Joskus valittaminen auttaa, mutta sitä ei pidä ottaa tavaksi.

Noniin, juuri kun pääsin ajattelemaan että kuolen varmaan tähän tautiin alkoi näkyä valoa tunnelin päässä.
Nyt kohta viikon olen siis ollut vaakatasossa kaiken mahdollisen ajan pakollisten töiden lisäksi. Olo oli sen verran huono että todellakin tajusin jättää kaiken ylimääräisen pois.
Tänään sattumalta menin töistä suoraan ystäväni kanssa kahville Coffee Houseen parantamaan maailmaa, ja paransimmekin käytännössä koko maailman sen verran laaja-alaista keskustelua kävimme. Harvemmin tulee istuttua kahvilassa valomerkkiin asti tiistaina, mutta tulipahan sekin tehtyä. Valomerkki tuli siis klo 21.30.
Moni on saanut kuulla valitusta, kun projektini kehonrakennus on ottanut takapakkia, mutta olen sitä mieltä että joskus tekee hyvää purkaa tuntojaan kunnolla.
Ei elämä aina voi olla ruusuilla tanssimista, ja kun vastoinkäymisiä tulee pitää ajatella positiivisesti ja kääntää pettymykset voitoksi. Ihan turhaan esittää kuitenkaan ylipirteää jos ei sitä ole! Aitous kunniaan.
Siinä sitten kaiken valituksen lomassa huomasin että olonihan on ihan fressi. Nyt vaan lääkekuuri loppuun, ja ensiviikolla tavoite olla treenikunnossa!
Olen siis vuoden alussa aloittanut yhteistyön suomen varmaan vanhimmista ja arvostetuimmista body-valmentajista Matti ”Guru” Halosen kanssa, ja ensivaikutelma on hyvä.
Tulemme hyvin juttuun, ja hän on ilmeisen lahjakas laajan ravintotietouden lisäksi myös psykogisesti mitä tämän hetkinen tilanteeni erityisesti vaatii. Hän ymmärtää tilanteeni hyvin, ja tietää ettei tässä hätäily auta.
Minusta siis sittenkin saatta tulla jotain.
Muistan Matin jo ensimmäisten kilpailujeni ajoilta, jolloin hän oli mukana huolehtimassa loppuviimeistelyistäni. Ajattelin aina että hänestä voisi olla ainesta myös omaksi valmentajakseni.

Hän on laatinut minulle treeniohjelman, sitä ehdin toteuttaa viimeviikolla kahden treenin ajan, ja sitten sairastuinkin. 
Kesäkunto 2013, ei vaan kisakunto! Vähempikin riittää, paljon vähempi. Tavoitteena siis hyvänolon treenikunto joka on paljon pehmeämpi. Tämä on paras kisakuntoni koskaan Lappeenranta 2010, niissä kisoissa olin toinen.

Kaikki minut tuntevat tietävät että ruoka on minulle aina ollut ongelma.
Ravitsemuksessa minulle tulisi löytää rentous tekemiseen ja syömiseen. Toki tulee olla, tarkka ja huolehtia säännöllisestä ateriarytmistä, ja syödä 80% sesti puhdasta ruokaa. Mutta minun tulisi ymmärtää myös se että sen 20% voi ottaa ihan rennosti vaan. Minulla on tapa alkaa ylisuorittaa ruokavaliota, tai vetää ihan ranttaliksi toiseen suuntaan mikä johtaa usein syömishäiriöiden uusimiseen.
Vaikka tilanne näyttää ehkä nyt katastrofaliselta, aion ihan tasan tarkkaan selättää tämän. Nii-in suutarinlapsella ei ole kenkiä.
Perjantaina suuntaankin siis tampereelle valmentajan tapaamiseen,  ja jään siitä ystäväni luokse  viikonlopun viettoon.
Eli rentoutusta luvassa, että jaksaa sitten ensi viikolla jumpata täysillä akuilla.

Tässä on aika hyvä kesäkunto, ja vieläkin aavistus enemmän rasvaa saa olla. Kuva otettu keväällä 2012.

minna

6 vastausta artikkeliin “Joskus valittaminen auttaa, mutta sitä ei pidä ottaa tavaksi.”

  1. tsemppiä treenailuihin ja paranemiseen! Itekin just tässä sairastellessa huomasin yhtäkkiä että no eihän tää niin kamalaa ookkaan, pystyy sittenki treenaamaan sitä ja tuota, vaikkei kaikkea pystykään. monesti just masentuu siihen ajatukseen että on sairas, ja sitten tuntuu helposti että sillon ei pysty yhtään mitään tekemään ja kaikki on huonosti. Positiivisuutta vaan kehiin! mahtava kroppa sulla, tuo alin kuva on kyllä just huippu!

  2. Kiitos kovasti, malttia tämä vaatii niinkuin kropan kehittäminen yleensä. Tuttuja tunnetiloja nuo mainitsemasi. Alin kuva voisi olla ihan kiva normi kunto, tosin täytyy sanoa ettei tuokaan kunto ole ilmaiseksi tullut. Positiivisuus voittakoon! Tsemppiä treeneihin!

  3. hyvä! kunto, terveys ja fitness ovat kolme täysin eri asiaa! ei missään nimessä pidä sotkea minkään bodarihörhön mantroja siihen mitä hyvässä kunnossa ja terveenä oleminen oikeasti tarkoittaa!

    tavallaanhan fitness kai on yritelmä vetää mutkat suoriksi — pienemmällä vaivalla yrittää näyttää samalta mitä OIKEASTI hyväkuntoinen urheilija! 🙂

    siinäpä miettimistä monelle..

  4. Mullakin löytyy tuo sama ongelma ruokaan. Joko noudatetaan millilleen tiettyä ruokavaliota tai sitten ei välitetä. Pitemällä aikavälillä hyvin turhauttavaa. Parasta ehkä että tiedostaa ongelman, eli jtn voi sille jo tehdäkin.
    Mulla itseasiassa siirtyy koko olemukseenkin tuo.. jos en reenaa ja syö hyvin (pidä itsestäni) niin heittäydyn toiseen ääripäähän. Poikaystäväni sanoo tätä nykyään ”rumuuden maksimoimiseksi”.
    Pitäisi ymmärtää olla itselleen armollinen ja unohtaa turhat nipotukset tai yliyrittämiset. Mut sepä vasta helpompaa sanoa kuin tehdä.
    Tsemppiä ja jaksamista!!!

  5. Anonyymi: Kyllä, mutta ne on mahdollista yhdistääkkin rennolla tavalla. Niimpä, fitnessurheilijan fysikaan saa lyhyessäkin ajassa mutta esim. suomalainen pikajuoksija ei välttämättä saavuta koskaan samanlaista kireyttä ja lihaksikkuutta. Hänen tavoitteet ovatkin puhtaasti juoksu, ei ulkonäkö! Tarkoitan että jos tavan tallustaja alkaisi juosta aikuisena pikamatkoja, aika kauan saisi juosta jotta näyttäisi ”pikajuoksijalta” Saitkohan mitään selvää 😀

  6. Lotta: Ääripäästä toiseen hyppiminen uuvutta ihmisen! Opetellaampa siis syömään rennosti , mutta puhtaasti. Kisadietti sitten erikseen. Kiellot aiheuttavat enemmän ja enemmän mielihaluja, muista se! Tsemppiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta