Mitä vuosi sinkkuna on opettanut minulle

*Sisältää mainoslinkkejä

Housut *TÄÄLTÄ

Onnellisuus muodostuu omassa itsessämme

Loppujen lopuksi onnellisuus ei ole kenestäkään muusta ihmisestä kiinni, se asuu meissä itsessämme. Tämän olen kyllä tiennyt aiemminkin, mutta nyt se on korostunut erityisesti. Vaikka koenkin olevani parisuhdeihminen on sellainen sisäinen rauha ja onnellisuus saavutettava ennen kuin voi olla toisen kanssa. En ole jättänyt asioita tekemättä sen takia, ettei minulla ole kumppania jonka kanssa voin niitä tehdä vaan olen aika rohkeasti toteuttanut itseäni ja mielihalujani eri osa-alueilla.

Kannattaa valita seura harkiten

Tämän olen myöskin oppinut taas kerran kuluneen vuoden aikana. Sinkkuna sitä tapaa kaikenlaista kulkijaa ja valitettavan usein ihmiset eivät ole aivan sitä miltä näyttää. Alkuhuuman jälkeen on paljastunut kaikenlaisia ylitsepääsemättömiä asioita ihmisistä, jotka ovat johtuneet siitä ettei ole päästy yli menneestä tai on annettu ymmärtää jotain aivan muuta mitä todellisuus pitää sisällään. Mitään traumoja en ole kuluneesta vuodesta kuitenkaan saanut. Olen vaan huomannut että ihmisillä on paljon ongelmia oman itsensä ja usein menneisyytensä kanssa. Luulen että tuntosarveni ovat nykyään herkillä ja aistin tälläisen keskeneräisyyden kaukaa. Tässä voidaan palata edelliseen, moni kuvittelee voivansa olla onnellinen toisen kanssa vaikka ei ole sinut itsensä kanssa. Näin kai se on että useita sammakoita on suudeltava löytääkseen sen oikean.

Ei kannata luopua omista toiveista

Olen usein tinkinyt laatuvaatimuksista ajatellen että toiselle ihmiselle on annettava mahdollisuus. Tämä ei ole kuitenkaan toiminut, joten olen tullut siihen tulokseen ettei laadusta kannata tinkiä. Vaikka vaatimukset ovat aika korkealla ja varteenotettavien yksilöiden määrä ei ole päätähuimavaa – varsinkaan sellaisten joille vielä minä itse kelpaisin – on tasosta pidettävä kiinni. Kompromissit tässä asiassa on nähty ja koettu moneen kertaan. Tästä tuloksena lukuisia pettymyksiä ja  epäonnistumisia.

Sinkkuna voi tehdä mitä haluaa

Vapaus on sellainen asia mitä myös arvostan. Omistautuvana ihmisenä, saatan joskus unohtaa itseni ja ajatella sen sijaan vain toisen ihmisen hyvinvointia. Omaan voimakkaan hoivavietin ja hoivaan joskus kumppaniakin hiukan liikaa. Tästä olen oppinut sen että tarvitsen rinnallalleni ihmisen jolla on sama taipumus, niin molemmat saavat paljon. Tällöin asetelma ei käänny väärinpäin, niin että ylivastuullinen ihminen vetää puoleensa alivastuullisen ja toisinpäin. Nyt kuitenkin nautin siitä, että saan itse tehdä mitä haluan.

*Kannattaa muuten tsekata Lindexin mahtava tarjous ja hemmotella itseään uusilla alusvaatteilla. 20%:n alennus rintaliiveistä koodilla bra1804. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Alennuskoodi voimassa 04.02.2018 asti.

 

Instagram / Facebook / Bloglovin’

Snapchat: vahvatytto

Lue myös:

Jokainen ihminen haluaa tulla kuulluksi 

Edellinen juttu: 

Kun oma vartalo ei ahdista

Kehorauha – Kun oma vartalo ei ahdista

*Sisältää mainoslinkkejä

Housut Bia Brazil *TÄÄLTÄ / Kuva Tomi Rehell

Kehonkoostumus

Kävin viime viikonloppuna pitkästä aikaa kehonkoostumusmittauksessa. Mittaus poikkesi hiukan aiemmin käyttämästäni In bodysta niin että keho skannattiin ja oman kropan näkee  3D:nä. Tulokset olivat lähelle In Body mittausta, vaikka siitä onkin aikaa kun olen viimeksi sellaisessa käynyt. Olin aika kartalla siitä paljonko kehossa on ravaa ja lihasta, näkeehän sen peilistäkin ainakin niin että kun hyppää, niin se mikä heiluu on rasvaa. Lisäksi minulla on aika realistinen kuva itsestäni. Jos omaa kehittymistään, tai kehittymättömyyttään haluaa seurata johdonmukaisesti ovat kehonkoostumusmittaukset siihen oiva apu. Tästä menetemästä on se hyöty että aina saa mukaan ainakin realistisen kuntokuvan joka ei valehtele senttiäkään. Tämän mukaan kehitystä olisi hauska seurata itsekin, miltä näyttää vaikkapa muutaman vuoden päästä. Lisää tietoa Neofitistä löydät *TÄÄLTÄ.

Miten sain kehorauhan

Kehorauha on laskeutunut minuun vuosien kuluessa. Olen läpikäynyt kehoni kanssa monenlaiset vaiheet ja kaikista niistä olen oppinut jotain. Olen elänyt välittämättä itsestäni, kurinalaista 24/7 fitness elämää, sekä joskus vaan laihduttanut 24/7. Mikään näistä ääripäistä ei ole oikein sopinut minulle, vaan kaiken ydin on tasapaino. Minua helpottaa se että liikkuminen ja urheilu on ollut minulle aina luonnollinen osa elämää, enkä onnekseni ole koskaan joutunut erityisesti patistamaan itseäni liikkeelle. Yksi asia minkä haluan nostaa esille tässä on myös se etten välitä mitä muut ajattelevat kehostani. Varmasti moni esimerkiksi fitness ihminen ajattelee minun olevan armottoman lihava, ja taas osa ihailee kurvikkuuttani ja niin se saa olla. Se että minulla itselläni on hyvä olla itseni kanssa on kaikista tärkeintä. Olen oppinut näkemään itsestäni hyvät puolet, niiden ainaisten huonojen sijaan. Tämä on paljon palkitsevampaa, kuin ikuinen läskeistä valittaminen tai mikä tahansa muu valitus. Myös monilla pienillä asioilla on vaikutusta siihen että omassa kehossa on hyvä olla. Esimerkiksi sillä että ostaa itselle sopivan kokoisia mukavia vaatteita, eikä yritä tunkea itseään liian pieniin vaatteisiin väkisin.

Kehorauha ei tarkoita että en huolehtisi itsestäni

Se että minulla on sisäinen kehorauha, ei tarkoita etten halua pitää huolta itsestäni. Tottakai haluan näyttää kivalle ja myös muokatakin vartaloani ajoittain.  Haluan myös voida hyvin. Olen kokenut myös sen että jos kehoa kohtelee miten sattuu, välittämättä mistään laisinkaan, on olotila väistämättä huono. Tämä kehon huonovointisuus vaikuttaa ihan yleisestä  jaksamisesta lähtien, mieleen ja itsetuntoon. Kierre on tuolloin valmis ja se vie ihmistä väistämättä alaspäin. Kehomme on on temppelimme ja siitä kannattaa huolehtia, sekä suhtautua siihen rakkaudella. Tilaan missä oma vartalo ei ahdista, kannattaisi jokaisen meistä pyrkiä. Elämä on nimittäin näin huomattavasti hauskempaa.

Mustavalkokuvat *Neofit skannaus

 

Instagram / Facebook / Bloglovin’

Snapchat: vahvatytto

Lue myös:

Mitä jos hyväksyisit itsesi läskeistä huolimatta

Treenivaatteet kurvikkaalle naiselle

Edellinen juttu: 

Jokainen ihminen haluaa tulla kuulluksi