Blogihistorian ainutkertaisin postaus – Siivouspäivä

En tiedä, pitäisikö nauraa vai itkeä, kerta siivouspäiväkin on postauksen arvoinen. Älkää huoliko. Voin antaa takuun, ettei tämänkaltaisia siivouskertomuksia tulla näkemään blogihistoriassa enää koskaan, jos se minun siivousinnostani on kiinni.

Positiivisen ajattelun hengessä tiskaaminenkin on niin ihanaa.

Kämppähän räjähtää minulla vaikka päivässä. Jos jotain jää käsistä jonnekin, se myös jää sinne jonnekin. En jaksa jatkuvasti kuluttaa lihasvoimia tavaroiden siirtelyyn. Syön samoista kupeista, nuolen ne aina syömisen jälkeen puhtaiksi, täytän vedellä, hörppään veden ja jätän kuivumaan seuraavaan ruokailuhetkeen. Hikipyykki menee suoraan päältä koneeseen, pesun jälkeen kuivumaan yleensä mihin tahansa sellaiseen paikkaan (ovenkarmit, pöydänkulmat, tuolinnojat), jossa pesty pyykki edes jotenkuten kuivuu, ja siitä taas suoraan päälle. Imuri on aina käyttövalmiina pitkin poikin käytävällä, ja joskus jos oikein innostun, ”saatan” sillä muutamat eksyneet kissanhiekat imuroida pois varvasvälejä tukkimasta. Vaatekaappini on sen näköinen, kuin joku olisi jysäyttänyt sinne uudenvuoden turboraketin. Kaikesta huolimatta löydän kuitenkin aina kaiken ja tiedän tarkalleen, missä milläkin tavaralla on paikkansa luovassa kaaoksessani.

Äiti on useasti sanonut, että ilmoittaisi muuten murjuni Subin Suomen kaamein kämppä -ohjelmaan, mutta ei halua aiheuttaa Teuvo Lomanille sydänkohtausta.

Aamusta intopiukeana ravasin tasan 30 minuuttia mäkijuoksua. En olisi enempää jaksanut, viimeiset viisi vetoa alkoivat jo hapottaa. Olenkin pohdiskellut, mikähän olisi optimaalinen mäen kaltevuus ja pituus näin suht pro-bodarille. Olen tullut siihen tulokseen, että mäki on silloin juuri passeli, kun ylhäällä on kunnon puuskutus ja vauhti alkaa pahasti hyytymään. Lisäksi mäki ei saisi olla liiankaan pitkä, jolloin palautukset vetojen välillä hyytyisivät. Pyrinkin melko sukkelaan kävelemään takaisin alas niin, että hengästyminen tasaantui juuri ja juuri. Ja taas niin kovaa ylös kuin kintuista vain suinkin pääsee. Eli minun räpylöilläni – kovaa.

Tiedättekö, mikä on parasta siivoamisessa? Vinkki: se liittyy saniteettitiloihin.

Mäkijuoksun jälkeen makasinkin ruho reporankana sängyllä suunniteltua myöhempään, kun äiti soitti, että vartin päästä oltaisiin ovella. Jaaha. Onneksi olen tehokas siivooja: sängyn alle kaikki irtoroina, kaappeihin haiseva likapyykki, tiskit piiloon mätänemästä, kissanhiekat pihalle ja imurilla pahimmat kainalonöyhdät pois silmistä. Muutama lakaisu tehopesuaineella ja avot, raikas koti on yhtä takuuvarma kuin kaappien räjähtäminen nopeasti sullotusta tavaramassasta hetkenä minä hyvänsä. Onneksi olen riskejä ottavaa tyyppiä.

En ymmärrä, kun vieraat valittavat pinttyneestä kananmunien ja seitin fuusiotuoksusta. Täh?

Minä: Kannet ja purkit kiertävät sulassa sovussa aina uudelleen käyttöön ja siitä altaaseen odottomaan seuraavaa kertaa. Vanhemmat: Tämä on läävä, LÄÄVÄ.

