Älä laihduta -päivä

*Sisältää mainoslinkkejä

Syömishäiriöliitto-SYLI ry jäsenyhdistyksineen viettää Älä laihduta -päivää tänään.

Laihduttamisen kierre on pahimmillaan aivan kamala ja tuhoava, en toivo että kukaan ihminen joutuisi elämään koko elämänsä niin että tarkkailee jokaista suupalaansa ja tuntee huonoa omatuntoa jatkuvasti kurveistaan. Joskus laihduttaminen vie ilon elämästä ja aivan kaikesta. Tämä päivä  viestittää, että ihminen voi elää terveellisesti ja olla terve koosta riippumatta.

”Kansainvälisen Älä laihduta -päivän tarkoituksena on herätellä ihmisiä kyseenalaistamaan laihduttamiseen ja painoon liittyviä päähänpinttymiä ja pakkomielteitä. Toivomme, että edes yhtenä päivänä vuodessa jokainen voi ja saa hyväksyä kehonsa sellaisena kuin se on.”

Syömishäiriöliitto.

Olen oivaltanut tämän asian ja ymmärtänyt että kehoa ei kannata pakottaa mihinkään tiettyyn muottiin, hyvinvointi lähtee muualta kuin siitä mikä vaakalukema on. Olen konkreettisesti kokenut sen ettei pieni rasvaprosentti poista ongelmia, eikä toisinpäin. Hyvinvointi ja itsensä hyväksyminen lähtee sisältä.

Moni luulee että onni koostuu hoikkuudesta ja ajatellaan että ”sitkun” minä olen hoikempi alan elämään. Tiedättekö mitä? Sitä elämää kannattaa alkaa elämään ihan samantien, koska mikään sisälläsi ei loppujen lopuksi muutu. Kannattaa suhtautua omaan kehoon rakkaudella ja kunnioittaen oli se sitten minkä kokoinen tai muotoinen tahansa. Se miten olet ja kannat itsesi tekee sinusta kiinnostavan, sekä ihmisessä on niin paljon muutakuin se ulkonäkö.

Kuvasimme eilen materiaalia, myöhemmin kesällä ilmestyvään Kauneus ja terveys lehteen *Biancaneven vaatteissa.

Ihanat *Vartaloa imartelevat kevyesti kiiltävät legginsit,

 *Naisellinen painijanselkäinen treenitoppi Sand Opulento -printillä,

ja *Pitkät ja lämpimät merinovillaiset Biancaneve-säärystimet löydät linkeistä.

Huomaan että nykyään minun on helppo olla kuvissa, oli kokoni mikä tahansa. Tämä johtuu juurikin siitä sisäisestä hyväksymisestä, ja itsetuntemuksesta. Ei kannata odottaa päivää milloin voit sädehtiä, vaan kannattaa aloittaa se nyt. Kantakaamme itsemme ylpeydellä ja nauttikaamme naiseudesta, ilman laihduttamisen tuomaa jatkuvaa painetta.

Instagram: @tyttosinaoletvahvaofficial

Facebook: Tyttö sinä olet vahva

snapchat: vahvatytto

Edellinen juttu: Mistä kaikesta olen kiitollinen

 

Kasvojen kuntosali – kasvot koholle ilman kirurgiaa

Kasvoissakin on lukuisia pieniä lihaksia, jotka ilman aktivointia pääsevät latistumaan niinkuin mikä tahansa muukin lihas. Joulun ajan vietin Jyväskylässä läheisten luona, ja sain joululahjaksi hoidon tälläiseen: HYDRADERMIE LIFT hoitoon joka kohottaa ja keventää kasvonpiirteitä. Jyväskylässä hoitoja tekee Janica Loihtimossa.

IMG_3835tehty
Kasvojen hoidon mestari.

Ensin kasvoilla liikutellaan Hydraderm-lift hoitoelektrodeja eli laitteen käsikappaleita, jotta saadaan kasvojen nestekierto aktivoitua, ja kasvojen lihakset rentoutettua. Sitten lihaksia harjoitellaan kevyesti, mutta niin että voit selvästi tuntea niiden aktivoituvan. Voin kertoa että on hauska tunne, kun harvemmin omia kasvojen lihaksia tunnistaa. Vähän kuin olisi käynyt ensimmäistä kertaa kuntosalilla, ja löytää uusia lihaksia. Loppuun tulee sitten vielä rentouttava hieronta, mikä kruunaa hoidon.

Hydradermie Lift näohooldus

Guinotin sivuilla hoidosta kerrotaan näin:

” High-tech lifting -erikoiskasvohoito

Ikääntymisen ja väsymyksen myötä kasvonpiirteet muuttuvat raskaammiksi ja menettävät ryhdikkyyttään. Aikaisemmat lifting-kasvohoidot ovat vaikuttaneet ainoastaan ihon eri kerroksissa. HYDRADERMIE LIFT on nuoruuden vallankumous, se ulottuu astetta syvemmälle ja stimuloi kasvojen lihaksia kiinteyttäen ja kohottaen kasvonpiirteitä.

Kasvonpiirteet kohoavat jo ensimmäisellä hoitokerralla

HYDRADERMIE LIFT on lifting-kasvohoito, joka kiinteyttää ihoa ja stimuloi kasvojen lihaksia. Syvällä sijaitsevat iholihakset jäntevöityvät ja ihosolujen toiminta aktivoituu, erikoishoidon kasvoja kohottava vaikutus näkyy ja tuntuu.

HYDRADERMIE LIFT on kasvoille kuin kuntosalitreeni vartalolle. Se muotoilee kasvonpiirteitä kiinteyttäen lihaksia ja palauttaen nuorekkaan ulkonäön. Hoidon jälkeen kasvot näyttävät tasaisemmilta ja kiinteämmiltä –ilman pistoksia! Huomaat eron katsomalla peiliin. Aloita kokeilemalla komen kerran hoitosarjaa. Parhaisiin tuloksiin päästään kymmenen kerran hoitojaksolla. ”

image
Hoito on samalla myös äärimmäisen rentouttava, ja loppuun tuleekin kunnon hieronta.
image
Savinaamiota epäpuhtauksiin 🙂

Todellakin jo yhden hoitokerran jälkeen, huomasin että kasvot ovat erillaiset ja freesimmät. Janica näytti toisen puolen käsiteltyään eron ja toinen kulmakarva oli selvästi korkeammalla kuin toinen, samoin poskipää korkeammalla ja poski muuten lommolla. En malta odottaa että pääsen tähän hoitoon uudestaan.

Ja mitä tämä lysti maksaa? Hydradermie lift hoito 75 min/ 89€

Läpimästi voin suositella Loihtimon ja Janican palveluita kaikille. Ajan saat varattua netissä tai puhelimitse: Loihtimo.
Paikka sijaitsee Jyväskylässä ihan torin laidalla.
Kannattaa käydä katsomassa myös uusimmat hius ja kauneus vinkit Loihtimon blogista. 

Nyt voit saada myös kasvohoidon yhteydessä ripsien ja kulmien värjäyksen VELOITUKSETTA, mainitsemalla varauksen yhteydessä koodin: TYTTÖ SINÄ OLET VAHVA. Kannattaa hyödyntää 🙂 Voimassa: Tammi- ja helmikuun. 

Instagram: tyttosinaoletvahvaofficial

Facebook: Tyttö sinä olet vahva