Voiko luottamusta ihmisiin saada takaisin

*Sisältää mainoslinkkejä

Miten pääsin eteenpäin petetyksi tulemisen jälkeen

Kirjoitin aikaisin keväällä päättyneestä parisuhteestani, jossa kaikki paljastui olevan valhetta. Kaiken paljastuessa olin osittain shokissa, osittain surullinen ja äärimmäisen pettynyt. Vaikka merkkejä tapahtuneesta oli luettavissa jo kauan ennen varsinaista suhteen päättymistä, oli sen lopullinen päätös silti shokki. Tilannetta ei yhtään helpottanut se että exäni ei suostunut jättämään minua rauhaan millään keinoin, vaan jouduin pyytämään poliisin apuun. Luottamus toiseen ihmiseen oli palasina, samalla kaikki mihin  olin sen hetkisen elämäni perustanut. Kauneus & terveys lehti teki tapauksesta jutun, joka on luettavissa 10/2017 numerossa. Kaikki tämä avautuminen asian tiimoilta on ollut hyvin terapeuttista ja vienyt minua eteenpäin asian kanssa.

Lehtijutun kuvat: Pia Inberg

Elämä jatkui

Hyvin pian eron jälkeen olin helpottunut, kun sain rauhan vihdoinkin tuosta petollisesta ihmisestä, koin että maailma oli avoinna minulle. Aika pian ymmärsin kokonaisuuden ja ylipäätään kunnolla sen mitä oli tapahtunut. Jotenkin sitä siinä suhteessa ollessaan pehmensi huomaamattaan asioita ja kaikelle löytyi ties minkälainen selitys. Huomasin että kaiken jälkeen sain todella paljon energiaa lisää arkeen, kun tuo valtava energia sieppari ei enää vienyt voimiani, hoidinhan käytännössä kahden ihmisen asiat kokonaan. Aloin käymään ulkona, sain virtaa treeneihin, ja opiskelut sujuivat hyvin. Sain treffi tarjouksia ja tapasin hienoja ihmisiä, sain paljon vertaistukea. Yllättävän moni oli kokenut jotain samankaltaista. Koin etten kyynistynyt mitenkään, enemmänkin ajattelin että miten ihmeessä ajauduin tuollaiseen suhteeseen? Jo lähtökohdat jälkeenpäin ajateltuna olivat sellaiset, että hälytyskellojen olisi pitänyt soita. Toimin ehkä myös hiukan arvojani vastaan, ja tingin alusta alkaen sellaista asioista joista ei olisi pitänyt tinkiä.

Mitä elämäni on nyt

Fiilikset kaiken jälkeen ovat tasoittuneet, en tunne enää tapahtumien toista osapuolta kohtaan enää mitään. En vihaa, katkeruutta, kaipuuta, enkä mitään muutakaan. Toivon rauhaa hänen sielulleen, koska on ikävää että kuka tahansa ihminen on niin eksyksissä kuin hän. Lähinnä koen sääliä niitä naisia kohtaan, jotka edelleen taistelevat tämän ihmisen valheiden kanssa, ja niitä tulevia uhreja jotka mahdollisesti joutuvat kokemaan tuon kaiken saman uudestaan. Luottamus ihmiseen ei ole kadonnut, mutta sellainen hölmö naivius on. Olen huomannut että ihmisillä on paljon luottamus ongelmia ja takautumia vanhoista suhteistaan, ja sellainen ihminen jolla on kesken omien tunteidensa käsittely ei ole valmis ainakaan uuteen suhteeseen. Tästä olen oppinut että pyrin käsittelemään kaikki ajatukseni ja tunteeni. Olen huomannut että muuten tällaiset käsittelemättömät asiat nousevat esiin joskus elämässä joka tapauksessa, ehkä juuri silloin kun niitä vähiten odottaisi. Koen olevani valmis uuteen suhteeseen, mutta kiire ei ole mihinkään. Koen tarvitsevani rinnalleni ihmisen joka vahvasti tietää kuka on ja minne on menossa, mutta siihen asti panostan oman elämäni laatuun ja itselleni tärkeisiin asioihin.

Luottamus ja kunnioitus on kaiken perusta

Olen aina pitänyt luottamusta ja kunnioitusta parisuhteen tärkeimpinä kulmakivinä, ilman niitä suhde on käytännössä arvoton. Hyvin pian tavatessani uuden ihmisen yritän nähdä ja aistia, onko tämä ihminen sellainen joka kunnioittaa minua, eikä ajattele kaikessa vain ensimmäisenä itseään. Ja onko tämä ihminen sellainen johon voi luottaa 100%. Vaikka monet osaavat hyvin esittää näitä asioita, niin olen huomannut että usein  ensi intuitioon kannattaa luottaa, jos heti alussa tuntuu että joku asia mättää, niin silloin yleensä näin todella on. Luottamuksen ihmisiin voi saada takaisin, mutta ajattelen että varovainen kannattaa olla. Itseään pitää arvostaa eikä tuhlata aikaa ihmisiin jotka kohtelevat sinua huonosti.

Vaatteet: *Biancaneve. Housut *TÄÄLTÄ / toppi *TÄÄLTÄ / säärystimet *TÄÄLTÄ.

Lisää aiheesta:

 Avoin kirje patologiselle valehtelijalle ja pettäjälleni

Miltä tuntuu elää patologisen valehtelijan kanssa

Instagram: @tyttosinaoletvahvaofficial

Facebook: Tyttö sinä olet vahva

Snapchat: vahvatytto

Edellinen juttu: Tulethan sinäkin I Love Me 2017- messuille

minna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 15
Tykkää jutusta