Arvoitus: Mikä saa ihmiset lauantaisin kokoontumaan yhteen? Vastaus: Megagigahypermarkettien XXL-alet. Taas oli näemmä maailmanloppu tulossa, kun ostoskärryt kallellaan lapettiin muonaa (ja kuonaa) kaksin käsin. Eikä sitä itse oltu yhtään sen parempia. Tosin minähän pääsin Lidlissä, tuossa bodariystävällisessä putiikissa, suorastaan taivaisiin: mätin tarjousparsakaalia (0,99 EUR/500 g mötikkä) kymmenkunta kappaletta kärryihin, sekaan maustamatonta tarjousroileria, manteleita, jöötirahkaa ja kananmunia (nyt muuten Laitilan munistakin tullut Liitereihin isoja pakkauksia, muistaakseni 2,44 euron kilohinnalla ainakin tänään). Hyödynsin muutenkin varsin härskisti vanhempien kukkaroa ja täytin kärryt öljyillä ja pähkinöillä, pesuaineilla, kissanhiekoilla ja -ruoilla, mausteilla sekä marja- ja seitipakasteilla. Ja vielä autokyyti suoraan kotiovelta marketeille. Elämä alkoi tuntua jo hetken liian helpolta.

Joku voisi epäillä, että minulla on jonkinsortin fiksaatio kaaleihin.

Pieni ja vaatimaton kotini on nyt siisti ja puhdas. Minä hiljennyn pyhään lepoperiodiin ennen seuraavaa treenikiertoa.

Hyi, puhdasta.
minna

8 vastausta artikkeliin “Blogihistorian ainutkertaisin postaus – Siivouspäivä”

  1. AHHHH! Oot vaan niin paras! Niin hyvää tekstiä, ja kuvat! :D:D:D älä ikinä lopeta olemasta juuri tuollainen!

  2. Sukulaisten ynnä muiden lähipiiriläisten käännyttämisyritykset ovat kovat, mutta onneksi sisimmässäni asuvat yhä uhmaikäinen pikkulapsi ja angstaava teini sulassa sovussa, joten ei huolta – haisen jatkossakin pahalle ja näytän pirun tiukalle veistoksellisessa pronssipatsaan figuurissani.

  3. Tähän väliin voisi kertoa tarinan muuan Narkissoksesta, joka oli niin ihastunut itseensä, että lasittui lähteen äärelle toljottelemaan itseään… Onneksi multa ei löydy kotoa mitään lätäköitä vaan kunnon peilejä! 😀

  4. Hei pakko kysyä, että millä eri tavoilla tuota parsakaalia laitat? Ite en ole vielä koskaan siitä mitään tehnyt. Pitääkö jokatapauksessa keittää tms.? Raakana sitäkö ei syödä?

    T: kaaliton

  5. Kaaliton, nyt pikapikaa parsakaaliostoksille! Olen vannoutuneena äijänä vetänyt useimmiten ihan vain raakana, mutta kannat voivat olla sen verran jytyä tavaraa, että suosittelisin ne vaikka ens alkuun höyryttämään kattilassa tai sitten pehmittämään uunissa (säilyy vitamiinitkin). Höyrytyskattila on siis kätevä, jos sellaisen omistaa. Kannattaa jättää pikkuisen rapsakkaaksi, al dente, niin ei ihan muussiksi mene 🙂 Ja päälle pähkinöitä, suolaa tai vaikka oliiviöljyä ja yrttejä, namnam.

  6. Kiitos! Pitänee testata. Ite oon enempi ”raa’an” ja rapsakan ystävä, varsinki jos on kiirus ja nälkä 😉 Tää vois olla hyvä lisä mun perinteiseen ”jauhelihasalaattiin”, joka koostuu lähinnä paistijauhelihasta, vihreistä rehuista, raejuustosta ja pähkinöistä. Onki jo alkanu vähä tökkiin, joten pieni ”lisämauste” lienee hyvästä 🙂

    -Kaaliton

  7. Parsakaalin kukintoja siis ihan siltään vain salaatin sekaan, tai toimii mainiosti just esim. riisi-jauhelihamössössä. Parsakaalia voi kanssa kevyesti paistaa muun ruoan seassa suoraan pannulle pilkkoen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta