Paha sai palkkansa

*Sisältää mainoslinkkejä

Paha sai palkkansa

Paha sai palkkansa viikko sitten kun exäni tuomittiin vuoden takaisesta rikoksesta. Viittaan nyt viime keväänä tapahtuneeseen juttuun ja sen jälkiseuraamuksiin: Avoin kirje patologiselle valehtelijalle ja pettäjälleni. Exäni ei suostunut  jättämään minua rauhaan eron jälkeen, sekä myös häiritsi minua ja elämääni kaikin mahdollisin keinoin. En saanut hetkenkään rauhaa hänestä. Ainut keino miten sain jatkuvat yhteydenotot ja lähestymiset loppumaan oli yhteydenotto poliisiin ja rikosilmoitus. Tämän jälkeen exäni lähestyi minua vain kerran, sen jälkeen kuulin häntä vasta oikeudenkäynnissä vuosi tapahtuneen jälkeen, eli viime maanantaina. Oikeudenkäynti meni hyvin ja asioissa ei ollut mitään epäselvyyttä, todisteet häntä vastaan olivat selvät. Olin varautunut kohtaamiseen hyvin ja niin ettei minun tarvinnut jäädä hetkeksikään yksin. Olin valmistautunut hankkimalla itselleni asianajajan, jotta juttu sujuisi mahdollisimman selkeästi ja mutkattomasti. Näin kävi, enkä tuntenut oloani mitenkään uhatuksi tai ahdistuneeksi.

Mikään raha ei korvaa tuhottua elämää

Exäni tuomittiin sakkorangaistuksella ja korvauksilla, jotka hän joutuu maksamaan minulle. Paha sai palkkansa, vaikkei mikään rahamäärä korvaa sen hetkistä tuhottua elämää, varsinkaan kun taustalla on patologista valehtelua  ja pettämistä kokonaiset kaksi vuotta. Uskon kuitenkin että asian loppuun vieminen tekee hyvää exälleni. rangaistuksen saaminen toki harmittaa, mutta niinhän sen kuuluu tehdäkin, että ihminen oppii. Aikaisemmin tapaukseen tarjottiin sovittelu vaihtoehtoa, mutta asiaa hoitaneen poliisinkin mukaan sovitteluun ei kannata lähteä valehtelevan ja manipuloivan ihmisen kanssa.

Uskon, että tämä ainakin opetti sen ettei toisia ihmisiä saa vainota, ja että täällä Suomessa siitä tulee rangaistus. Ja myös sen että kaikkia ihmisiä ei pysty huijaamaan ja manipuloimaan loputtomasti. Tiedän, että hänellä on samantyylisiä asioita menneisyydessä, eikä kukaan nainen ole jaksanut/uskaltanut viedä asioita loppuun saakka, tai sitten hän on onnistunut manipuloimaan uhrin takaisin puolelleen. Tässäkin tapauksessa oikeudenkäyntiä jouduttiin odottamaan kokonainen vuosi. Olin välillä unohtanut koko asian, mutta se ei ole syy sille ettei asiaa tarvitsisi viedä loppuun. Minulla on sellainen periaate muussakin elämässä, ettei asioita jätetä kesken. Se mikä kerran aloitetaan viedään loppuun saakka tavalla tai toisella.

Miltä exän kohtaaminen tuntui

Lähinnä mietin, että miten ihmeessä olen ajautunut suhteeseen tuollaisen ihmisen kanssa, tunsin jonkin asteista kuvotusta ja mietin että ompa minulla ollut taso alhaalla miesten kanssa. Tunsin myös jonkinlaista sääliä ja myös hiukan ärtymystä kun kuuntelin hänen epämääräisiä ja ontuvia selityksiä rakkaudesta oikeudessa. Miten ihminen joka on elänyt kaksois- ja kolmoiselämää, kehtaa selittää oikeussalissa jotain rakkaudesta, kun ei todellakaan tiedä mitä rakkaus tarkoittaa.  Huomasin myös, että hän koitti hakea jonkinlaista surun murtamaa katsekontaktia minuun, johon en vastannut millään tavalla. Ihmettelin itsekkin miten kylmä ja tunteeton olin, suhteessa oli kuitenkin aikanaan myös hyviä asioita. Hyvä niin että reagoin näin, tiedän että olen päässyt totaalisesti asian yli.

