Vesi vanhin voitehista – Muista juoda!

Kuinka paljon sinä juot vettä?

Liian moni jättää veden juonnin liian vähäiseksi. Kun urheilee, ja vaikka ei urheilisikaan veden juonti on todella tärkeää. Iho voi hyvin ja suoliston toiminta paranee. Veden juonti kiihdyttää aineenvaihduntaa hiukan alle 100:lla kalorilla per juotu vesilitra. Olen huomannut että varsinkin dietillä vedenjuonnin merkitys korostuu ja oli on muutenkin fressi ja raikas jos muistaa juoda reippaasti vettä. Juomattomuuden saattaa huomata tukkoisena olona, ihon kuivumisena,  turvotuksena, tai päänsärkynä.

Minusta 2-3 litraa vettä ei ole yhtään liikaa itselleni, toki veden juonnin tarpeellisuuden määrä on yksilöllistä mutta pienikokoiselle ihmisille 1,5- 2 litraa on minimi. Tuon 2-3 litran lisäksi juon vielä jonkin verran treenin aikan ja toki ravinnostakin kertyy nesteitä. Esimerkiksi kurkussa ja tomaatissahan on reippaasti vettä.

Kunnon vesipullo aina matkassa. Ota tavoitteeksi että juot kaksi kertaa litran pullon päivän aikana ja vähän päälle.
Kunnon vesipullo aina matkassa. Ota tavoitteeksi että juot kaksi kertaa litran pullon päivän aikana ja vähän päälle.

Tässä kohtaa pitää myös muistaa että suolan saanti on tärkeää varsinkin jos liikut paljon. Jos suolaa välttää, treenaa paljon ja juo suhteettoman suuria määriä vettä, lähtevät viimeisetkin suolat elimistöstä ja natriumtasapaino voi järkkyä niin että pahimmassa tapauksessa taju lähtee.

Jano juomana vesi on paras. Limsa ja mehu ovat nestettä, mutta eivät toimi jano juomana. Ne ovat myös happamia ja haitallisia hampaille. Niistä saat turhaa energiaa ja sokeria, eikä makeutus aineitakaan oikeasti tarvitse mihinkään. Vaikka niitä itse jonkun varran käytänkin 😉 Sokeri myös lisää janon tunnetta.

Kahvi ja tee poistavat taas nesteitä mikä kannattaa muistaa, samoin alkoholi. Kuulee usein sanottavan että paino tippuu kostean illan jälkeen, mutta tämä ei suinkaan johdu siitä että kehosta olisi lähtenyt rasvaa, vaan vain siitä että alkoholi poistaa kehosta nesteitä. Erittäin runsas alkoholin käyttä alkaa taas pidättämään kehossa nesteitä, mikä esiintyy turvotuksena.

Miten sitten pidän huolta että juon tarpeeksi vettä? Veden runsaaseen juontiin tottuu. Mukana kulkee koko ajan vesipullo. Ja koska vesipullo on iso pidän huolta että pullollisen kaksi kertaa päivässä, ja lisäksi tosiaan aamulla iso lasi vettä heti herättyäni ja ennen treeniä ja sen aikana ja jälkeen juotava vesi. Ruoan kanssa vettä ei kannata juoda paljon muuta kuin vasta aterian jälkeen, koska neste laimentaa ruoansulatus nesteitä ja ruokaa ei välttämättä tule pureskeltua kunnolla, jos sen huuhtelee alas nesteellä. Pieni lasi aterian jälkeen siis riittää.

Veden liian rusaasta juonnistakin voi olla haittaa, ja joskus kun olen itse vahingossa juonut liikaa se häiritsee muunmuassa muuta elämää kun vessassa joutuu ramppaamaan kokoajan, Tämän vuoksi esimerkiksi uni häiriintyy. Itselle on kuitenkin normaalia käydä ainakin kerran yössä vessassa. Tämän en koe olevan häiriöksi asti.

Että eikun kippistä vaan vedellä 🙂

Instagram: tyttosinaoletvahvaofficial

Facebook: Tyttö sinä olet vahva

Osallistukaahan kaikki haasteeseen nuorisotyön puolella #hupparikansanpuolella :)
Osallistukaahan kaikki haasteeseen nuorisotyön puolesta #hupparikansanpuolella 🙂
minna

2 vastausta artikkeliin “Vesi vanhin voitehista – Muista juoda!”

  1. Moi ! Saatat siis juoda päivän aikana lähemmäs 4 L vettä, jos juot 2-3 litraa + mitä salilla kuluu sekä palautusjuomaan menevät ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta