Tukka hyvin kaikki hyvin

*Sisältää mainoslinkkejä

Nyt loppui nuttura päässä kulkeminen hetkeksi ja kihara pilvi on valmiina valloittamaan kesäisen Helsingin

Tukka hyvin kaikki hyvin

Tähän lausahdukseen sisältyy minusta paljon totuutta. Vaikka usein ajatellaan että ulkoiset asiat ovat vain sivuseikkoja, olen sitä mieltä että niillä voi saada arkeen paljonkin piristystä olemukseen, mieleen, sekä itseluottamukseen. Ihmiset yleisesti käyvä aivan liian vähän kampaajalla/parturissa ja muutenkin usein huolehtivat usein liian vähän itsestään, mikä vaikuttaa pahimmillaan suoraan itseluottamukseen ja omaan olotilaan. Turhaan eivät ole tulleet myöskään yleiset sanonnat ”Bad hair day” ja ”Big hair don´t care” . Kirjaimellisesti huono hius päivä voi pilata päivän ja taas näyttävä kampaus voi taas viedä huolia pois mennessään (lue: älä ota kirjaimellisesti. )

 Entisenä kampaajana olen konkreettisesti nähnyt miten ihminen voi alkaa sädehtiä saadessaan kohennusta hiuksiinsa. Lisäksi kampaajalla käynnillä saadaan myös  hyvää sosiaalista vuorovaikutusta ja hetken irtiotto omasta arjesta. Jos ihminen palvelee esimerkiksi työssään jatkuvasti muita, on äärimmäisen tärkeää päästä myös joskus itse palveltavaksi ja hoidettavaksi. Oli se sitten kampaaja, hieroja, kosmetologi tai mikä tahansa omaan hyvinvointiin liittyvä palvelu.

Joskus vuosia sitten minulle oli venäläis syntyinen  kosmetologi. Hän aina sanoi että jokaisen itseään kunnioittava naisen tulee käydä kerran kuukaudessa jalkahoidossa, ja huolehtia jaloistaan. Minussa jutussa oli pointtia. Pieni juttu, mutta kyllä siinä on pointtia että kun pitää varpaan kynnet lakattuina ja kovettumat poissa kohentaa se edes  piirun verran yleistä olotilaa.

Tukka hyvin kaikki hyvin, sanonta on myös siksi niin osuva että hiukset ovat aika näkyvä osa ihmisen olemusta ja niihin on myös helppo saada muutosta.

Vähän sama juttu kuin että minusta ihmisen kuuluisi pukeutua arvoisellaan tavalla. Jos ihminen ei yhtään panosta itseensä ja pukeutumiseensa, se tavallaan kertoo ihmisen arvomaailmasta ja siitä miten ihminen itse suhtautuu itseensä. Jos ihminen pukeutuu esimerkiksi aina super paljastavasti, kertoo se ihmisestä ja hänen arvomaailmastaan jotain, samoin se että jos joku käyttää vaikkapa aina luomu henkisiä pellava vaatteita.

Minulle laitettiin hiustenpidennys ompelu tekniikalla Kampissa sijaitsevassa *Super Touch Beauty Salonissa. Ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Hiusten laitossa kesti vain noin kaksi tuntia ja kampaaja Joyce toteutti homman erittäin ammattitaitoisesti. Hiukset tilattiin hänen toimestaan Lontoosta ja Laatu on täyttä priimaa. Kiitos vielä kerran <3

Edellinen juttu:

Lempi tekemiseni viikonloppuisin

Instagram: @tyttosinaoletvahvaofficial

Facebook: Tyttö sinä olet vahva

Snapchat: vahvatytto

minna

5 vastausta artikkeliin “Tukka hyvin kaikki hyvin”

    • Sanotaan että kymmenen sentin mittaiseen saa jo letit hyvin tehtyä ja pidennyksen rajan häivytettyä. Mukavaa kesän jatkoa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 6
Tykkää jutusta