Rakkaudesta kesään

Kesä tuli ja meni ja saamme nyt nauttia pimenevistä illoista ja ajasta jolloin on vielä suhteellisen lämmintäkin. Tunnelmallista aikaa sanoisin. Unen tarve on selkeästi lisääntynyt ja koulun alun huomaa, kun istuu päivät ja yrittää opiskella jotain uutta, vie sekin voimia. Viime viikonloppuna juhlitiin syntymäpäiviäni. 34-vuotta, ei ikäkriisiä hyvä niin. Uskon parhaat vuodet ovat vasta edessä. Jotenkin uskon muutokseen ja siihen että elämä ohjaa oikeille urille, en halua ikinä jämähtää paikoilleni vaan mennä aina eteenpäin edes jollakin tavalla.

No miten se kesä sitten meni? Suurimmaksi osaksi töissä, osa lomalla. Reissut rajoittuavat Iisalmeen ja sitten Turkkiin jonne vielä pääsimme ennen koulun alkua viikoksi. Olikin oikein kesän kohokohta, sen verran hyvin säät suosivat. Jotenkin aika meni todella nopeasti, aivan liiankin.

On tullut harrastettua sen minkä ehtii ja tehtyä kaikkea normaalista poikkeavaakin kuten kuvattua iltapukuja Töölönlahden rannalla.

14045865_1253107791375835_625753819174708985_n

13901327_1244152528938028_4136297057496535490_n

Näistä kuvauksista julkaisen kuvia enemmänkin kunhan saan itse valmiita kuvia lisää. Kuvaajana toimi Marianne Ketelimäki ja upea iltapuku on Zazabellasta.

Instagram: @tyttosinaoletvahvaofficial

Facebook: Tyttö sinä olet vahva

minna

4 vastausta artikkeliin “Rakkaudesta kesään”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta