Etureidet kiittää

Tiistai. Etureisi ja vatsapäivä!
Ollaan takaisin kotoisassa Jyväskylässä ja treeni aikakin on melkeinpä mukavin eli klo
7.30 aamulla!
Selkä on kipeä ja olkapäitä polttelee mukavasti eilinen. Tämä lienee hyvä asia, tuntuu että treeni on mennyt perille. Kiitos tästä treenikaverille Janicalle. Joskus selkätreeniin on vaikea saada tuntumaa, nyt olemme onnistuneet siinä.
Tunnen hiukan karheutta kurkussa, mutten anna sen häiritä. Taidan olla jopa liiankin herkkä analysoimaan kehoni tuntemuksia. Etureisille painettiin tänään tuttuja perusliikkeitä ohjelman mukaan. Vatsoille linkkuveitsiä ja rutistuksia. Tuntuma paranee kaikenaikaa! Olen tästä hyvin kiitollinen!
Mahtavaa kun on niin mukava harrastus!
Lisäksi lupasin kertoa käyttäjäkokemuksia uusista lisäravinteista. Ensimmäisenä vuorossa laturi Hot Blood:
Nykyään en juo kahvia ihan jokapäivä, joten huomasin piristävän ja potkivan vaikutuksen välittömästi. Pistää kirjaimellisesti veret kuumiksi. Maku huomattavasti parempi kuin viimeksi käyttämässäni Shockissa ja pahamaineisessa Jack 3d: ssä. Plussaa myös järkevästä pakkauskoosta, purnukka on täynnä eikä lopu ihan heti kesken. Suosittelen kokeilemaan!

Latausjuomien aatelia! Vaikuttavat aineet:Kreatiini, arginiini, Beta-alanini, guarana, kofeiini jne.
Koristeena kakun päälle, sain nauttia tänään vielä kynsihuollosta. Blak is black huomisen työpaikan rock pukeutumisteeman kunniaksi 😀
minna

Yksi vastaus artikkeliin “Etureidet kiittää”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta