toisen olisi tuntenut jo ties kuinka kauan, ymmärtäminen on vaivatonta, juttu luistaa, olo on luonnollinen. Ei tarvitse esittää, ja toinen miellyttää ilman teennäistä miellyttämistä.

Annan virran viedä, olen utelias elämälle ja uusille ihmissuhteille. Minun on hyvä olla myös yksin, mutta uskon elämän tarjoavan enemmän, kun sen jakaa toisen kanssa. En halua kiirehtiä.

Vahvat naeset haluavat toivottaa kaikille massiivisempaa ensi vuotta 2013. Paukkujen kanssa lasit päässä ja silleensä, ja alkomahooli on viisasten juoma, eli se ei sovi siis bodareille. Olkaa ihmisiksi ja antakaa meidän muiden nukkua.

minna

5 vastausta artikkeliin “Miehekästä Vuotta 2013”

  1. Mitä vanhemmaks tulee niin kriteerit vähenee. Viistoistavuotiaana mulla oli varmaan 30 kohtainen lista, et ilman näitä piirteitä ei tarvi tulla samaan huoneeseen. Joitain vuosia myöhemmin lista väheni puoleen. Tällä hetkellä kriteerit on varmaan a) hyvä mielenterveys b) hyvä huumori c) miespuolinen. Eikä ton viimeisimmän kaa nyt niin justiinsa. Öhö öhö. Hyvää uuttavuotta! Anu haluutko alkaa seukkaan?! (Sori Minna)

  2. M: Erinomaista uutta vuotta! Eikö kohdista a) ja b) voisi hiukan joustaa? 😀 No joo, mies tahi nainen, rakkaus ei tunne rajoja!

    Parisuhde on kemiaa. Toki se fyysinen puolikin merkkaa, mutta niin kuin säkin kirjoitit, henkiset ominaisuudet, huumorintaju, sisäinen eheys, tasapaino, niiden merkitys kasvaa.

    Useasti näkee joidenkin vain loikkivan parisuhteesta toiseen paikkaamaan ehkä omaa tyhjää oloa tai vaatimaan toiselta mahdottomia. Kun on itsensä kanssa sinut, on helpompi suvaita muitakin ja nauttia täysillä ihmissuhteista.

    Ja se on varmasti ihan luonnollista, että kun ikää tulee lisää, huomaakin oppineensa jotain välittämisestä, rakkaudesta ja ylipäänsä elämästä 🙂 Mielenkiinnolla odottaen, mitä 10 vuoden päästä päässä liikkuu!

    P.S. M, oot hyvä tyyppi =)

  3. Hei te bodarit, eihän miulla muuta kun että kiitos ihan huipusta blogiluettavasta, ensi vuotta odotellen 😀 ihan jännittää mitä uus vuos tuo tullessaa! Siispä, hyvää vuodenvaihdetta ja paljon treenivireyttä ensi vuoteen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta