Kehitystä on sittenkin tapahtunut

Olen harrastanut kuntosaliharjoittelua 3 vuotta kilpailuihin tähdäten. Se on lyhyt aika, koska uskon että saavutan haluamani fysiikan lihasmassan suhteen, vasta n. 7 – 10 vuoden harjoittelun jälkeen. Koskaan ei ole valmis, joten silloinkin hiomista varmasti riiittää.
Tuota aikaisempaa ennen olen kyllä harrastanut salilla KÄYNTIÄ, jumppaa, pumppaa, jotain taistelulajia ja juossutkin hiukan.
Tuo on tietenkin auttanut tavoitteellisemman harjoittelun aloittamisessa, mutta lihasta tuolla ei ole paljon saatu aikaiseksi. Aerobinen kunto on ollut hyvä, joka on myös lihaskuntoharjoittelun pohja, ja sitä tulee rakennuskaudellakin harjoittaa sen verran että jaksaa treenata salilla. Ilman hyvää hapenottokykyä et pysty antamaan kaikkeasi salillakaan.
Minulla on pienet lihakset, joissa on vielä paljon tekemistä! Joskus on hyvä kuitenkin kaivaa esille arkistojen aarteita ja huomata että jotain on tapahtunut.

Minna 20 v. Olkapäät? Joku sanoi että paras lihasryhmäni. Missä ne on? Takapuoli leveämpi kuin hartialinja… Missä lienee syy?
Ohessa olevia kuvia katsoessa, ei tilapäinen liika rasvamassan kerääminenkään harmita yhtään niin paljon. Rasvan alla on kuitenkin jotain minkä eteen on tehty töitä.
Olen mieluummin kaikkea muuta kuin laihaläski. Kuvissa painoni on alhaisempi kuin yksikään kisapainoni. Näyttääkö siltä?
Tuolloin ravitsemuskaan ei ollut ehkä ihan loppuun asti mietittyä 😀

10-vuotta sitten. Pitkät raajat näyttävät lähinnä koomisilta koska niissä ei ole minkäänlaista lihasmuotoa.

minna

3 vastausta artikkeliin “Kehitystä on sittenkin tapahtunut”

  1. Wow! Näkee, että treenit on menny perille!:) Kyllä sitä vain kehittyy huomaamattaan, vaikka joskus tuntuu, että kroppa ei sitten kehity millään.

  2. Paula: Kyllä sitä tapahtuu koko ajan vaikkakin pidemmällä aikavälillä.
    Anu: No voi kiitos taas kerran, onhan ne missitkin nättejä vaikkei niillä paljon lihasta olekkaan. Me tavoitellaankin jotain muuta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta