Kuinka erottua näyttämättä Johanna Tukiaiselta – The Blog Awards 2015

Viime perjantaina juhlimme suomen blogimaailman hohdokkainta tilaisuutta eli The Blog Awards Finland – gaalaa joka järjestettiin A-lehdillä Kulosaaressa. Ennen juhliin lähtöä olimme etkoilla Monnan luona. Meitä oli huikea porukka koolla ja  naurua riittti.

image

image

Minulla oli suuri ilo ja kunnia saada upea mekko lainaan Zazabellasta. Liike sijaitsee Helsigissä Mannerheimintiellä ihan lähellä Finlandia taloa. Liikkeitä on muuallakin Suomessa, Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Oulussa ja vielä outlet Espoossa. Palvelua en voi muuta kuin kehua, kaikki puvut autettiin päälle, ja etukäteen oli toiveiden mukaan katsottu minulle muutama vaihtoehto, joten sovittamaan oli helppo ja mukava tulla. Voin suositella liikettä lämpimästi kaikille juhla/hääpukua tarvitseville. Valikoimaa löytyy makuun kuin makuun.

image

Ensimmäinen vaihtoehto oli tämä turkoosi unelma. Tämä vaihtoehto oli kärjessä, koska väri olisi ollut ihanan erilainen ja raikas. Malli oli myöskin edustava, koska helma piteni taakse ja teki jotenkin sulavan vaikutelman.

image

Tämä persikkainen mekko oli myös yksi vaihtoehto, se oli ihan kaunis  mutta  yhdistettynä uhkeisiin muotoihin siitä tuli mielestäni hiukan halpa vaikutelma. En halua näyttää tummalle Johanna Tukiaiselle, joten vaate jäi rekkiin jossa se näytti paremmalta kuin ylläni.

image

Musta pikkumekko oli tyylikäs, mutta periaatteesta en halunnut mustaa koska arvelin että suurin osa päätyy mustaan juuri sen turvallisuuden vuoksi. Oikeassa olin. Jos haluat erottua, valitse joku muu väri. Usein kalpealle iholle sopiikin paljon paremmin joku muu vaihtoehto. Samoin aina kaikista paljastavin ei ole se positiivisella tavalla erottuvin. Ja myös kaikenlaisten prinsessa röyhelöiden kanssa kannattaa olla tosi varovainen, ettei vaan saa aikaan halpaa vaikutelmaa. Oikein yhdistetynä, kantajalleen sopivina, tyylikkäisiin asusteisiin yhdistettynä tosin nämäkin voivat toimia.

Näin ollen päädyin tähän klassiseen punaiseen mekkoon.

image

image

Sain Zazabellasta lainaan myös tuon ihanan bling bling laukun. Otin Barcelonasta tehdyn pidennyksen pois, ja turvauduin yksinkertaiseen ponnari lisäkkeeseen hiuksissa.

Puku oli vyötäröstä aavistuksen liian suuri, ja sainkin vinkin laittaa siihen ryhdiksi mustan vyön mikä löytyikin omasta takaa.

Itse gaalaan saavuttaessa oli upaa huomata kuinka miljöseen ja tilaisuuteen oli panostettu huolella. Näyttävä sisääntulo valokuvaajineen, hienot tarjoilut ja esiintyjät, ja vielä kunnon ilotulitus loppuun.

image

image

image

image

image

Suomalaisia pidetään yleensä varsin vaatimattominan pukeutujina, joten oli jännä nähdä tilaisuus senkin silmin että mitä ihmiset ovat valinneet päälleen. Pukeutumiseen liittyvät arvostelut saavat usein ihmiset pelkäämään ylilyöntejä. Sitten saatetaan helposti olla jopa liiankin varovaisia sen suhteen mitä päälle laitetaan.

Gaalan pukukoodi oli tumma puku. Kultaisessa käytöksen kirjassa siitä sanotaan näin:

” Jos kutsussa lukee tumma puku, voi nainen päivätilaisuuksiin pukeutua hienostuneeseen leninkiin, kevyeen jakkupukuun tai eleganttiin housupukuun. Kello 18 jälkeen naisen asu on juhlavasta kankaasta valmistettu yksiosainen tai kaksiosainen iltapuku tai juhlava housupuku.”

Eli puvun pituus, ja tyyli voi vaihdella aika paljon. Juhlavuutta oli kuitenkin nähtävissä. Osalla oli aivan ihania pukuja ja tyylejä, ja myös trendikkäät pikkumustat näyttivät hyvälle vaikka suurin osa oli sen valinnutkin. Musta on turvallinen ja tyylikäs vaihtoehto, vaikka itse sen harvemmin valitsenkin juhliin.

Tyylikkyys on myös paljon kiinni asenteesta, ja miten vaatteen kannat. Jos et osaa kävellä korkokengillä, niin älä laita niitä. Myöskin jos valitset liian pienen mekon, näytät helposti halvalle. Ja jos vedät kolmen promillen kännit näytät takuu varmasti idiootille, joten malttia senkin kanssa, vaikka kuinka olisi Open Bar koko illan.

image

Kiitos kaikille hauskasta seurasta ja Zazabellalle ihanasta puvusta 🙂

Instagram: @tyttosinaoletvahvaofficial

Facebook: Tyttö sinä olet vahva

minna

6 vastausta artikkeliin “Kuinka erottua näyttämättä Johanna Tukiaiselta – The Blog Awards 2015”

  1. Oli tosi kivaa tavata sut perjantaina ja mun mielestä toi persikkamekko on ihan sairaan hyvännäköinen sun päälläm kauniilla (ei ollenkaan halvalla) tavalla :)! Mielelläni esittelisin itse yläkropan naisellisia muotoja jos niitä olisi 😀

    • Kiitos Samoin Aku 🙂 Mekko oli takaa myös aika lyhyt ja näin ollen vähän vaarallinen. Väri sinänsä ihan kaunis. Onhan sinulla erittäin kauniit muodot hei 🙂 Törmäillään täällä Helsingissä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta