Fitneksen kauheutta?

 

Blogi on ollut viimeaikoina kesälomalla, ja jatkaa lomailua pitäen yllä rentoa päivitystahtia. Se miksi aloin kirjoittaa?

No tietenkin minunkin on otettava kantaa viimeaikoina paljon puhuttaneeseen Kukka Laakson blogi kirjoitukseen My little body (katso Googlesta) ylipäätään fitness lajien suureen arvosteluun. Minusta blogi kirjoitus oli siinä mielessä hyvä että Kukka toi aidosti esille oman mielipiteensä.

Kuitenkin tekstissä oli ristiriitaisuuksia kuten kirjoittaja itsekkin totesi ”toisaalta olen, toisaalta en” itsetutkiskelua on hyvä harrastaa.

Sitähän blogit yleensä ovat: oman mielen purkua. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Kuitenkaan en myönnä että olisin sen kuivempi tyyppi vaikka kantaisin sitä kananfilettä joskus mukana. Kukan tekstissä kuvattiin myös vapautta: Voin juoda pullollisella viskiä halutessasi. Minua tuskin kiinnostaa juoda viskiä pullollista oli fitness tai ei. Hyvässä seurassa en onneksi tarvitse alkoholia rentoutuakseni ja vapautuakseni.

Ok, ymmärrän pointin liian ulkonäkökeskeinen maailma ja pelkästään oman navan ympärillä pyöriminen on p:stä, eikä tee kellekään hyvää. Urheilu sen sijaan tekee, ja nimenomaan kasvattaa jokaista meistä.
Toisaalta jos elämässä on tavoitteita, olivat ne mitä tahansa niihin pääseminen vaatii itsekkyyttä. Tervettä itsekkyyttä, omaan tekemiseen on luotettava ja muiden mielipiteet on jätettävä omaan arvoonsa. Kaikkia ei voi miellyttää.

Mitä omaan elämääni tulee, vaikka olen kokenut pahan mahalaskuun bodymaailmassa, en syytä lajia loppuunpalamisestani. Minusta laji on hieno ja opettaa jokaiselle varmasti paljon, vaikka kävisit vain yhdet kisat.

Mitä syömishäiriöihin tulee, ne ovat joka puolella tänä päivänä oli maailma body tai ei. Viimekeväänä päädyin SYLI:n vertaistukiryhmään jossa tämän totisesti huomasi. Jatkan syksyllä ryhmän yhtenä ohjaajana, joten jos tuntuu vähänkään että aihe koskettaa, rohkeasti vain mukaan. Kaikki mitä ryhmässä käsitellään jää tietenkin niiden seinien sisäpuolelle.

Fitness lajit ovat kovaa kilpa-urheilua. Kisoihin kannattaa lähteä vasta kun elämäntilanne on sellainen että hommaan on mahdollisuus panostaa 100%!!!

Loppuun vielä omasta treenistä. Se kulkee! Aerobista on tehty aamuisin reilusti ja zumba on edelleen mukana kuvioissa. Askelsarjat ovat edelleen hepreaa, mutta 1h viikossa tuo vaihtelua muuten aika tasaiseen tekemiseen. Voimatasot salilla ovat nousseet selkeästi mikä on aina hyvä juttu. Ainut vastoinkäyminen oli polven sijoiltaan meno löysästä nivelestä johtuen, mutta siitäkin on toivuttu pientä jäykkyyttä lukuunottamatta.

Lämmöllä,
Minna

20130605-133504.jpg

minna

5 vastausta artikkeliin “Fitneksen kauheutta?”

  1. Ymmärrän sekä sinun kantasi että Kukka Laakson. Viisasta pohdiskelua! Ja kuten sanoit, itsetutkiskelua on hyvä harrastaa.

    Ja aikas hieno juttu hei tuo vertaistukiryhmän ohjaajana aloittaminen! Arvostan!

    Ihanaa kesää, Minna! 🙂

    • Kiitos Elina kommentistasi! Löysin samalla blogisi, mukavaa luettavaa ja kaunista katseltavaa 🙂

      Mahtavaa kesää sinulle 🙂

    • Ei se kanafile naista pahenna, mun mielestä on fiksua kantaa eväät mukana jos haluaa panostaa terveellisyyteen. ei se tarkoita että on fitneskeskeinen ja syömishäiriöinen jos ei sitä mäkkärin burgeria voi vetää 🙂
      kyllä se ulkoinen paine tulee ihan kaikkialta ja joka tuutista ei pelkästää fitneksestä. Toki laji on raadollinen ja siihen panostaminen vaatii kyllä paljon. Jos koskaan ei ole esim kisadiettiä vienyt läpi ei sitä voi tietää millaista se on. Monilla on ruusunpunaiset kuvitelmat, että diettaaminen on ihanaa. Sellaista hetkeä ei ole etteikö stressiä tulisi dietillä, koska silloin pienetkin jutut voivat tuntua isoilta. Kun sen on kerran tehnyt ja jos pää on pysynyt kasassa, tietää mitä tuleman pitää. Syy tai motivaatio lähteä kisaamaan pitää olla kunnossa, ei se että mä haluun ihkun bodyn ja olen rantakunnossa ei ihan riitä siihen kuntoon pääsee paljon helpomminkin kuin kisadietillä ja stadiumissakin on ihan kivoja bikineitä ilman niitä bling blingejä 😉
      Toiselle se on kamalaa kärvistelyä, toiselle on kamalaa kärvistelyä eri asenteella, se kestää vaan aikansa, niinkuin se kisakuntokin 😀

  2. Pointti tuossa Kukan kirjoituksessa tais kuitenkin olla se, että liian pitkälle ja aivan täysin metsäänkin voi mennä. Jos omasta ulkonäöstä tulee pakkomielle ja elämä on jatkuvaa kieltäytymistä ja treeniä ilman oman itsensä kuuntelua, loppuunpalaminen on aikalailla väistämätöntä.

    Nyt kun joku kuitenkin toteaa, että herkkuja ei ole pakko syödä tms, niin voin vain todeta, että ei olekaan. Jos herkkujen syömättömyys tai treenaaminen ei ole stressiä aiheuttavaa kieltäytymistä, ja repsahtaminen välittömän itseruoskinnan aihe, niin asiahan on aivan fine. Kyse onkin monesti siitä, että kumpi hallitsee; sinä treeniä ja ruokavaliota, vai ruokavalio ja treeni sinua. Jos fitnesstä (tai muuta urheilua) ei tee sydämestään, elämä lipsahtaa helposti jälkimmäiseen.

    -Anna-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta