Kehorauha – Kun oma vartalo ei ahdista

*Sisältää mainoslinkkejä

Housut Bia Brazil *TÄÄLTÄ / Kuva Tomi Rehell

Kehonkoostumus

Kävin viime viikonloppuna pitkästä aikaa kehonkoostumusmittauksessa. Mittaus poikkesi hiukan aiemmin käyttämästäni In bodysta niin että keho skannattiin ja oman kropan näkee  3D:nä. Tulokset olivat lähelle In Body mittausta, vaikka siitä onkin aikaa kun olen viimeksi sellaisessa käynyt. Olin aika kartalla siitä paljonko kehossa on ravaa ja lihasta, näkeehän sen peilistäkin ainakin niin että kun hyppää, niin se mikä heiluu on rasvaa. Lisäksi minulla on aika realistinen kuva itsestäni. Jos omaa kehittymistään, tai kehittymättömyyttään haluaa seurata johdonmukaisesti ovat kehonkoostumusmittaukset siihen oiva apu. Tästä menetemästä on se hyöty että aina saa mukaan ainakin realistisen kuntokuvan joka ei valehtele senttiäkään. Tämän mukaan kehitystä olisi hauska seurata itsekin, miltä näyttää vaikkapa muutaman vuoden päästä. Lisää tietoa Neofitistä löydät *TÄÄLTÄ.

Miten sain kehorauhan

Kehorauha on laskeutunut minuun vuosien kuluessa. Olen läpikäynyt kehoni kanssa monenlaiset vaiheet ja kaikista niistä olen oppinut jotain. Olen elänyt välittämättä itsestäni, kurinalaista 24/7 fitness elämää, sekä joskus vaan laihduttanut 24/7. Mikään näistä ääripäistä ei ole oikein sopinut minulle, vaan kaiken ydin on tasapaino. Minua helpottaa se että liikkuminen ja urheilu on ollut minulle aina luonnollinen osa elämää, enkä onnekseni ole koskaan joutunut erityisesti patistamaan itseäni liikkeelle. Yksi asia minkä haluan nostaa esille tässä on myös se etten välitä mitä muut ajattelevat kehostani. Varmasti moni esimerkiksi fitness ihminen ajattelee minun olevan armottoman lihava, ja taas osa ihailee kurvikkuuttani ja niin se saa olla. Se että minulla itselläni on hyvä olla itseni kanssa on kaikista tärkeintä. Olen oppinut näkemään itsestäni hyvät puolet, niiden ainaisten huonojen sijaan. Tämä on paljon palkitsevampaa, kuin ikuinen läskeistä valittaminen tai mikä tahansa muu valitus. Myös monilla pienillä asioilla on vaikutusta siihen että omassa kehossa on hyvä olla. Esimerkiksi sillä että ostaa itselle sopivan kokoisia mukavia vaatteita, eikä yritä tunkea itseään liian pieniin vaatteisiin väkisin.

Kehorauha ei tarkoita että en huolehtisi itsestäni

Se että minulla on sisäinen kehorauha, ei tarkoita etten halua pitää huolta itsestäni. Tottakai haluan näyttää kivalle ja myös muokatakin vartaloani ajoittain.  Haluan myös voida hyvin. Olen kokenut myös sen että jos kehoa kohtelee miten sattuu, välittämättä mistään laisinkaan, on olotila väistämättä huono. Tämä kehon huonovointisuus vaikuttaa ihan yleisestä  jaksamisesta lähtien, mieleen ja itsetuntoon. Kierre on tuolloin valmis ja se vie ihmistä väistämättä alaspäin. Kehomme on on temppelimme ja siitä kannattaa huolehtia, sekä suhtautua siihen rakkaudella. Tilaan missä oma vartalo ei ahdista, kannattaisi jokaisen meistä pyrkiä. Elämä on nimittäin näin huomattavasti hauskempaa.

Mustavalkokuvat *Neofit skannaus

 

Instagram / Facebook / Bloglovin’

Snapchat: vahvatytto

Lue myös:

Mitä jos hyväksyisit itsesi läskeistä huolimatta

Treenivaatteet kurvikkaalle naiselle

Edellinen juttu: 

Jokainen ihminen haluaa tulla kuulluksi 

 

minna

2 vastausta artikkeliin “Kehorauha – Kun oma vartalo ei ahdista”

  1. Tämä onkin aivan uutta tietoa minulle. Mielenkiintoinen skannaus. Paljonko tämä maksaa? Katsoin mittauspaikat ja niitähän ei tietenkään ollut muualla kuin Helsingin seudulla 🙁 Toki joskus voisi mennä siellä päin liikkuessa, jos ei ole kamalan kallis. (bloggaaja http://itsensapiiskuri.blogspot.fi/ )

    • Kannattaa käydä kokeilemassa, jos oma keho kiinnostaa. Paikasta riippuen hinta on noin. 30 – 50€ Jokainen paikka määrittelee hinnan itse. Kivaa kevään jatkoa sinulle 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 13
Tykkää jutusta