Valkoinen Joulu

Joulu on rauhoittumisen, ilon ja rakkauden juhla.

1927623_10153337285225679_8407686427522540857_n

Olen tänä vuonna onnekas saadessani viettää ruhtinaallisen pitkän joululoman. Joulua ennen tiistaina starttasimme Mr. Bigin kanssa auton kohti Jyväskylää, yövyimme siellä yhden yön ja jatkoimme kohti Iisalmea. Reissussa tuli oltua lähes viikko ja nyt odotetaankin jo kohta vaihtuvaa uutta vuotta.

7bd02dc7-ee89-4ae6-b0e3-d6fb90ec9b4e

Joulun sanoma

Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

Tuolla lauseella meille Joulun sanoma yleensä kerrotaan. Mutta kun katsotaan ympärillemme, niin olemme menneet kauaksi sanoman todellisesta sisällöstä. Emme tunne enää naapureitamme, emmekä kyläile usein sukulaisten tai tuttavien luona. Monet etääntyneet vieraanvaraisuudesta ja läheisistämme. Joulu onkin usein tuhlaamisen juhla. Kauppojen hyllyt pursuavat kaikenlaista tavaraa.  Ostamme itsellemme kilpaa vaikka entisiä on kaapit täynnä.

5287fbc4-318d-4bd6-9a1b-5ba161d1b896

Eikö meillä ole koskaan aikaa tai halua pysähtyä miettimään elämämme todellista tarkoitusta? Niin, että todella kuuntelisimme sydämemme ääntä syvällisemmin. Emmekö osaa katsoa ympärillemme – ystäviä silmiin asti? Eikö ole enää sitä yhteishenkeä – yhteen hiileen puhaltamisen halua jolla tullaan vastaan lähimmäistä?

10645188_10153335535820679_126598754200480922_n

Joulu oli kaunis ja luminen. Rauhallinen ja täynnä lämpöä, joskus vähemmän on enemmän.

Olen toipunut leikkauksesta hyvin ja päässyt jo treenaamaan hyvin, jalka on vielä turvonnut mutta haavat ovat parentuneet hyvin. Sunnuntaina kotimatkalla treenaamassa Tampereen Wolffilla Dean kanssa.

20151229133335

20151229133721

Puntus viettikin Joulua kotona hyvässä hoidossa.

Instagram: @tyttosinaoletvahvaofficial

Facebook: Tyttö sinä olet vahva

Kestääkö pää hiljaisuutta?

Kuluneella viikolla olin keskiviikosta perjantaihin Hiljaisuuden retriitillä. Karjalohjalla Heponiemen hiljaisuuden keskuksessa, noin tunnin matkan päästä Helsingistä. En tiennyt ensin mitä odottaa, mutta mielikuva oli kuitenkin se että tulen varmasti palaamaan rentoutuneena ja levänneenä takaisin. Retriitillä todellakin oltiin kokonaan puhumatta kokonaiset kaksi päivää, mikä on itselleni täysin uutta ja ihmeellistä. Jokaiselle oli varattu omat huoneet suihkuineen, ruokailut ja yhteiset venyttely/mindfulness rentoutus hetket suoritettiin yhdessä, mutta täydessä hiljaisuudessa. Myös pientä ulko liikuntaa ja reippailua oli mukana ohjelmassa, mikä oli kauniissa säässä vain plussaa. Vain ohjaaja puhui, ohjaajana toimi Miia Moisio. Miia toimii sielunhoidon tutkijana ja tuntiopettajana, pappina, yrittäjänä, mindfulness-ohjaajana sekä ryhmäliikunnanohjaajana. Hänen kolumniaan voit lukea Hidasta elämää sivustolta.

image

image

image

Retriitin tarjosi Diakin opiskelijoille opiskeluhyvinvointihanke.

image

Hiljaisuus hiukan jännitti ainakin aluksi itseäni. Kestääkö hermot olla vain hiljaa? Tuleeko mieleen kaikki synkät muistot? Osaako sitä vain olla ja rauhoittua.  Hiljaisuudessa ei kuitenkaan ollut mitään outoa, se oli oikestaan aika luontevaa joukossakin, se ei ollut tyhjyyttä, vaan täynnä tunteita ja ajatuksia. Pikkuhiljaa mieli rauhoittui ja tavoitin levon ja rauhallisuuden. Hiljaisuus nosti myös vähän negatiivisia tunteita, ne asiat jotka ovat kipeitä,  joiden käsittelyyn ei ole ollut aikaa tai halua muistuivat kyllä vahvasti mieleen. Oli kuitenkin mukava huomata ettei noita asioita ollut ollenkaan paljon, mutta varmasti kaikilla on jotain joka hiukan painaa. Tässä kohtaa hiljaisuuden siunaus merkitsee sitä, että tulee tietoiseksi asioista, joiden tulisi olla toisin, torjutuista toiveista ja tarpeista ja elämän kipukohdista. Hiljaisuudessa puhuu meitä suurempi voima.

image

image

Hiljaisuuden siunaus säteilee kuulemma pitkälle arkeen. Usein vasta myöhemmin huomaa, millä tavoin se on vaikuttanut. Retriitistä ei tarvitse antaa kenellekään minkäänlaista selontekoa eikä palautetta, jokainen saa säilyttää kokemansa itsensä ja Jumalansa välisenä. Myöskään retriittiin tulijan ei tarvitse kertoa mitään elämästään. Tämä oli myös täysin uutta minulle, koska yleensähän sitä aina esitellään itsemme ja kerrotaan mistä ollaan ja mitä tehdään.

image

image

Ruokana meille tarjoiltiin herkullista luomu- ja lähiruokaa, joten ruokavaliostakaan ei tarvinnut juurikaan poiketa. 

Voin suositella retriittiä kaikille jotka haluavat tutustuta itseensä paremmin, jos kärsit kiirestä tai stressistä tai  haluat muuten vain hengähtää arjesta. Sanaton yhteys on jotain mitä kannattaa kokea.

”Hiljaisuus ei ole vuorten huipulla, eikä melu kaduilla ja toreilla. Molemmat ovat ihmisen sydämessä.”

Instagram: @tyttosinaoletvahvaofficial

Facebook: Tyttö sinä olet vahva