Jokainen ihminen haluaa tulla kuulluksi

 

Kuulluksi tulemisen tarve

Jokaisella ihmisellä on  kuulluksi tulemisen tarve. Voi jopa sanoa että se on meidän jokaisen ihmisen perustarpeita tulla kuulluksi, nähdyksi ja erityisesti ymmärretyksi. Kun meidän ajatuksemme ja sanomisemme huomioidaan, tunnemme olevamme tärkeitä. Olen huomannut että monella ihmisellä on tarve puhua ja kaikista tärkeimmäksi koen kuuntelun. Toinen ihminen ei välttämättä odota ratkaisua ongelmiinsa tai voimakasta mielipidettä, vaan sitä että saa purkaa sydäntään ja tulla kuulluksi. Olen opiskellut viimeisen puolen vuoden aikana sielunhoitoa  ja siitäkin syystä pohtinut näitä asioita enemmän.

Ihminen joka ei koskaan kysy mitä sinulle kuuluu

Valitettavasti tällaiseen törmää aina välillä. On niitä ihmisiä joilla on valtavan suuri tarve kertoa itsestään, avautua ja kaataa saavilla asioita toisen ihmisen päälle. Toki sellainen on ihan ymmärrettävää että välillä ystävyys suhteissa toisella osa puolella on sellainen elämäntilanne joka vaatii enemmän kuuntelua ja puimista ja sitten sitä käsitellään paljon. Se on normaalia ja näin sen kuuluu ollakin. Silloin jos kuuntelu on aina yksipuoleista tai vaikkapa parisuhdetta rakentaessa asetelma on niin että toinen koko ajan auttaa toista, eikä itse koskaan tule kuulluksi, kääntyy asetelma usein nurinkuriseksi ja toinen ihminen joka ei tule kuulluksi turhautuu. Mielestäni on peruskohteliaisuutta että toisen ihmisen kanssa kommunikoitaessa kysytään mitä sinulle kuuluu ja annetaan myös mahdollisuus kertoa. On ikävää huomata, että on sellaisia ihmisiä jotka ottavat yhteyttä vain silloin kun tarvitsevat jotain tai elävät omassa kriisissään ja tarvitsevat tukea.

Kohtele muita niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan

Jokainen on varmasti kuullut tämän sanonnan. Tähän tulisi pyrkiä, niin kaikilla olisi hyvä olla. Aina kuitenkaan ei pysty kuuntelemaan kaikkia ja kaikkea ja jokaisella on joskus hetkiä jolloin pienet asiat ärsyttävät ja varsikin itse teen usein montaa asiaa kerralla vaikkapa kotona, enkä ole ehkä maailman paras kuuntelija. Kuitenkin uskon siihen että jos annetaan hyvän kiertää se tulee myös takaisin. Omat rajat pitää tunnistaa ja jokaisen meidän kuuluu  huolehtia itse siitä että tulemme myös kuulluiksi, sekä jokaisen on hyvä miettiä että koska kysyin viimeksi läheiseltä ihmiseltä kuinka sinä oikeasti voit.

Kuvat Sansibar Marraskuu 2017

Instagram / Facebook / Bloglovin’

Snapchat: vahvatytto

Lue myös:

Onko paras ihminen se jolla on eniten kiire

Mitä jos hyväksyisit itsesi läskeistä huolimatta

Uudenvuoden lupaukset ja toiveet vuodelle 2018

Edellinen juttu:

10 asiaa jotka saavat minut hymyilemään