Viimeinen naula arkkuun

Minulle asian loppuun asti vieminen oli tärkeää ja ikäänkuin symbolisesti sain naulattua viimeisen naulan arkkuun ja näin haudattua asian lopullisesti. Tämä kokemus ja pettymys elämässä on nyt käsitelty ja sen voi unohtaa. En tunne vihaa enkä katkeruutta. Se ei auta mitään, olen sensijaan saanut asian kanssa rauhan. Ennemminkin koen kiitollisuudesta kaikesta siitä viisaudesta mitä tämä juttu minulle opetti. Toivon kaikille asiaan liittyville pelkkää hyvää. Toivon, että asioiden käsittely olisi vienyt eteenpäin myös muita osapuolia ja auttanut ymmärtämään tapahtumia ja tekoja. Paha sai palkkansa ja elämä jatkuu parempana kuin koskaan.

Instagram / Facebook / Bloglovin’

Lue myös:

Avoin kirje patologiselle valehtelijalle ja pettäjälleni

Miltä tuntuu elää patologisen valehtelijan kanssa 

Mitä vuosi sinkkuna on opettanut minulle 

Edellinen juttu: 

Viisi asiaa mitä en voi sietää

minna

11 vastausta artikkeliin “Paha sai palkkansa”

    • Kiitos kommentetista, ajattelin jakaa tämänkin koska olen aimminkin avautunut suhteesta. Yllättävän moni on ollut samankaltaisesta tilanteessa.

  1. Olen itse käynyt läpi tuon saman rumban ja oli se vain helpotus kun se todellakin loppui sitten siihen käräjäsaliin. Joskus täytyy tehdä rajat selväksi näin mutta mielestäni se on ollut silloin toisen oma valinta olla tajuamatta asiaa tarpeeksi ajoissa. Jos selvällä suomenkielellä ilmaistaan ettei haluta olla missään kontaktissa kyseiseen ihmiseen niin silloin kuulijan korvassa on vikaa…

    Tsemppiä sulle elämässä eteenpäin!

    • Kyllä nimenomaan kuulijan korvassa on vikaa. Onneksi on olemassa konkreettisia keinoja millä tälläisen vainoamisen voi saada loppumaan. Vielä on siis uskoa suomen oikeuslaitokseen. Ihanaa että sinäkin olet päässyt tällaisesta tapauksesta eroon ja elämä jatkuu. Samoin sinulle, kaikkea hyvää elämään ja aurinkoista kevättä.

  2. Kiitos, että jaoit tarinasi. Se on auttanut mua, ja varmaan myös sua. Mulla oli samanlainen suhde, mutta en koskaan vienyt sitä oikeuteen. Ei ollut todisteita, kai. Olin tosi nuori ja uupunut neljän vuoden jälkeen. Ei ole kiva, että sullekin kävi noin. Se sai mut kuitenkin tajuamaaan, että myös fiksuille, kivoille ja kauniille naiselle voi tapahtua samaa, kuin mulle. Ihana vertaistuki tekstisi on ollut <3 Pääsin sen avulla lähemmäs omaa closeria tapahtuneelle. Uskon, että aika parantaa munki haavat 🙂 Ihanaa kevättä sulle ja kaikkea hyvää! <3

    • Kyllä jakaminen auttaa, asioista on minusta hyvä puhua avoimesti koska vertaistuessa on voimaa. Yllättävän moni on kokenut jotain samankaltaista. Aika onneksi parantaa haavat ja tajuaa oman arvonsa. Kaikkea hyvää sinulle ja iloa kevääseen. <3

    • Tuo on kyllä taivaan tosi. Mennyt on mennyttä ja vaikeudet todella kasvattavat. Kiitos kommentistasi ja aurinkoista kevättä Anni <3

  3. Nykyään parisuhteissa on myös liian usein ongelmana miehen steroidien käyttö, steroidit tunnetusti sitä pääkoppaakin muokkaavat ja siten muuttavat miehen persoonallisuutta vuosien käytön jälkeen. Sen lisäksi steroidit tunnetusti vaikuttavat alapään toimintaan, välillä alapäässä ei tapahdu mitään ja välillä taas ollaan yliaktiivisia jolloin kynnys pettämiselle alenee koska himot ei pysy steroidien takia enää hallinnassa.

    • Varmasti tällaista tapahtuu ja haittavaikutuksista puhutaan julkisesti aivan liian vähän. Ihanaa kevättä sinulle ja kiitos kommentistasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 41
Tykkää jutusta