Ihan kamala possu – kisakunnosta luopumisen tuska

Kävin tänään taas spinnigissä klo 10.30 Töölögymillä.  Se oli viikon viimeinen varsinainen treeni. Täytyy sanoa kyllä että tämä Lauantai aamun spinning on todella hyvä.  Aika rankka tunti kyseessä ja vetäjä Ninnu muuten on aivan loistava. Aika on myös sopiva että ehtii herätä rauhassa ja syödä aamupalaa ja vielä vajutellakkin sitä parisen tuntia. Hiki lentää ja rasva palaa. Tästä myös saa sen euforian minkä kestävyysurheilusta saa. Bodaamisessa ei sellaista samanlaista flow tilaa vain tule, johtunee siitä että siinä pään on oltava niin voimakkaasti mukava kun harjoitellaan ja keskitytään usein vain yhteen lihakseen. Kestävyyslajeissa saa heittäytyä täysin, antaa kropan viedä ja hien valua.

Puntin lisäksi on tulllut lenkkeiltyä ihan mukavasti lähes joka päivä viimeviikolla, mutta täytyy sanoa etten ole edes laskenut lenkkejä. Ihanan vapauttavaa tajuta että elänyt näinkin fiiliksen mukaan. Lähinnä on tullut ulkoiltua raittiin ilman, hyvän sään, ja hyvän seuran takia. Viimeviikolla lähinnä myöskin sen takia että jaksoi kesktittyä siihen lukemiseen. Nykyään minua muuten saa harvoin yksin lenkille 🙂 On niin paljon mukavampaa jakaa samalla ajatuksia jonkun kanssa. Tällä viikolla myöskin ruokavaliossa pysyminen ollut äärimmäisen helppoa, eikä oikestaan mielitekoja ole ollut. (koputan puuta , lol) Varmaan johtunee siitä viime Lauantain brunssista, että oli hiilari varastot kunnolla täynnä koko viikon 😀  Niin ja tänään koen tarvitsevani ison lasin kylmää valkoviiniä ja sen aion myös nauttia.

Kaivelin tässä vanhoja kuvia, tai siis oikeastaan sain ne vihdoin siirrettyä vanhalta läppäriltä Google plussaan. Vanhoja muistoja tulvi paljon mieleen, ja tuli vaan mieleen kun välillä (kokoajan, lol) kuulee kisaajien tuskailevan painon kanssa heti kisojen jälkeen. Tottahan se on että äkkiä se tursahtaa oikein kunnolla jos ihan vetää ranttaliksi ja pitkään. Mutta kyllä siinä jonkun verran myös pää tekee tepposia kun on tottunut rasvattomaan kuntoon, enkä varmasti tässä asiassa ole ainut. Tässäpä muutamia esimerkkejä Dubain reissulta jossa olin noin kuukausi kevään 2012 kisojen jälkeen.

Tässä kuvassa olin omasta mielestäni tursahtanut aivan muodottamaksi. En näyttänyt tätä kuvaa koskaan kellekkään.
Tässä kuvassa olin omasta mielestäni tursahtanut aivan muodottamaksi. En näyttänyt tätä kuvaa koskaan kellekkään. Onhan tuo keskivartalo vähän nesteessä, mutta… 
Jos Thaimaalainen näyttää vieressä paksulle, ei voi olla itse kovinaan paksu :D
Jos Thaimaalainen näyttää vieressä paksulle, ei voi olla itse kovinkaan paksu 😀
Kyllähän se kunto siinä sitten viikon aikana vähän tiivistyikin, itse kiristyn aina lämpimässä kun toiset kerää nestettä.
Kyllähän se kunto siinä sitten viikon aikana vähän tiivistyikin, itse kiristyn aina lämpimässä kun toiset kerää nestettä.
Vähän taisi takareisi rönttö silti häiritä.
Vähän taisi takareisi rönttö silti häiritä.
Tätä kuvaakaan ei oikein voinut katsoa :D
Tätä kuvaakaan ei oikein voinut katsoa 😀

Eli kannattaa vähän aikaa odotella että pääkoppa tottuu muuttuneeseen olomuotoon, ja mielestäni esim. pitkälle kilpailijalle oikeastaan 10-15 kilon painon nousu ei ole liikaa. Pitkässä varressa se ei ihan järkyttävän paljon edes näy, vaikka kilomääränä tuntuukin suurelta, mutta jos se paino sen varran nousee ei kannata stressata. Toki jos se luonnollisesti pysyy pienempänä ei sekään  tietenkään haittaa, mutta pitää muistaa myös se fakta että lihas kasvaa vain ja ainostaan plussa kaloreilla. Ja jos mennään parin kilon päässä kisakunnosta, on vähän vaikea arvioida saako kroppa oikeasti riittävästi energiaa lihaskasvuun. Bikinifitnesissä tietty riippuen tapauksessa eri asia kun järkyttävää lihaskasvua ei haetakkaan, vaan enemmänkin muokataan lihasta. Pahin kierre on varmaan se että ajautuu syömään aina erittäin paljon liikaa ja sitten vähentää kaikki hiilarit pois, mikä ajaa takuuvarmasti uuteen ahmimiseen. Siitä se kisojen jälkeinen helvetti alkaa. Itsellehän tuo nykyään kevyt 30 kiloa ei tunnu enää missään ja viihdyn oikeastaan ihan hyvin. Kun sen on pariin kertaan pudottanut, sen tietää ettei se ole mahdoton tehtävä. Itsestä se on vain kiinni, motivaatiosta, ja siitä että aika on oikea 😀

Ollaan muuten menossa huomenna Miran kanssa pitämään kirppistä Kallioon Aleksis Kiven kadulle ja varmaankin asetutaan Dallapénpuiston  lähettyville. Tervetuloa siis shoppailemaan: Myynnissä muunmuassa näitä vaatteita jotka tulivat myös sattumalta vastaan vanhoista valokuvista:

IMG_3556

IMG_3555

On sitten myös Tigerin mekkoja kokoa 36,  lukuisia farkkuja ja muitakin merkki tuotteita. Eikä ole paljon pidetty.

Ihanaa Lauantaita kaikille <3

Instagram: tyttosinaoletvahvaofficial

Facebook: Tyttö sinä olet vahva

 

 

 

minna

2 vastausta artikkeliin “Ihan kamala possu – kisakunnosta luopumisen tuska”

  1. Mua on aina ihmetttänyt tuo lenkkeily seurassa, siis miten on mahdollista vaihtaa kuulumiset samalla? 😀 Silloin kun mä (kerran kesässä) juoksen, niin oon ainakin niin hengästynyt ettei paljon sanoja saa suusta 😀

    • Ei hätää en ole juossut lenkin lenkkiä sen jälkeen kun aloitin puntti touhut vuonna 2010, kävellen mennään. Aika kova olisi kulutus ja varmaan myös katabolia jos salin lisäks vetäisin joka päivä juoksulenkkiä ja vielä tällä painolla 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta