Dr. Denim Ghetto ja bootyn kasvatus jatkuu

Kehoni on ollut aina erittäin vastaanottavainen sen suhteen että jos rasvaa päästää kertymään, niin sitä todellakin kertyy ja osittain geeneistä johtuen etenkin ala- vartaloon pepun ja reisien alueelle. Toisaalta lihastakin tarttuu suhteellisen helposti, kun vaan tekee töitä sen eteen. Monella läpikakalla kun on sitten ongelma ettei tartu kumpaakaan, joten en valita. Tähän kun vielä yhdistää tämän tavoitteellisen kehonrakennus harrastuksen reisien ympärysmitta on isompi kun monen bikinifitnesskilpailijan vyötärö. Olen nyt joutunut hyväksymään että kun en ole kisakunnossa, perä on iso. Siinä on lihasta ja rasvaa molempia. Piste. Tästä johtuen on siis muodostut ongelmaksi  sopivien housujen löytäminen näin massakkaammalla kaudella.

Hyvä vaihtoehto pukeutumiseen, myös tunikat. Ei housuongelmaa ollenkaan.
Hyvä vaihtoehto pukeutumiseen, myös tunikat. Ei housuongelmaa ollenkaan.

Kaikista veromodan ja onlyn ja muiden teinimerkkien pöksyistä saumat soi ja niitä jalkaan ängätessä tulee vaan lähinnä pahalle päälle. Pahimpia on kaikenmaailman ruotsalaiset ja tanskalaiset trendimerkit jotka ovat suunniteltu lähinnä joillekkin skandiinaavisille huippumalleille, turha edes yritää.  Ylipaino/XL vaatteet taas ovat reisistä tiukkoja nekin ja vyötärö ei taas asetu mitenkään päin. Lantion rakenteeni on kapea joten taas rasvattomassa kunnossa XS:t solahtavat jalkaan, Tigerit siis saavat odottaa kaapissa kisakuntoa. 

 

Solahtaa jalkaan kuin unelmat ei valu, eikä ahdista.
Solahtaa jalkaan kuin unelmat ei valu, eikä ahdista. Dr. Denim

Ystäväni, entinen luottovaatemyyjäni Tiina on ollut viikonlopun käymässä, ja hän vinkkasi minulle nämä maailman pelastajat, ei kuulkaas ahdista, tursua, eikä purista. Reisien muodot tulevat kuitenkin esille, saumat eivät soi ja vyötärö on riittävän korkea että perä mahtuu myös. Ihanaa, miksi en ole tajunnut tätä merkkiä aikaisemmin. 

Venyy ja paukkuu...
Venyy ja paukkuu…

 

Sain tähän kuvaan ensimmäisen bodyurani mies kommentin :D Alan olla siis uskottava :D
Sain tähän kuvaan ensimmäisen bodyurani mies kommentin 😀 Katu-uskottavaa?

Muuten treeniviikko on mennyt normaalista poiketen sitten että jalat treenasin kahdessa osassa. Maanantaina takareidet ja pakarat ja keskiviikkona etureidet. Muuten Tiistaina selkä ja hauis, tostaina rinta sekä ojentajat ja perjantaina olkapäät. Pari hiukan tehokkampaa kimppatreeniä tuli otettua Riinan kanssa (hänkin on siirtynyt muuten bloggaamaan tänne fitfashioniin) näin saatiin sarjat vietyä ihan loppuun asti. Aerobista on tullut tehtyä vain yhden spinningin verran ja eilen tuli  todella pitkästä aikaa veresteltyä muistoja pumpissa. Joskus vuosia sitten tuli ravattua kyseisellä tunnilla oikein urakalla. Nyt otin kaverit matkaan ja otin itse aika kevyesti, tosin kädet sai hyvin pumpin ja tunteen että on jotain tehty eikä tarvinnut tehdä suunnittelemaani extra käsitreeniä tällä viikolla. Jalat oli aika hapoilla viimeviikon treeneistä edelleen joten, ihan suosiolla tein ihan pumppaillen vaan, niinkun kuuluikin. Nyt onkin sitten viikon ainoa lepopäivä, on tarkoitus mennä katsomaan Escape Plan, Syltty ja Arska on pakko nähdä. Tietenkin. On ollut taas tähän mennessä ihana viikonloppu hyvässä seurassa. Olen tässä vuosien varrella huomannut että vaikka kuinka on pikkujoulu aika, parasta aikaa ystävien kanssa saa vietettya muutoin kuin yömyöhään baareissa luuttuamalla. Käytiin illalla ulkona syömässä ja sen jälkeen vietettiin iltaa kotonani kynttilöitä poltellen. Syömässäkin voi käydä niin että tekee ihan fiksuja valintoja, vähän vaihtelua arjen ruokailuihin ja loistava tapa päästä vähän laittautumaan ja viettämään sosiaalista elämää. Siinä vaikeessa kun suuntasimme kotiin, noin kymmenen aikaan alkoi kaupunkin jo täyttyä aika tuhdissa humalassa olevista ihmisistä. Voi sitä morkkiksien määrää tänään sunnuntaina. Vielä ehtii onneksi jokainen miettiä kuinka haluaa pikkujoulukauden viettää ja onko se tosiaan hauskaa olla umpitunnelissa kerta toisensa jälkeen palelluttamassa itseään?

