Believe in Fitness

Kävin katsomassa eilen leffan Pain & Gain. Suosittelen. Tarinassa oli jopa opetus. Kun tavoittelee kuuta taivaalta epärehellisillä keinoilla, voi käydä huonosti. Mutta vaikka miten menisi päin prinkkalaa, believe in fitness. Kyllä fitness kantaa ja rytmittää arjen niin, että huolet kuin huolet jaksaa kantaa.

Pääosassa ehkä maailman komein mies: Dwayne Johnsson leffassa Pain & Gain.

Kiireinen kisaviikonloppu on takana. Kisoja on katsottu ja kisaajia kammattu sekä Stailissa että Tampereella. Tuli taas todettua, että fitnesslajit ovat ainoita urheilulajeja, joita jaksan aidosti kiinnostuneena seurata. Moskovan MM-kisat ovat siis jääneet katsomatta. Yleisurheilua tosin saatan välillä katsoakin (johtuneeko siitä, että esimerkiksi pikajuoksussa on nähtävissä myös upeita fysiikoita). Jalkapallon ja jääkiekon otteluiden aikaan telkkari on visusti kiiinni, vaikken sitä tosin omistakaan. Kun tv:n mölinä alkoi haitata palautumista liikaa, kiikutin koko kapistuksen työpaikallemme tuomaan iloa. Moinen musta levy seinässä ei sopinut sisustukseenkaan alkuunkaan, joten parempi näin.

Useampi henkilö on kysynyt minulta, harmittaako, kun katson kisoja tms. Varmaan viitaten siihen, ettei oma fitnessurani lähtenyt ihan heti tähdenlennon lailla nousuun, tai että minkälaista on, kun näkee kilpakumppaneita ja ei olekaan itse kunnossa… Tähän vastaukseksi voin kertoa, että ei ahdista. Ensinnäkin laji on äärimmäisen mielenkiintoinen. Toiseksi tunnen useita kilpailijoita ja tiedän vähintäänkin suurimman osan, joten haluan toki nähdä heidän kehittymisensä ja onnen hetket lavalla. Kolmanneksi, kisoissa on aina hyvä tunnelma, suorastaan kylmät väreet nousevat pintaan, kun näkee kaikkensa antaneiden urheilijoiden nousevan lavelle. Neljänneksi, voin oppia koko ajan lisää mitä lavalla kannattaa ja ei kannata tehdä.

Kisoja en ala sen kummemmin analysoimaan, mutta se tuli huomattua, että mitä vain voi sattua. Sijoitukset osittain yllättivät kovastikin ja bikini fitnessin linja taitaa olla edelleen hiukan epäselvä. Teamiläiset pärjäsivät hienosti, samoin ystäväni. Mahtavaa Riina, Kikke, Paula, Pauliina, Emmi, Anni, Sini, Pilvi, Annika ja Jasmi vain muutamia mainitakseni. Hurjasti voimaa ja uskoa Lahteen. Pitkässä sarjassa Tampereella Anne Nyman oli suorastaan häikäisevä. Omaan silmääni täydellinen body fitness -vartalo.

Omat treenit ja ruoat ja kaikki ovat menneet hyvin jo jonkun tovin. Aerobista olen tehnyt pyörällä ja liittynyt jopa Jyväskylän pyöräilyseuraan, jonka kanssa on tullut tehtyä hiukan pidempiä lenkkejä välillä kerran pari viikkoon. Liittyminen kannatti, koska vuosijäsenyys maksaa vain 20 €, mikä sisältää hyviä etuja, kuten Intersportista 20 %:n alennuksen. Monentasoisia ohjattuja lenkkejä, maastopyöräilyä, kuntolenkkiä, maantiepyöräilyä, alamäkipyöräilyä ja enduroa, on tarjolla runsaasti joka viikko. Aamulenkit kävellen kuuluvat ohjelmaan myös edelleen tietenkin tärkeimmän eli salitreenin lisäksi. En siis todellakaan ole vaihtamassa lajia, vaikka kovasti muuta puuhastelenkin. Pyöräily on minulle vain yksi hyvä ja terapeuttinen tapa tehdä aerobista. Olomuoto kun jossain vaiheessa lipsahti hiukan liikaa plussan puolelle, on sitä jollain kevenettävä 😀 Jatkossa meinaankin tehdä aerobista ihan hyvällä omatunnolla ympäri vuoden. Olen huomannut, että näin voin paremmin ja pysyn virkeänä. Myös salilla jaksan paremmin, kun kunnon kaikki osa-alueet ovat kunnossa. Olenkin tässä omassa tekemisessäni siinä vaiheessa, että olen laittanut ensimmäiset kuntokuvat Instalgramiin jossa olen nimellä ahmonsaari. Elkää säikähtäkö, rasvaa on paljon, mutta kyllä tämä tästä pikkuhiljaa vähenee.

VG7G9074

Siitä pitikin mainita, että pullahtamisaihe tuntuu edelleenkin olevan tabu. Nyt vaan puhutaan hienoilla nimillä niin kuin metabolinen tuho, kilpirauhasen vajaatoiminta, lisämunuaisen uupuminen jne… Itse olen käyttänyt sanaa bodyburnout, jossa keho ja mieli sekoaa. Anyway, aina näitä on ollut, nyt aihe on vain noussut enemmän pinnalle. Moni on lihonut kisojen jälkeen helposti sen 20-30 kg itseni mukaan lukien, siis todella moni. Kyllähän se hävettää, mutta mitäs sitä turhaan selittelemään. Hommat olisi voinut tehdä fiksummin ja näistä oppii. En vaan ymmärrä, miksi sitä pitää niin kovasti tuomita, jos jollekin on näin käynyt (olen näin kuullut tehtävän, itse olen saanut pääsääntöisesti vaan kannustusta osakseni). Ei kenenkään paino nouse tahallaan 20kg, ellei jotain tapahdu. Eikä myöskään laske. Antakaa siis armoa. Kuuntelin viikonloppuna, kun samalla yhtä kisaajaa kammattiin, tultiin häntä haastattemaan johonkin kuntoiluun liittyvään julkaisuun ja toimittaja kysyu muun muassa, että entäs kun jotkut lihovat kisojen jälkeen 10 kg. Toimittajalla ei tainut olla mitään käsitystä, että se on aika hyvin ja aika optimaalinen tuo 10kg suurimmalle osaa kisaajista. Harvemmin tulee vähemmän, onnekkaita ovat he. Mutta ymmärrän toki, kuulostaahan tuo hurjalle. Lihomista ei kuitenkaan kannata pelätä, sillä mitä enemmän sitä pelkää, sitä varmemmin sen teet. Niinhän se on monessa muussakin asiassa. Kannattaa siis varoa ajatuksiaan, pian kutsut pahimmat pelot luoksesi. Positiivisia ajatuksia siis kaikille. Mukaan muutama vanha kisakuva, niin hienoja hetkiä nuo ovat olleet. Kuvat ovat Pakkotoistolta Mike Sirénin ottamia. Oma galleriani löytyy täältä.

VG7G9082

minna

4 vastausta artikkeliin “Believe in Fitness”

  1. Jälleen asiaa kirjoitat!

    Tuli noista kisakuvistasi mieleen. Mua kiinnostaisi tietää sun henkisen puolen muutoksista/tuntemuksista jne, kun vertaa kisakuntoa ja nykyistä tilaasi. Onhan noi kisakuvat aika hurjia – tällaisen amatöörin silmään ainakin. Nyt et ole yhtä kireässä ja rasvattomassa kunnossa (luonnollisesti), onko sulla kuitenkin parempi olo nyt ns. päässä? Tai siis eihän tollanen kisakunto ole mikään luonnollinen tila. Siinä on pääkin varmasti tosi kovilla. Huomaatko millaisia eroja?

    Ihan mielenkiinnosta kyselen, toivottavasti ymmärsit, mitä yritän kysyä. 🙂 Tsemppiä!

    • Kiitos, kirjoitin mitä päässä liikkuu. Henkinen puoli on varmaan kaikista haastavin koko hommassa. Diettiä on helppo noudattaa ja treenit tehdä, mutta kisojen jälkeen lähtee monelta maa jalkojen alta, jos nupissa ei ole pitoa riittävästi ja keho on oikein väsytetty loppuun lähtee helposti homma hanskasta. PAKOKAUHU on varmaan lähinnä se tunne mikä tulee kun huomaa että hommaa ei enää hallitse. Keho ja mieli kun kulkee aina käsikädessä ja ihminen on psykofyysinen kokonaisuus.
      Kyllä minä kisakuntoa rakastan, en sitä kiellä. Keho on kuin taideteos hetken aikaa ja siitä on vaikea luopua. Ymmärrän kuitenkin täysin että tuollainen ei ole millään lailla realistinen kunto koko aikaa ylläpidettäväksi. Eihän se hyvälle tunnu kun kroppa imee kaiken kisojen jälkeen ja mitä kuivemmassa kunnossa on selvemmin rasvasolun kasvamisen voi oikein tuntea 😀
      Kisakunnossa on olo vaihdellut hyvästä huonoon, mutta dietin loppupuolella unenlaatu ja keskittyminen huononee merkittävästi ja palelu on aika voimakasta. Nyt olo on kohtalaisen hyvä, ja tuntuu että kroppa alkaa pikkuhiljaa pelittää. Jos ulkonäöstä puhutaan, rasvaa on liikaa 🙂 Kenempä kehonrakentajan ystävä se rasva olisi 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta