Loppuelämän olo

Tässä on elelty ihan normaalia treeniarkea ja syöty ja liikuttu niin kuin jokaisen bodyharrastajan kuuluukin. Toissaviikonlopun vietin Tahkolla mökillä ja edellisen olinkin Tampereella . Muuten arki menee aika lailla treeneissä ja töissä. En ole kuitenkaan ollut erityisen tarkka ruokavalion suhteen niin kuin joskus. Välillä on mennyt hedelmä jos toinenkin yli ja protskupatukka sinne tänne. Ulkona olen myöskin käynyt syömässä muutakin kuin salaattia ilman kastikkeita ainakin kerran tai pari kuukaudessa. Kävin valmentajani luona tuossa viikonloppuna, pientä siistiytymistä kunnossa tapahtuu koko ajan – ja mikä pääasia, lihas kasvaa. Hitaasti mutta varmasti. Onneksi minulla ei ole kiire minnekään. Nyt ollaan matkalla, joka ei lopu koskaan. Kaikista eniten muutosta tapahtuu varmaan keskivartalossa, joka pääsi aika huonoon kuntoon tässä välillä. Rasvahan palaa viimeisenä sieltä, missä sitä eniten on, eli minulla alakerrasta. Treenissä tulen panostamaan enemmän käsiin ja treenaankin ne nyt kahdesti viikossa. 

kuva 1 (1)
Tahkolla kävin viettämässä yhdet synttärit, maiseman vaihto välillä tekee hyvää.

 

Yksi versio normaalista aamupalasta, proteiinin lähteitä vaihtelen. Tässä 1 muna, 4 valkuaista, 50g kaurahiutalaita, 5g vehnäleseitä, 5g lesetiiniraetta, marjoja.
Yksi versio normaalista aamupalasta, proteiinin lähteitä vaihtelen. Tässä 1 muna, 4 valkuaista, 50g kaurahiutalaita, 5g vehnäleseitä, 5g lesitiiniraetta, marjoja.

Minun voimavara ovat muun muassa pitkäaikaiset ystävät, jotka eivät liity tähän bodymaailmaan millään lailla, säilyy tasapaino. Bydyjuttuja ehtii siten höpöttää yllin kyllin asianomaisten kanssa. Olen aikaisemmin pilannut kuntonikin sillä liiallisella tarkkuudella ja pilkunviilaamisella, mikä on sitten perfektionistin luonteelle kääntynyt liian raskaaksi. Eri asia, jos olisin luonteeltani vähän lepsumpi itseäni kohtaan, tarkkuus ei varmaankaan samalla lailla kääntyisi itseään vastaan. Monella on ollut sitä liikenteessä, että kun eletään totaalikieltäytyjän elämää ihan kaikessa, repeää homma ihan kunnolla käsistä ja ruoka alkaa tosissaan pyörittää elämää, niin kuin minulle kävi. Toki kisadieetillä 100% tarkkuus on suotavaa, mutta muuten pitäsi pystyä löytämään fiksut valinnat esimerkiksi ravintolasta ja pystyä syömään välillä vapaamminkin, mikä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että syödään kaksin käsin saranatkin ovista. Itselleni toimii parhaiten ajatus 1-2 vapaammasta ateriasta viikossa.

Rauha kehossa, rauha mielessä.
Rauha kehossa, rauha mielessä . 

 

kuva 3 (1)
Salaattia ulkona silloin tällöin…

Kuitenkin koostan vapaammat ateriat mielellään ravintorikkaasta suhteellisen terveellistä ruoasta. Omaa makua ei pahemmin,mitkään friteeratut mätöt tai muut rasvaklöntit ole miellyttäneet koskaan. Einesruokaa välttelen kuin ruttoa ja alkoholia suostun ottamaan korkeintaan pieniä määriä, sen verran tarkkuutta itselleni koen olevan vain hyväksi. Arkena eväät kulkevat normaalisti matkassa. Enkä todellakaan ala syömään kylässä kohteliaisuuttani, jälkiruoista kieltäydyn useimmiten kauniisti. Eihän tällä tavalla kovin nopeasti kuntoon pääse, mutta koko ajan mennään eteenpäin.  Nyt minulla on sellainen olo, että näin voin ja haluan elää koko loppuelämän. Fyysinen olo on hyvä, treeniä ohjelmassa sopivasti. 4-5 salitreeniä ja aerobiset päälle. Aerobisten kanssakin on löytynyt tasapaino. Teen niitä, kun ehdin ja sille tuntuu lajia vaihdellen. Valitettavasti nilkka ei vieläkään kestä lenkkeilyä, ehdin käydä viisi kertaa lenkillä ja takapakkia tuli. Spinningiä siis enimmäkseen, ja viikonloppuna kävin uimassakin. Yleensä viikossa tulee 1-5 tunnin mittaista pätkää tehtyä. Eikä ole paineita, jos joku viikko en tekisi ollenkaan. Sillä saa helposti kevennettyä kokonaistekemistä, jos on muuten tiukkaa esimerkiksi töissä tai muualla.  Tämä pitäsi olla jokaiselle elämäntapamuuttujallekin selvää, muutosta kannattaa tehdä niin, että voi kuvitella elävänsä niin koko loppuelämän.

Venyttelyä sunnuntai spinningin päälle.
Venyttelyä sunnuntaispinningin päälle.

Määrät, joita minä teen liikunnan suhteen, ovat varmasti monelle liikaa, jos tavoite ei ole kilpaurheilu vaan hyvä olo ja terveys. Homman saa käyntiin ihan pieneillä valinnoilla arjessa ja vaikkapa kolmella liikuntakerralla viikossa.  Jos tuntuu, että verisuoni repeää päästä, kannattaa muuttaa taktiikkaa. Fitness kuuluu elämääni myöskin varmasti jollain lailla aina, kilpailutouhu ja sen ympärillä touhuaminen ovat vain todella hienoa. Ulkonäkö ja fysiikka ovat kiinnostaneet minua aina ja tulen tekemään niiden eteen hommia. Kuulostaa varmaan pinnalliselle joidenkin korvaan, mutta ulkonäkö on vähän niin kuin raha, ihan turha kieltää, etteikö oma suhteellisen nuoren naisen elämä olisi huomattasti helpommaa, kun sitä on. Mielellään niin paljon, että sitä ei tarvitse miettiä. Tällä hetkellä kunto ei ole sitä mitä haluaisin, mutta osaan nauttia myös tästä hetkestä. Päämäärä on edessäpäin ja aion pyhittää ensi vuoden kasvulle. Sekä henkiselle että fyysiselle.  Jos kaikki menee hyvin, on vuonna 2015 kisalavojen vuoro.

kuva 2 (1)
Mäkiaerobista tahkolla, hiki tuli ilman yhtäkään juoksuaskelta.

Minnan kuplasta terve

Pimeys ei lannista, päin vastoin!
Pimeys ei lannista, päinvastoin!

Oli tullut palautetta, että pitäisi päivittää useammin. Mitä, eikö kerran kahteen viikkoon riitä? 

No terveisiä vaan täältä minun omasta turvallisesta kuplasta. Minusta tämä touhu on mennyt ihan älyttömäksi. Siis tarkoitan tätä median vääntöä fitnessmaailmassa, kuka saa harrastaa, kuka kilpailla. Täällä blogeissa tapellaan ja annetaan vastakommenttia, jos joku ärsyttää… Liitot tappelevat keskenään, valmentajia kehutaan ja haukutaan. Taviskansa miettii, onko koko touhu ihan hullunhommaa. Miten joku jaksaa syödä vain rahkaa, kanaa ja salaattia? Nykyään puhutaan fitnesskuplasta. Toisaalta jokainen elää omassa kuplassaan oli se sitten työkupla, perhekupla, kauneuskupla, fitnesskupla, bilekupla, tai mikä tahansa…

Fitness puhuttaa, aiheuttaa ihailua, kummastusta, ärsytystä. Tunteita joka tapauksessa. Onko vaikea ymmärtää, että elämä harrastuksen ympärillä voi olla joillekin se normaali?  Kanan ja riisin syöminen on normaalia ihan siinä missä läskisoosinkin.

Todistettavastoi myös venyttelin :)
Todistettavasti myös venyttelin 🙂

Minulla on aina ollut kyky ulkoistaa muu maailma ja todellakin elää tarvittaessa ihan omissa maailmoissani. Kuplassa on ihanaa ja turvallista, siitä näkee kaiken lisäksi läpi. Jonkun mielestä se saattaa olla sivistymättömyyttä, mutta en näe millään lailla tarpeelliseksi tietää kaikkea jostakin, josta nyt vaan kuuluu olla kiinnostunut, koska kaikki muutkin ovat. 

Asiaan! Kerronpa nyt sitten vaikka, mitä on tullut touhuttua…

Viime viikko oli hyvä, salitreenejä tuli neljä ja kolme spinningiä päälle, suorastaan palauttava viikko siis. Huomasin heti, että kun turhat humppailut olivat poissa, puntti kulki jotenkin paremmin. Turha puuhastelu ei kuulu kehonrakennukseen, niin se bodyraamattukin kirjoitti. Riinan kanssa treenattiin keskiviikkona jalat, ja ne toipuivat tasan eiliseen asti, jolloin tein ne taas. Ihan kuningaspakaraliike muuten lantionnosto smithissä. Kunnolla painoa vaan, meillä taisi olla 80kg + tanko eli sata. Jumppamatto sinne lantion ja tangon väliin kaksin kerroin niin ei satu perä ylös ja pito. Just ja just jaksaa 6-8:n toiston sarjoja tehdä ja kyllä polttaa, polttaapolttaa. Minulla on ollut vähän ongelmaa saada kyykyissä ja prässissä saada syvää pakaralihasta aktivoitua. Tuossa se aktivoituu kyllä, ja ihan varmaan myös kasvaa. Kimppatreenit on kyllä kivoja välillä, ihan eri lailla sitä jaksaa puristaa ne viimeiset toistot, kun joku muu on siinä vieressä tsemppaamassa. Meilläkin kun Riinan kanssa on molemmilla kokemusta Terden eli Kivisen Teron treeneistä, on joku käsitys, mihin tulee pyrkiä ja samanlainen ajatus, mitä se kova treeni on. Monella kun tuo käsitys on aivan toisenlainen. Itse olen myös ymmärtänyt sen, että jokainen treeni ei voi olla henkihieveriin vedetty, siksi on hyvä, että välillä treenaa yksinkin. Isteään kun ei saa vietyä aivan niin loppuun. 

Vanhoja muistoja. Pala unelmaa vuonna 2010.

Tällä viikolla on myös jumpattu normaaliin tahtiin. MAVE-kulkee paremmin kuin koskaan. Joten ajattelinkin asettaa siihen pienen painotavoitteen tai siis ainakin lisäämään painoja tasaiseen tahtiin. Enkä todellakaan aio päivittää kiloja tänne ennen kuin tulos on kiitettävä. Tuo maastaveto on minun entinen ehdoton inhokkiliike, joten tuntuu hyvälle, että olen alkanut jopa pitämään siitä. Tiistaina kävin lenkillä varovasti ekaa kertaa nilkkaongelmien ilmenemisen jälkeen, ja toipuminen on onneksi edennyt niin pitkälle, että kipu ei juurikaan häiritse. Eilen oli taas kimppatreenit tehtiin ja perille meni taas kerran. Tänään taas lenkkiä ja punttia ja sitten suuntaankin Tahkolle viettämään erään ystäväni 40-vuotisjuhlia. Ulos kuplasta hetkeksi 😉