Kaikkien aikojen paras karvanpoistaja

*Sisältää mainoslinkkejä

*) Yhteistyössä Adore Beauty

Kevät on kovaa vauhtia saapumassa ja rantakelitkin tulevat joskus puolen vuoden päästä. Kuulostaa kaukaiselta, mutta siksipä  nyt kannattaakin aloittaa karvanpoisto vahauksella sen kesä kunnon tavoittelun kanssa yhtäaikaa.

Itse olen säätänyt partaterien kanssa koko elämäni, koska en ikinä ole välittänyt mistään ylimääräisistä karvoista kehossani.  Olen  onnekas siitä syystä  ettei minulla kasva sääri karvoja ollenkaan, joten niissä ei mitään poistettavaa. Kuitenkin brassi alue ja kainalot ovat pakollinen paha.

Elämäni on kuitenkin helpottunut huomattavasti kun päädyin ystävälleni Tiinalle karvanpoistoon. Tiina teki minulle ensin pelkkää brassivahausta, jonka jälkeen siirryttiin tekemään myös kainalot samalla vahaus tekniikalla. Ensimmäisestä kerrasta brassia on noin puoli vuotta, olen käynyt noin 3 viikon välein ja muutos on huomattava. Karvat kasvavat takaisin todella hitaasti ja nyt paljon harvempana ja ohuempana kun alkuaikoina. Myös iho ongelmilta mitä jatkuva terillä ajelu teettää olen säästynyt.

 

 

Tiina työskentelee yrityksessään *Adore Beautyssä  Sun Studion tiloissa, Kalevankatu 30: ssä Helsingin keskustassa, häneltä saat myös kosmetologi,  meikkaus ja hius stailaus palvelut myös keikkatyönä pk-seudulla! Voit kysyä tarjousta numerosta: 045 668 5770. Nettiajanvarauksen löydät  *täältä.

Tinalla on kauneus asioissa mieletön tyylitaju ja visuaalinen silmä, hän pelastaa sinut lähes missä tahansa kauneus kriisissä.

 

 

Tiina on otteissaan määrätietoinen, eikä brassissa mene pariakymmentä minuuttia kauempaa. Kainalot kun ottaa siihen päälle niin homma on puolessa tunnissa ohi. Tarvittava pituus karvalle on mielellään n. 1 cm tai yli, jolloin karvassa on tarpeeksi tarttumapintaa, ja se irtoaa kerralla.

Nyt sinullekin on oiva tarjous päästä kokeilemaan Tiinan palveluita huikealla tarjouksella: Brassi ja kainalot yhteishintaan 40€. *Varausta tehdessä laita kommenttikenttään koodi: Tyttö sinä olet vahva.

Tarjous voimassa 1.5.2017 asti.

Facebook: Tyttö sinä olet vahva

Instagram: @tyttosinaoletvahvaofficial

Snapchat: vahvatytto

minna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 3
Tykkää jutusta