Oikein kunnon maalaisjuhannus

* sisältää mainoslinkin

Olin ajatellut että vietän oikein kunnon kaupunkijuhannuksen, rentoudun ja olen vaan. Käyn treenaamassa ajan kanssa jne. Homma ei mennyt taaskaan suunnitelmien mukaan vaan kaveripariskunta pyysi meitä mökille Jämsään keskiviikkona ja päätettiin pakata kassit ja lähteä matkaan jo torstai iltana.

20160626_112239

En ollut käynyt kyseisessä paikassa ennen, enkä koko Jämsässä, mutta mielenkiinnolla lähdin matkaan. Kyseessä oli sukutila joka koostui kolmesta eri rakennuksesta. Talosta, vanhemmasta talosta, ja rantasaunasta. Yövyimme . 1850-luvulla rakennetusssa talossa joka oli tunnelmaltaan oikein idyllinnen ja kaunis. Sinne ei tullut vettä, eikä siellä ollut vessaa.

20160624_110751

Välillä tykkään poistua mukavuusalueelta ja olla paikassa jossa ei ole kaikkia mukavuuksia. Siellä me sitten oliin pari päivää, ja saunottiin, uitiin, syötiin ja soudeltiin ympäriinsä. Kerran katkesi airo soudellessa, mutta selvittiin siitäkin. Toinen ikävä juttu oli hyttyset, voin kertoa etten ole koskaan nähnyt että ketään jota hyttyset söisi kuin minua. kaiken lisäksi olen vielä pistoille allerginen, joten jälki ei ollut nättiä. Kuitenkin hyttysiinkin jo perjaitai illan aikana jotenkin siedättyä, eikä niiden antanut häiritä menoa.

20160625_204016

Kunnon kokko kuului mys kahtena iltana meidän juhannukseen. Kiitos kaikille mukana olijoille <3 Oli oikein rentouttavaa.

20160624_150318

20160626_124906

20160626_105255

20160625_185618

Nyt kannattaa hyödyntää mahtava *Elloksen alennus huomiseen mennessä,  myös ale tuotteista -50%!!!

Ellokselta -50% lisäalennus ALE-tuotteista! *Tarjousehdot: Alennus koskee uutta tilausta Elloksen ALE-valikoimasta. Alennus koskee alehintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja (punaiset hinnat), myös merkkituotteita. Alennus on voimassa 29.6.2016 asti, ja sen voi käyttää vain kerran. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin eikä Design by -tuotteisiin.

Kassalla käytettävä koodi: 335478

Instagram: @tyttosinaoletvahvaofficial

Facebook: Tyttö sinä olet vahva

Laatua urheiluun – Biancaneve luxurysportwear

*Sisältää mainoslinkkejä

Jos haluaa yhdistää urheilun ja bling blingin tyylillä on siihen yksi ainoa vaatemerkki ja se on *Biancaneve. Tutustuin merkkiin aikanaan vuonna 2010 kun Elina teki mulle ensimmäiset kisabikinit, ja sitten vuotta myöhemmin toiset ja vielä bikinikisoihinkin yhdet. Tultiin äärimmäisen hyvin juttuun Elinan kanssa, ja bikineistä tuli aina sellaiset kuin halusin.  Ja mitä tässä olen vuosien varrella seurannut Biancaneveltä saa ehdottomasti tyylikkäimmät kisabikinit mitä mistään.

IMG_6341

Tuohon aikaan bodyfitnesissä yhdellä kierroksella oli myös uikkari, joka oli mielestäni ihan sairaan hieno.

IMG_6400

IMG_6401
(kuvat sovituksista)

Siihen aikaan bikineiden lisäksi muistan Biancaneven pipot mitä tuli hankittua parin kappalein. myöhemmin Biancaneve laajensi urheiluvaatteisiin jotka tehdään kaikki käsin suomessa. Ihastuin niihin samantien. Ne istuvat poikkeuksetta päällä, eivätkä mene pesuissa miksikään. Monissa housuissa on korkea vyötärö joten treeneissä ei tarvitse välittää vilkkuuko alushousut.

IMG_2529

20151216_200340

*Biancaneven kanssa on toteutettu myös nämä kuvaukset viimekesänä,  ja vaikka koko on muuttunut kisa-ajoista aika lailla vaatteet ovat istuvia joka koolle ja niitä löytyy ihan kaiken kokoisille.  Alla olevat *Housut ja paita löytyvät linkeistä.

11223693_10153045028885679_3250881574072632581_n.

11755869_10153045027755679_7060256056683651426_n

*Biancanevellä on liike Tampereella tullintorilla, missä ennen tulikin asioitua mutta nyt vähän aikaa sitten avattiin myös liike tänne Helsinkiin Galleria Esplanadiin. Viime torstaina Biancaneve ja adtraction oli järjestänyt meille bloggareille  blogi illan paikanpäälle, jossa oli tarjolla kuohuvaa ja pientä purtavaa.

20160616_193256

20160616_194056
Merkin luoja Elina ja minä.

20160616_195334

Paikalla oli  tuttuja ja saimme mukaamme ihanat paketit kotiin viemisiksi.

20160616_223929

20160619_124705

20160619_134238

Valkoinen paita oli ihana piristys kesään, sen löydät *täältä ja mustat legginssit jotka löytyivät jo ennestään löytyvät *täältä.

Nyt kannattaa hyödyntää -10% alennus kaikista Bfit-urheiluvaatteista koodilla :ADTBFIT

Instagram:[email protected]

Facebok: Tyttö sinä olet vahva

Snapchat: vahvatytto