Ihanaa aikaa ystävien kanssa.
Ihanaa aikaa ystävien kanssa.

Stailiin pystytetään myös tänään  Riikka Maria Partasen uusi näyttely, joten huomisesta alkaen on upeaa taidetta nähtävillä liikkeessämme. Tämä ja myös muita etuja sen vuoksi että liikkeemme täyttää tänään 7-vuotta. Tarjoamme Joulukuussa kulmien värjäyksen ja muotoilun kaikille väri ja leikkaus asiakkaille veloituksetta. Tulossa myös arvontaa ja sen sellaista, joten pysy linjoilla. Tervetuloa katsomaan taidetta ihan vaikka ohimennen.

Kalorittomia makunautintoja iltoihin: Erillaiset teet. Tämä paras löytö pitkään aikaan.
Kalorittomia makunautintoja iltoihin: Erillaiset teet. Tämä on paras löytö pitkään aikaan, kookoksen ystävä kun olen.

Ps. Minut löytää nyt instagramista nimellä: tyttosinaoletvahvaofficial 🙂

minna

9 vastausta artikkeliin “Dr. Denim Ghetto ja bootyn kasvatus jatkuu”

  1. Joo housuongelma on mulle koko iän ollut ongelma!!!! Mä olen niin pitkä, että lahkeen pituus on lähes aina poikkeuksetta ollut liian lyhyt ihan perus kaupan malleissa :/ Nyt bodauksen myötä on tullut vielä lisäongelmaksi juuri nuo mainitsemasi asiat. Tuntuu, että reidet ja peffa ei mahdu, mutta vyötärö jää löysäksi. Strecheissä jopa mun riippakinttujen pohkeet kirraa. Mitähän se sitten on niillä joilla on oikeesti ihan pohkeetkin 😮 Nyt alkoi kyllä kiinnostamaan tuo mainitsemasi merkki, jos vaan lahkeenpituuttakin löytyy, niin hei wow!

  2. Mulle myös pituus ongelma tuttu, 34 saa olla aina. Pituutta näissä löytyy. Malleja on erinlaisella vyötärönkorkeudella, otin korkeimmat. Stokkalta ja Carlingssista löytyy ainakin, kannattaa käydä sovittelemassa. Hyviä treenejä sinne 🙂

  3. Tunikat, alapainotteisen vartalon pelastus! <3 Mulla tuntuu kanssa alakroppaan kertyvän helposti kumpaakin: sekä läskiä että lihasta, mutta suurempi ongelma on, että yläkroppa ei nää herkästi kumpaakaan 😀

  4. Huoh, mulla ei tunnu lihas löytävän alakroppaa laisinkaan, rasva kyllä senkin edestä. Yläkroppa ei kerrytä rasvaa pahemmin ja siellä näkyy treenin tulos jo jotenkin, mutta alakerta ei tajua seurata perässä! Suhun on kyllä liha tarttunut hienosti kauttaaltaan. Hyvältä näyttää!

  5. Dr. Denimit on kyllä siitä hyvät, että ne venyy! Pesun jälkeen housut näyttää niin pieniltä, etten ikinä uskois et mun omat M-kokoiset menis millään mun jalkaan! 😀

    Toinen mitä kannattaa käydä testaamassa, on BikBokin superflexit. Saa korkeevyötäröisenä ja nyt vissiin myös matalemmalla vyötäröllä. Materiaaliltaan mun mielestä paljon parempaa kuin Dr Denimeissä ja nuokin siis tosi venyvää kangasta! 🙂

    Mun omat Dr.Denimit alkaa vedellä niin viimesiään, kun saumat alkaa olemaan jo vähän kulahtaneet ja alkuperäinen musta värikään ei oo enää musta vaan pidemminkin harmaa…

  6. Onhan nuo dr. denimit ihan täydelliset jalassa, mutta hitto soikoon kun ne ei kestä käyttöä! Puoli vuotta on ihan maksimi elinaika niille, jos yhtään säännöllisesti käyttää. Ja se on kyllä harmi, koska ne on ainoita housuja mitkä mulle sopii täydellisesti. Saisivat lisätä sitä kestävyyttä. Homma on sama myös pienissä koossa (joskus vaan ajattelin et mun sisäreidet rikkoo ne) ja olemattomien kokoisten housut hajoaa myös. Huutava vääryys!

  7. Kiitos housuvinkistä! Älyttömän vaikea löytää sopivia housuja. Ihan Ellokselta parit tilasin, mutta katsotaan, mikä on vikana. Yleensä reisistä tiukat mulla. Katsotaan, mitä tapahtuu salitreenin myötä, kun aloitan nyt kunnollisen treenauksen ja ruokavaliosuunnittelun. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta